Pihakasvit

Perennat

Keväthinnasto. Uusien tilauserien hinnat saattavat poiketa alla olevista.

Monivuotisia kukkia eli perennoja on myymälöissämme laaja valikoima. Pääosiltaan se muodostuu kotimaisten perennaviljelijöiden tuotannosta.

Valikoima elää päivittäin ja vaihtelee kauden kuluessa. Myös myymälöittäin valikoima vaihtelee. Ohessa esitetty valikoima perustuu vuosittain tehtävään ennakkotilaukseen, joten se ei ole esittely varastotilanteesta. Hintatiedot eivät sisälly esittelyyn, sillä samankin kasvin hinta saattaa vaihdella tilauspaikan ja taimen koon vaihdellessa.

Perennapenkin perustamisen niksit löytyvät oppaista.

Kukinta-
aika
(kk)
Kukan väriKasvu-
korkeus
(m)
Acanthus balcanicus
Balkaninakantti
Arka, harvinainen
7-8valkoinen1
Acanthus mollis
Kreikanakantti
Suuret, nahkeat, tummanvihreät alalehdet. Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta. Arka.
6-8valk./purp.1-1,3
Achillea ’Moonshine’
Kultakärsämö
Hopeavihreä lehdistö. Läpäisevä kasvualusta.
6-8keltainen0,45-0,6
Achillea filipendulina ’Parker’s Variety’
Kultakärsämö
Hyvä leikko- ja kuivakukka. Läpäisevä, ravinteikas kalkittu maa.
7-8keltainen1,2
Achillea millefolium ’Cerise Queen’
Punakärsämö
Achillea millefolium ’Paprika’
Punakärsämö
Kuivahko, vettä läpäisevä kasvupaikka. Perhoskasvi.
6-8punainen0,45-0,7
Achillea millefolium ’Terracotta’
Punakärsämö
7-8ruskeanoranssi0,7-0,8
Achillea millefolium ’Walter Funcke’
Punakärsämö
Kukat aukeavat punaisenoransseina ja muuttuvat kukinnan edetessä vaalean keltaisiksi.
6-8punaisenoranssi0,3-0,6
Achillea ptarmica f. ­multiplex
Koreakärsämö
Kerrottu kukka. Läpäisevä kasvualusta.
7-8valkoinen0,4-0,5
Achillea tomentosa ’Golden Fleece’
Kivikärsämö
Läpäisevä kasvualusta.
6-7keltainen0,1-0,15
Aconitum arcuatum
Rentoukonhattu
Multava, tuore kasvialusta.
8-9siniliila1-1,5
Aconitum carmichaelii ’Arendsii’
Ametistiukonhattu
Näyttävä kukinta myöhään syksyllä. Myrkyllinen.
9-10sinivioletti1,7-2
Aconitum napellus
Aitoukonhattu
7-8tummansininen
Aconitum napellus ’Albus’
Aitoukonhattu
Sopii sekä kuiville että kosteille kasvupaikoille
7-8valkoinen1
Aconitum napellus ssp. lusitanicum
Aitoukonhattu
Sopii sekä kuiville että kosteille kasvupaikoille.
7-8tummansininen0,8-1
Aconitum napellus subsp. lucitanicum ’Albus’
Aitoukonhattu
Hyvä leikko- ja kuivakukka. Kuiville sekä kosteille kasvupaikoille. Myrkyllinen.
7-8valkoinen0,8-1
Aconitum volubile
Isoköynnösukonhattu
Erikoisuus säleikköön tai pensaisiin kiipeilemään.
8-9sininen2
Aconitum x stoerkianum
Tarhaukonhattu
Myrkyllinen.
7-9tummansininen1,2-1,5
Aconitum x stoerkianum ’Bicolor’
Kirjoukonhattu
7-8sinivalkoinen0,8-1
Actaea alba
Valkiokonnanmarja
Koristeelliset valkoiset marjat. Metsäpuutarhaan. Myrkyllinen.
