Katson asiakkaideni pihoja eri silmin kuin he itse – ja saatan nähdä siinä uusia mahdollisuuksia Syksyn tullen, kun kulunut puutarhakesä…
blogiKategoria: Ajankohtaista
Keväällä ihanasti kukkivat sipulikukat istutetaan syksyllä. Varhaisimmat työntyvät lumenkin läpi ja viimeiset kukkivat vasta kun muu luonto jo valmistautuu talveen. Katso vinkit
blogiSyksy on oivallista istutusaikaa – katso miksi ja lue niksit. Suunnitelmallinen kotipuutarhuri hyödyntää syyskesän ja syksyn istuttamiselle suotuisat olosuhteet ja…
blogiRikkakasvien kimppuun voi käydä hermonsa menettäen tai helpommin, mutta silti tehokkaasti. Lue vinkit
blogiMonivuotiset vihannekset – helppoa ruuan viljelyä Perinteisesti keväisin vihannesmaalla muokataan, kylvetään ja istutetaan taimia. Sitten harvennetaan ja harataan rikkaruohoja, kastellaan,…
blogiKoristeelliset kukkapuut tuovat puutarhaan kesän kokokohdat. Niillä on tärkeä osa pihan viihtyisyyden ja kerroksellisen kasvillisuuden luuomisessa ja houkuttelevat..
blogiPihajuhlien tunnelmaan virittäydytään jo portilla. Loihdi puutarhasi juhlakuntoon ilman stressiä.
blogiKesämökin metsäpuutarha tai luonnontilainen piha tarvitsevat nekin suunnittelua pihan toimintojen järjestämiseksi. Katso miten pääset alkuun
blogiHeräävä kevät innostaa pihapuuhiin. Jos aikaa on rajallisesti, valmista syntyy nopeastikin.
blogiNiityn voi perustaa pieneenkin pihaan ja elonkirjoa lisätä esimerkiksi perustamalla niityn, ison tai aivan pienen. Onnistuakseen on perustamisessa otettava huomioon joitakin
blogiMaan uumenissa on juuristojen verkosto, mikrobeja ja muita eliöitä, jotka ylläpitävät pallomme monimuotoisuutta. Tästä on hyötyä kotipuutarhassa. Lue lisää
blogiPimenevät illat ja ränsistyvät kesäkukkaistutukset eivät ole parvekekauden loppu, vaan uuden sesongin alku. Syksyyn mahtuu monta …
blogiPanosta varhaiskevään sipulikukkiin. Ne ilahduttavat pitkän talven jälkeen ja ovat tärkeää ravintoa ensimmäisille perhosille ja kimalaiskuningattarille. Lajivalinnoilla voit…
blogiPuutarhurina ja mehiläishoitajana haluan ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Kasvatamme Kulpan puutarhalla mm. perennoiden taimia, jotka viljellään ilman kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Kotipihassani noudatan samoja periaatteita…
blogiItse kasvatetuilla viinirypäleillä voi herkutella Etelä-Suomessa ja vähän pohjoisemmassakin, kunhan viiniköynnökselle löytyy suojaisa, aurinkoinen ja lämmin kasvupaikka. Parhaiten avomaalla menestyvät…
blogiUusvanha hyötykasvi marjasinikuusama, myös hunajamarjaksi tai makeasinikuusamaksi nimetty, on mainio tuttavuus hyötytarhaan. Uusien jalosteiden marjat ovat herkullisuuden lisäksi
blogiMonimuotoisuus, elonkirjo, biodiversiteetti – sanat tarkoittavat runsaslajisuutta, erilaista elämää, erilaisia kasveja, eläimiä, sieniä, bakteereja. Ne muodostavat ketjun, jossa
blogiIloittele väreillä tai tyylittele lehtimuodoilla. Vaihda kasveja sesongin mukaan äläkä huolehdi talvehtimisesta. Tämä onnistuu, kun kukitat puutarhasi kausikasveilla.
blogiAsukkaiden tarpeisiin vastaava, toimiva piha on parhaimmillaan olohuoneen jatke, jossa viihtyvät muutkin kuin intohimoiset puutarhaharrastajat
blogiKasvit luovat pihan tunnelman, vuodenajat vaihtavat sen ilmettä Piha on joka talon ympärillä, mutta viihtyisäksi keitaaksi se muutetaan oikein valituilla…
blogiSyksyinen väri-iloittelu innosti meitä esittelemään hieman harvinaisempiakin ruskakasveja. Niillä saat kiinnostavuutta ja persoonallisuutta puutarhaasi. Nappaa kuvakavalkadista ideoita
blogiTontti on suuri ja sillä on joskus sijainnut pieni kauppapuutarhakin. Tuolta ajalta ovat peräisin monet puutarhan peruskasvit, mm 12 omenapuuta. Raparperi on valtava ja marjapensaita on moneen lähtöön. Tämä on todellinen vanhan ajan puutarha, jossa hyötytarha on
blogiHaluatko kukinnan kevätnurmelle heti lumien sulaessa vai koko kukkapenkillisen eri aikaan kukkivia lajeja? Kenties mielessäsi on tupsahdus väriä sinne tänne pensaiden lomaan. Mitä mielitkin, keväinen kukkaloisto istutetaan syksyllä.
blogiHortensioiden (Hydrangea) näyttävät kukkatertut ja pitkä kukinta tekevät niistä yhden suosituimmista kasviryhmistä puutarhoissa – eikä syyttä. Ryhmä on monimuotoinen, paljon kukinnaltaan erilaisia, eri värejä ja tyylejä sisältävä ryhmä köynnöksistä pensaisiin. Kukkien väri on
blogiRyhmäruusut aloittelevat kukintaansa keskikesällä ja niiden näyttävyys saa unelmoimaan omasta ruusutarhasta. Eikä siitä tarvitse vain unelmoida…
blogiPaahteinen patiomme on perheemme lempipaikka vuodenaikaan katsomatta. Vaihtelen sen ilmettä sesongeittain käyttämällä erilaisia kausikasveja ruukuissa, joita meillä täytyy olla paljon ja
blogiMiksi havukasvit ovat niin tärkeitä puutarhassa? Havupuut ovat erityisesti pohjoisten olojemme kasveja, niitä on ympärillämme joka puolella luonnossa ja rakennetuissa…
blogiTryffelit palkitsevat kärsivällisen viljelijän Tryffelitaimi on usein tammen tai pähkinäpensaan taimi, jonka juuristoon tryffelisieni on ympätty. Ymppäämisessä käytetään apuna ns….
blogiPysähdy hetkeksi miettimään, miten käytät patiota tai parveketta. Onko toiveena oleskeluparatiisi vai halutaanko
blogiTänä päivänä yhteisiä piha-alueita halutaan käyttää ja niillä halutaan myös viihtyä. Pihoilla on asukkaiden yhteisöllisyyden rakentamisessa iso rooli ja
blogi