Lehti- ja hedelmäpuiden istutusohje

  • Kaiva vähintään 80×80 cm:n kuoppa, jonka syvyys on 50 cm. Hyvä kuoppa voi olla myös ylöspäin levenevä, laaja kuoppa, johon juuriston on helppo kasvaa. 
  • Ilmastollisesti arat lajikkeet kannattaa istuttaa kumpuun varsinkin, jos maa-aines on tiivistä savea. Jos maa ei ole läpäisevää, kertyy juuristoalueelle vettä, joka on kylmä ja jäätyessään vahingoittaa puuta.
  • Kumpuistutuksessa halkaisijaltaan 1,5 – 2 m alue korotetaan ympäröivää maata 20-25 cm korkeammalle. Tarvittaessa kuopan pohja salaojitetaan.
  • Pystytä tukeva tukikeppi kuopan pohjalle. Näin varmistat, että keppi kiinnittyy pohjamaahan, jossa se antaa napakan tuen.
  • Tiivistä paakun alle jäävä multa, jotta taimi ei myöhemmin painu.
  • Kastele paakku hyvin ja poista kasvatusastia varovasti. Istuta taimi entiseen syvyyteensä, sillä liian syvään istutetut puut juurtuvat huonosti.
  • Katso kuitenkin, että paakun pinta ei  jää ympäröivää maata korkeammalle, sillä sitä kautta juuristo kuivuu. 
  • Älä poista mahdollista säkkikangas- tai verkkopäällystä, etteivät juuret vahingoitu. Kangas maatuu itsekseen.
  • Jos paakkukankaan solmut tai kuminauhat kiristävät kasvin runkoa tai jäävät näkyviin maan pinnalle, katkaise ne istutuksen jälkeen, mutta älä yritä vetää niitä ylös maasta.
  • Sido tukinarut puiden sidontaan tarkoitetulla nauhalla. Älä käytä narua tai rautalankaa, sillä ne vahingoittavat puun kuorta.
  • Sidokset voivat olla paikoillaan 2-3 vuotta. Tarkista vuosittain, että sidokset eivät kurista runkoa. Kun puu on kunnolla juurtunut, poista sidokset kokonaan.

Katso miten tukikepit asennetaan oikein ➡️