6valkoinen0,4-0,8
Actaea alba
Valkokonnanmarja
Puhtaan valkoiset marjatertut, purppuraiset kukkavarret. Ravinteikas, hapan kasvualusta. Myrkyllinen.
6valkoinen0,4-0,8
Actaea racemosa
Tähkäkimikki
Hyvä yksittäiskasvi.
7-9valkoinen1-1,5
Actaea rubifolia
Lännenkimikki
Hieno yksittäiskasvi. Tuoreelle kasvupaikalle.
8-9valkoinen1-1,4
Actaea simplex ­’Atropurpurea’
Syyskimikki
Punertavat lehdet.
9-10hennon vaal.pun.1,5-1,8
Adiantum aleuticum
Tarha-adiantumi
Kosteahko kasvupaikka. Talvisuojaus.
-0,2-0,3
Adonis brevistyla
Ruusuleinikki
Ravinteikas kasvualusta
4-5valkoinen/vaaleansininen0,2-0,4
Aegopodium podograria ’Variegata’
Kirjovuohenputki
Näyttävä peitekasvi puiden ja pensaiden alle, valkokirjavat lehdet. Vaatimaton.
6-8valkoinen0,2/0,4
Agastache scrophulariifolia
Lakritsi-iiso
Tähkämäiset kukat tuoksuvat. Hyvä perhos- ja mehiläiskasvi. Tuore, ravinteikas kasvualusta.
8-9sininen/lila0,5-1
Ajuga reptans ’Alba’
Rentoakankaali
Ajuga reptans ’Arctic Fox’
Rönsyakankaali
Lehdet valkovihreän kirjavat. Maanpeitekasvi, leviää rönsyillä.
5-6sininen0,15
Ajuga reptans ’Atropurpurea’
Rentoakankaali (rönsyakankaali)
Maanpeite- ja reunuskasvi.
6sininen0,2
Ajuga reptans ’Black Scallop’
Rönsyakankaali
5-6sinivioletti0,1-0,15
Ajuga Reptans ’Chocolate Chip’
Rönsyakankaali
Pienet, tumman suklaanruskeat lehdet. Maanpeitekasvi, leviää rönsyillä.
4-6sininen0,10/0,20
Ajuga reptans ’Mahogany’
Rönsyakankaali
Kaunislehtinen maanpeittokasvi kuiville kasvupaikoille.
5-6sininen0,1-0,15
Ajuga reptans ’Rainbow Multicolor’
Rentoakankaali
Mattomainen kasvutapa. Lehdistö pronssin ja vihreän kirjava.
5-6sininen0,05/0,2
Ajuga reptans ’Rosea’
Rentoakankaali
Maanpeite- ja reunakasvi- Leviää rönsyillä.
5-6vaaleanpunainen0,05/0,2
Ajuga reptans ’Sugar Plum’
Rönsyakankaali
Alcea ficilifolia
Salkoruusu
7-8sekoitus1,2
Alcea pallida
Kalvassalkoruusu
7-8vaaleanpunainen1,2-1,8
Alcea rosea
Tarhasalkoruusu
7-9sekoitus1,5-2
Alcea rosea ’Black Knight’
Tarhasalkoruusu
Kaksivuotinen. Ravinteikas, vettä läpäisevä kasvualusta.
7-9mustanpunainen1,2-1,8
Alcea rosea ’Chater’s Purple’
Tarhasalkoruusu
Kerrottukukkainen.
7-9viininpunainen1,8-2
Alcea rosea ’Chaters Red’
Tarhasalkoruusu
Kerrotut kukat. Kaksivuotinen. Läpäisevä maa.
7-9punainen1,5-1,8
Alcea rosea ’Mars Magic’
Tarhasalkoruusu
Kaksivuotinen, kukkii yleensä toisena vuonna istutuksesta. Läpäisevä maa.
7-9kirkkaan pun.1,5-1,8
Alcea rosea ’Polarstar’
Tarhasalkoruusu
Kaksivuotinen, kukkii yleensä toisena vuonna istutuksesta. Läpäisevä maa.
