”Rakastan itse järjestää juhlia ja aihe on lähellä sydäntäni. Suunnittelu ja somistus ovat niitä ihanimpia vaiheita, mutta vähän tylsempiäkin hommia kannattaa pohjatyönä tehdä, jotta juhlatunnelma aikanaan kohoaa kattoon”, pohjustaa Marja Kärki.
Parvekkeen ilme siistiytyy nopeasti imuroimalla ja lasitukset pesemällä. Piha sen sijaan saattaa vaatia enemmän huomiota. Koko pihaa ei tarvitse juhlien vuoksi myllätä, mutta ainakin rojut kannattaa siirrellä piiloon ja lakaista käytävät ja patiot.
Jos istutusalueet ovat rikkaruohottuneet, pikainenkin kitkentä saa ne järjestykseen ainakin juhlan ajaksi. ”Kun perussiistiminen on tehty, päästään mukavampaan somistamisvaiheeseen”, naurahtaa Marja Kärki.
Jo muutama viikko ennen h-hetkeä kannattaa tarkastella niin pihaa kuin parvekettakin kriittisesti, kaipaako jokin kohta kohentamista.
Jos esimerkiksi perennapenkissä ei juhlan aikaan ole kukkivia lajeja, saa penkkiin väriä istuttamalla kasvien väleihin kesäkukkia. Ja jos parveke tai patio kaipaa lisää viihtyisyyttä, sitä on helppo lisätä eri kokoisilla ruukkuistutuksilla.