Puutarhurin vinkit

Puutarhan syyspuuhat
Luonto kulkee omassa aikataulussaan, johon me ihmiset väistämättä sopeudumme. Syksyyn liittyy haikeutta, vanhan loppua ja uuden alkua. Oma mieli ajastuu luonnon kiertoon puuhailemalla pihalla, kukin omalla tyylilään.

Sipulikukkia parvekkeille
Parveke- ja patiopuutarhuri voi myös nauttia syyspuuhista kukkasipulien kera: syksyllä istutuspuuhissa ja kevään tullen nauttimalla kasvun ihmeestä ja kukkaloistosta. Nappaa tästä vinkit.

Puutarhurin puutarhassa – parveke
Aloitan ja lopetan päiväni parvekkeellani. Olen muokannut pikku puutarhani hämyisäksi piilopaikaksi, jossa

Paranna talvenkestävyyttä – kasvata sadon määrää
Paranna talvenkestävyyttä – kasvata sadon määrää Kasvukauden loppupuolella luonnollinen kasvu hidastuu, eivätkä typpipitoiset kevät- ja kesälannoitteet enää sovellu monivuotisille kasveille….

Puutarhurin puutarhassa – kesä
Pihaelämää ja kasvun katselua Puutarhureillahan ammatti on usein myös harrastus, jota kasvukaudella voi olla vaikea harjoittaa käytännössä. Kiireisessä sesonkityössä taotaan…

Kasvien selviytymisleiri loman yli
Kasvien selviytymisleiri loman yli Tyly totuus on, että pihan ja parvekkeen ruukkuistutukset eivät selviydy hengissä hoitajansa pitkästä poissaolosta ilman…

Upeat atsaleat puhkeavat kukkaan
Upeat atsaleat puhkeavat kukkaan Atsaleat ovat näyttävästi kukkiva ryhmä alkukesällä kukkaan puhkeavia pensaita. Ensimmäisenä kukkivat lähes lehdettöminä pienikukkaiset kanadanatsaleat…

Kun mikään ei kasva
Ongelmapaikkojen kasvivalinnat Kun puutarhan pulmapaikassa eivät kasvit suostu viihtymään, ovat hyvät neuvot kalliit. Jotain voi onneksi aina tehdä. Käy ensimmäiseksi…

Maukkaissa miniversoissa mahtavasti elinvoimaa
Maukkaissa miniversoissa on mahtavasti elinvoimaa Miniversoissa on mittavasti tiiviissä muodossa vitamiineja ja hivenaineita. Ne ovatkin superruokaa parhaimmillaan. Tee kylvöksistä mieluummin…

Lehtipuiden kasvutavat
Lehtipuiden kasvutavat Puulajien valinta on erityisen haasteellinen vaihe pihan suunnittelussa. Niiden paikat päätetään ennen muun kasvillisuuden sijoittelua, sillä ne…

Puutarhurin puutarhassa
Kevät koittaa – katseet ulos Kevään kynnyksellä käännän katseeni ulos ulos ja mietin kuinka saan omasta pihastani toiveiden mukaisen. Koska…

Mikä puu tuo onkaan?
Mikä puu tuo onkaan – talvitunnistusta Lehtipuiden olemuksen erottaa mainiosti lehdettömänä aikana. Silloin oksien kulmat, haarautuminen ja oksien pituudet…

Talvivaurioiden korjaaminen
Talvivaurioiden korjaaminen Lumen sulaessa hangen alta saattaa paljastua ikävä yllätys: lumi on painollaan murtanut puiden ja pensaiden versoja. Runsas lumi…

Tavoitteena ihana piha – helppohoitoinen ja persoonallinen. Mutta puuttuvatko toteutuksen askelmerkit?
Omannäköinen, näyttävä ja silti helppohoitoinen piha saadaan aikaan itse suunnitellen tai ammattilaisen avulla. Katso miten pääset alkuun.

Näin tunnistat ja torjut haitallisen kurtturuusun
Haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu kurtturuusu kannattaa tunnistaa oikein, jotta ei tulisi hävittäneeksi muita kelpo lajikkeita.