7-91,5-1,8
Alcea rosea ’Simplex’
Tarhasalkoruusu
Läpäisevä kasvualusta.
7-9eri värejä1,5-2,5
Alcea rosea ’Sunshine’
Tarhasalkoruusu
Kaksivuotinen, kukkii yleensä toisena vuonna istutuksesta. Läpäisevä maa.
7-9keltainen1,5-1,8
Alcea rosea var. ’Nigra’
Salkoruusu
Kaksivuotinen, kukkii yleensä toisena vuonna istutuksesta. Läpäisevä maa. Talvisuojaus.
7-8mustanpunainen1,5-1,8
Alcea rugosa
Nukkasalkoruusu
Monivuotinen, hieman pensasmainen kasvutapa.
7-9vaalean kelt.1,5-2
Alchemilla acutiloba
Piennarpoimulehti
Suomessa luonnonvarainen.
5-6vihreän keltainen0,2-0,6
Alchemilla alpina
Tunturipoimulehti
6-8vihertävänkelt.0,15-0,2
Alchemilla erythropoda
Reunuspoimulehti
Tuuhea lehdistö, sopii hyvin reunakasviksi.
6-7kellanvihreä0,2-0,3
Alchemilla mollis
Jättipoimulehti
Maanpeitekasviksi, leikko- ja kuivakukaksi
7-8vaaleankeltainen0,4
Alchemilla mollis ’Irish Silk’
Jättipoimulehti
Maanpeite- ja reunuskasviksi. Sopii hyvin leikkokukaksi.
6-7keltainen0,45
Alchemilla saxatilis
Kivikkopoimulehti
6-7keltainen0,1-0,15
Allium cepa ’Proliferum’
Ilmasipuli
Sipuliryppäät kehittyvät versojen kärkiin. Koristeellinen, vanha hyötykasvi. Läpäisevä, multava kasvualusta.
6-7vihertävänvalk.0,5-0,7
Allium fistulosum
Pillisipuli
Sipuliryppäät kehittyvät versojen kärkiin. Koristeellinen, vanha hyötykasvi. Läpäisevä maa.
6-7vihertävänvalkoinen0,6-1
Allium schoenoprasum ’Corsican White’
Ruohosipuli
5-6valkoinen0,2-0,3
Allium schoenoprasum subsp. sibiricum
Ruijanruoholaukka
Syötävä.
5-6lila-vaaleanpunainen0,3-0,6
Allium senescens
Vaarinlaukka
Tuore, läpäisevä kasvualusta. Syötävä.
7-8vaalenpunainen0,25-0,35
Allium ursinum
Karhunlaukka
Vanha hyötykasvi. Leveät valkosipulimaiset lehdet säilyvät vihreinä pitkään kukinnan jälkeen. Ravinteikas kasvualusta. Leviää laajoiksi kasvustoiksi.
5-6valkoinen0,15-0,4
Alopecurus pratensis ’Aureo-Variegata’
Kirjopuntarpää
Kukinnot poistetaan ennen siementen kypsymistä, siementaimet vihreälehtisiä
6-70,3-0,6
Althaea officinalis
Rohtovalkoruusu
Vanha perinnekasvi. Monivuotinen.
7-9hennon vaaleanpunainen1,5-2
Amsonia ciliata
Nukkatuikki
Läpäisevä kasvualusta.
7-8vaaleansininen0,6-0,9
Amsonia hubrichtii
Sinituikki
Amsonia tabernaemontana
Tähtituikki
Keltainen syysväri. Läpäisevä kasvualusta.
6vaaleansininen0,6-0,9
Anaphalis triplinervis
Villanukkajäkkärä
Hyvä kivikkokasvi tai kuivakukka
7-8valkoinen0,3
Androsace ­sempervivoides
Rusettinukki
Läpäisevä kasvualusta. Melko arka.
5-6vaaleanpunainen0,05
Anemone hupehensis ’Prinz Heinrich’
Syysvuokko
Puolikerrannaiset kukat. Läpäisevä kasvualusta, Talvisuojaus havuilla tai lehdillä. 9 kpl/m²
9-10purp.sin.0,8
Anemone hupehensis ’September Charm’
Syysvuokko
Läpäisevä kasvualusta.
9-10vaaleanpunainen0,6-0,8
Anemone hupehensis ’Splendens’
Syysvuokko
Anemone hybrida 'Honorine Jobert'
Tarhasyysvuokko
8-9valkoinen0,8
Anemone multifida ’Rubra’
Amerikanvuokko
5-6punainen0,3
Anemone nemorosa
Valkovuokko
5valkoinen0,1-,02
Anemone nemorosa ’Green Dream’
Valkovuokko
Kukan keskellä kerrannainen 'tyyny'. Lehdet lakastuvat kukinnan jälkeen.
5-6vaaleanvihreä,02
Anemone nemorosa ’Hilda’
Valkovuokko
Puolikerrottu kukka.
5-6valkoinen0,1-0,15
Anemone nemorosa ’Monstrosa’
Vihervalkovuokko
Valkovuokon erikoinen mutaatio, missä "kukka" muodostuu valko-vihreäkirjavista ylälehdistä.
5vihreä - valkoinen0,1-0,2
Anemone nemorosa ’Robinsoniana’
Hämyvuokko
Kukkii tavallisen valkovuokon jälkeen
5-6vaal.sininen0,2
Anemone nemorosa ’Royal Blue’
Hämyvuokko
5-6vaaleansininen0,15-0,3
Anemone nemorosa ’Vestal’
Valkovuokko
Kukan kesekellä kerrannainen 'tyyny'. Lehdet lakastuvat kukinnan jälkeen.
5-6valkoinen0,2
Anemone nemorosa f. caerulea
Hämyvuokko
Tuore, kostea maa.
5-6vaalea lila0,15
Anemone ranunculoides
Keltavuokko
Luonnonvarainen, tuore, ravinteikas kasvupaikka. Lehdet lakastuvat kukinnan jälkeen. Leviää
5-6keltainen0,15
Anemone ranunculoides ’Semiplena’
Keltavuokko
Puolikerrottu kukka.
5-6keltainen0,1-0,15
Anemone rivularis
Himalajanvuokko
Kostea, humuspitopinen kasvualusta.
6-8valkoinen, sinililat heteet0,4-0,5
Anemone sylvesteris
Arovuokko
6valkoinen0,3
Anemone sylvesteris ’Plena’
Palloarovuokko
Hyvin kerrannaiset, puolipallomaiset kukat.
6valkoinen0,2/0,35
Anemone tomentosa ’Albadura’
Hopeasyysvuokko
Erityisen runsaasti kukkiva lajike. Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
7-9vaaleanpunainen0,7-0,8
Anemone tomentosa ’Robustissima’
Hopeasyysvuokko
8-9vaaleanpun.0,8
Anemone x lipsiensis
Ternivuokko
Kelta- ja valkovuokon risteymä. Ravinteikas, vettä läpäisevä kasvualusta.
5-6vaaleankeltainen0,1-0,15
Anemonidium canadense
Kanadanvuokko
6-7valkoinen0,3-0,5
Angelica gigas
Jättikarhunputki
Multava, kuohkea maa. Tehostekasviksi kukkaryhmiin.
7-9viinipunainen1,4
Antennaria dioica
Kissankäpälä
Kivikkoihin ja kuiville paikoille
6-7valk-roosa0,05/0,2
Antennaria dioica ’Alex Ducuid’
Kissankäpälä
Kivikkoihin ja kuiville paikoille. Lehdistö hopeiseen vivahtava.
5-6pinkki0,05/0,2
Anthemis sancti-johannis
Johanneksensauramo
SIetää kuivuutta
7-8keltainen0,4-0,6
Anthemis tinctoria
Keltasauramo
Anthriscus sylvesteris ’Ravenswing’
Purppuraputki
Punalehtinen, lyhytikäinen, mutta siementää, osa siementaimista vihreälehtisiä, jotka kitketään.
5-6valkoinen0,6
Anthyllis montana f. rubra, vuorimasmalo
Masmalo
Aquilegia ’Koralle’
Jaloakileija
6-7vaaleanpun.0,6
Aquilegia ’Kristall’
Jaloakileija
6-7valkoinen0,7-1
Aquilegia ’Olympia’
Lapinakileija
Aquilegia ’Rotstern’
Jaloakileija
6karmiininpunainen/valkoinen0,4-0,6
Aquilegia ’Spring Magic Navy and White’
Jaloakileija
Tuore, vettä läpäisevä kasvualusta. Poista kuihtuvat kukat.
6-7sinilila/valkoinen0,3-0,4
Aquilegia ’Spring Magic Rose and Ivory’
Jaloakileija
Tuore, vettä läpäisevä kasvualusta. Poista kuihtuvat kukat.
6-7vaaleanpunainen/ kermanvalkoinen0,3-0,4
Aquilegia atrata
Sysiakileija
6-7tumma lila0,4-0,6
Aquilegia buergeriana ’Calimero’
Purppura-akileija
6-7purppura / keltainen0,2
Aquilegia canadensis
Kanadanakileija
7punakeltainen0,4-0,6
Aquilegia chrysantha
Kulta-akileija
6-7keltainen0,7
Aquilegia Cultorum-Ryhmä ’Spring Magic Blue and White’
Jaloakileija
6sininen / valkoinen0,3
Aquilegia Cultorum-Ryhmä ’Spring Magic Rose and White’
Jaloakileija
6roosa / valkoinen0,3
Aquilegia ecalcarata
Nukkeakileija
Sirolehtinen ja -kukkainen kääpiöakileija. Tuore hiekkamulta.
6-7sininen, lila0,2-0,3
Aquilegia flabellata
Japaninakileija
5-6punavalkoinen0,25-0,3
Aquilegia flabellata ’Blue Angel’
Japaninakileija
Hyvä reunakasvi matalan ja kompaktin kasvutapansa ansiosta.
6sininen, valk. keskus0,15-0,20
Aquilegia flabellata ’Ministar’
Kääpiöjapaninakileija
5-6Sininen/valkoinen0,15-0,3
Aquilegia flabellata ’Nana Alba’
Japaninakileija
5-6valkoinen0,2-0,3
Aquilegia glandulosa
Kotkanakileija
Kukat suuret, tuoksuvat
5-6sininen
Aquilegia skinneri ’Tequila Sunrise’
Meksikonakileija
6-7oranssinkeltainen0,5-0,7
Aquilegia vulgaris
Lehtoakileija
6-7sininen tai vaaleanpun.0,5-0,8
Aquilegia vulgaris ­’White Barlow’
Lehtoakileija
Myrkyllinen. Valkoiset, pallomaisen kerrannaiset, nuokkuvat kukat.
6-7valkoinen0,6-0,8
Aquilegia vulgaris ’Clematiflora’, tummansin.
Lehtoakileija
Aquilegia vulgaris ’Clematiflora’, vaal.pun.
Lehtoakileija
Runsaasti koristeellisia tähtimäisiä kukkia.
6-7vaaleanpun.0,4-0,5
Aquilegia vulgaris ’Mellow Yellow’
Lehtoakileija
Keltainen lehdistö
6-7valkoinen0,6-0,9
Aquilegia vulgaris ’Nora Barlow’
Lehtoakileija
Myrkyllinen. Punavalkoiset, pallomaisen kerrannaiset, nuokkuvat kukat.
6-7punavalk.0,6
Aquilegia vulgaris ’Ruby Port’
Lehtoakileija
Kerrottujen kukkien tumma väri korostuu harmahtavan vihreiden lehtien ansiosta.
6rubiininpun.0,7
Aquilegia vulgaris ’William Guiness’
Lehtoakileija
6tumman punainen/ valkoinen0,6
Aquilegia vulgaris var. stellata ’Bordeaux Barlow’
Lehtoakileija
Kerrottukukkainen.
6-7tum.punainen0,6-0,8
Arabis caucasica ’Little Treasure Deep Rose’
Kaukasianpitkäpalko
Läpäisevä kasvualusta.
5-6tumma pinkki0,1-0,15
Arabis caucasica ’Little Treasure Deep White’
Kaukasianpitkäpalko
Läpäisevä kasvualusta.
5-6valkoinen0,1-0,15
Arabis caucasica valkoinen
Kaukasianpitkäpalko
5-6valkoinen0,2
Arabis ferdinandi-corbugi ’Old Gold’
Keisarinpitkäpalko
Lehdissä keltainen reuna
5-6valkoinen0,05-0,1
Aralia continentalis
Mantsurianaralia
Rehevälehtinen yksittäiskasvi. Syksyllä musta marjat. Tuore, ravinteikas maa. Myrkyllinen.
6-7kermankelt.1-1,5
Aralia cordata
Herttalehtiaralia
Ravinteikas, läpäisevä ja multava kasvualusta. Pienet mustat marjat, metsänpohjakasvi.
7-8valkoiset tai punertavat kukat1-2
Aralia cordata ’Sun King’
Hertta-aralia
Keltalehtinen. Ravinteikas ja läpäisevä kasvualusta. Pienet mustat marjat, metsänpohjakasvi.
7-8valkoiset tai punertavat1-1,8
Aralia nudicaulis
Amerikan metsäginseng
Ravinteikas ja kostea kasvualusta. Purppuranmustat marjat.
6kermanvalk.0,3-0,5
Aralia racemosa
Terttuaralia
Arenaria montana
Vuoriarho
Mätästävä kasvutapa. Läpäisevä, hiekansekainen maa. Kivikkoon, reunuskasviksi.
6-8valkoinen0,05-0,15
Argentina ansarina
Ketohanhikki
Läpäisevä kasvualusta.
6-8keltainen0,05-0,15
Arisaema ciliatum
Kärsäkalla
Erikoisuus metsäpuutarhaan. Punaiset marjatertut loppukesästä, jonka jälkeen kasvi menee lepotilaan.
6ruskean valkoraidallinen0,5-0,9
Armeria juniperifolia ’New Zealand Form’
Mätäslaukkaneilikka
Läpäisevä kasvualusta.
6vaaleanpunainen0,05-0,1
Armeria maritima
Rantalaukkaneilikka
Reunus- ja kivikkokasvi
5-6tumma roosa0,2
Armeria maritima ­’Düsseldorfer Stolz’
Rusolaukkaneilikka
Erittäin läpäisevä, mieluiten niukkaravinteinen kasvualusta.
5-6tumma pinkki0,1
Armeria maritima ­’Morning Star Deep Pink’
Rusolaukkaneilikka
Läpäisevä kasvualusta.
5-6tumma pinkki0,1-0,15
Armeria maritima ’Alba’
Rantalaukkaneilikka
5-6valkoinen0,2
Armeria pseudarmeria
Maljalaukkaneilikka
5-6vaaleanpunainen0,3-0,35
Armoracia rusticana
Piparjuuri
Vaivaton ja reheväkasvuinen maustekasvi, joka leviää helposti.
6-7valkoinen0,5-1,5
Arrhenatherum elathius
Kirjoheinäkaura
Vihreälehtinen. Leikkaa keskikesällä, tuuhettuu.
6-7vihertävä/violetti0,3/0,6
Artemisia alba
Maruna
9-10vihreä0,5-0,6
Artemisia filifolia
Tillilehtinenmaruna
Koristeellinen, kevyt, hopeanvalkoinen lehdistö
6-8kellertävä0,4-0,6
Artemisia ludoviciana ’Silver Queen’
Hopeamaruna
Hopeanvalkoinen, hienoliuskainen lehdistö.
6-8valkoinen0,7-1
Artemisia pontica
Silkkimaruna
Kalkkipitoinen, multava, läpäisevä kasvualusta. Viihtyy melko ohuessakin kasvualustassa. Kivikkoryhmiin.
0,4-0,6
Artemisia schmidtiana ’Nana’
Ohotanmaruna
Kaunis mätästävä kasvutapa. Koristeellinen lehdistö, kukinta vaatimaton. Korkeus vaihtelee kasvuolosuhteiden mukaan.
80,2-0,5
Artemisia stelleriana
Hiekkamaruna
Kivikkokasvu. Läpäisevä kasvualusta.
8-9harmaa0,4
Aruncus aethusifolius
Pikkutöyhtöangervo
Oranssinpunainen syysväri
7-9kermanvalk.0,3
Aruncus dioicus
Töyhtöangervo
Hyvä yksittäiskasvi
6-7kermanvalk.1,2-1,8
Aruncus dioicus ’Kneiffii’
Hapsutöyhtöangervo
6-7kermanvalkoinen1-1,2
Aruncus dioicus var. kamtschaticus
Idänisotöyhtöangervo
6-7kermanvalkoinen1,2-1,4
Asarum canadense
Kanadantaponlehti
Voimakaskasvuinen maanpeitekasvi. Lehdet vaaleanvihreät, suippokärkiset, kesävihreät. Myrkyllinen.
0,15-0,2
Asarum europaeum
Taponlehti
Ikivihreä maanpeitekasvi
5punaruskea0,15
Asparagus officinalis
Ruokaparsa
Asplenium scolopendrium
Hirvenkieli
Ikivihreä saniainen. Kostea, ravinteikas multamaa, suojainen kasvupaikka muiden kasvien seassa.
0,3-0,4
Asplenium trichomanes
Tummaraunioinen
Viihtyy parhaiten puolivarjossa, mutta kestää jopa paahdetta. Mätästävä kasvutapa.
0,1-0,2
Aster ageratoides ’Harry Smith’
Pursuasteri
8-9sinivioletti0,5-0,7
Aster alpinus ’Alba’
Alppiasteri
Aster alpinus ’Beauty Blue’/’Dunkle Schöne’
Alppiasteri
Patjamainen kasvutapa. Kivikkokasvi.
5-6sinilila5-6
Aster alpinus ’Beauty Rose’
Alppiasteri
5-6vaaleanpunainen
Aster alpinus ’Dunkle Schöne’
Alppiasteri
Kukkineiden varsien leikkaaminen parantaa talvehtimista. Hiekkapitoinen, läpäisevä, kalkittu maa.
5-6tummansin.0,2-0,3
Aster alpinus ’Happy End’
Alppiasteri
Kukkineiden varsien leikkaaminen parantaa talvehtimista. Hiekkapitoinen, läpäisevä, kalkittu maa.
5-6vaaleanpun.0,2-0,3
Aster alpinus ’Pinkie’
Alppiasteri
6-7vaaleanpunainen0,25
Aster amellus ’Rudolph Goethe’
Elokuunasteri
Ravinteikas, mutta läpäisevä maa. Tuuhea kasvutapa. Hyvä leikkokukka.
8-9lilansininen0,5
Aster amellus lila
Elokuunasteri
8-9lila0,5
Aster divaricatus
Metsäasteri
Tanakkakasvuinen. Punaiset versot antavat ryhtiä sirolle, valkoiselle kukkamerelle.
9-10valkoinen0,6
Aster Dumosus punainen
Reunusasteri
8-10vaaleanpunainen0,3-0,5
Aster Dumosus sininen
Reunusasteri
8-10sininen0,3-0,5
Aster ericoides ’Snow Flurry’
Kanerva-asteri
Hieno maanpeittoperenna. Läpäisevä kasvualusta.
9-10valkoinen0,15-0,2
Aster macrophyllus
Lehtoasteri
Tuore kasvualusta.
8-9valkoinen/vaalealila1
Aster novi-belgii ­’Bonningdale White’
Syysasteri
Steriili, ei lisäänny siemenestä. Tuore, läpäisevä kasvualusta. Perhosten suosima.
9valkoinen, keltainen silmä0,9
Aster novi-belgii ’Marie Ballard’
Syysasteri
Kerrannaiset kukat avautuvat melko myöhään, Lämpimällä kasvupaikalla ehtii paremmin kukkia.
8-9sininen1-1,4
Aster novi-belgii ’Patricia Ballard’
Syysasteri
Multava, vettä läpäisevä kasvualusta.
8-9pinkki0,7-1,4
Aster novi-belgii ’White Ladies’
Syysasteri
Kukkii melko myöhään, lämpimällä kasvupaikalla ehtii paremmin avata nuppunsa. Usein tuettava.
8-9valkoinen0,8-1,2
Aster novi-belgii lila
Syysasteri
9-10lila0,7
Aster x frikartii ’Wunder von Stafa’
Nappiasteri
7-10vaaleanlila0,45-0,75
Astilbe 'Erika'
Jaloangervo
8-9vaaleanpun.0,8
Astilbe 'Fanal'
Jaloangervo
Punertavat lehdet
7tummanpun.0,5
Astilbe ’Amethyst’
Jaloangervo
8vaal. violetin punainen0,6
Astilbe ’Brautschleier’
Jaloangervo
7-8valkoinen0,7
Astilbe ’Bremen’
Jaloangervo
7-8tumma roosa0,6
Astilbe ’Cattleya’
Jaloangervo
Hyvä leikko- ja kuivakukka
8-9heleä roosa0,8
Astilbe ’Deutschland’
Jaloangervo
7valkoinen0,5
Astilbe ’Hyazinth’
Jaloangervo
7-8punalila0,9
Astilbe ’Mainz’
Tarhajaloangervo
Kostea, ravinteikas kavualusta.
7-8vaaleanpunainen0,4-0,6
Astilbe ’Montgomery’
Jaloangervo
8-9tummanpun.0,6
Astilbe ’Purple Rain’
Tarhajaloangervo
Ravinteikas, kostea kavualusta.
7punalila0,4-0,6
Astilbe ’Red Sentinel’
Jaloangervo
Punertavat lehdet. Tuore, ravinteikas maa.
8punainen0,5
Astilbe ’Rheinland’
Jaloangervo
8tumma roosa0,6
Astilbe ’Snow Drift’
Jaloangervo
8valkoinen0,4
Astilbe ’Spotlight’
Tarhajaloangervo
Kookas lajike. Kostea, ravinteikas kasvualusta.
7-8vaalea pinkki0,6-0,8
Astilbe ’Weisse Gloria’
Jaloangervo
8-9valkoinen0,8
Astilbe Arendsii-Ryhmä ’Amerika’
Tarhajaloangervo
Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
6-8pinkki0,7
Astilbe Arendsii-Ryhmä ’Bumalda’
Tarhajaloangervo
Valkoiset kukat muuttuvat kukinnan edetessä hennon vaaleanpunaisiksi.
valkoinen / vaal.pun.0,4-0,7
Astilbe Arendsii-Ryhmä ’Colour Flash’
Tarhajaloangervo
Lehdistö saa vaiheittain hienon kesä- ja syysvärin.
7-8vaaleanpunainen0,6-0,8
Astilbe Arendsii-Ryhmä ’Delft Lace’
Tarhajaloangervo
Lehdistö saa kauniin syysvärin.
7vaaleanpunainen0,4-0,6
Astilbe Arendsii-Ryhmä ’Look At Me’
Tarhajaloangervo
Ravinteikas, kostea kasvualusta.
7-8vaaleanpunainen0,5
Astilbe chinensis ’Pumila’
Kääpiöjaloangervo
Läpäisevä kasvualusta.
8-9lilanpunainen0,2
Astilbe chinensis ’Purpurkerze’
Isojaloangervo
Näyttävä perenna.
8-9purp.pun0,4/1
Astilbe chinensis ’Vison in Red’
Töyhtöjaloangervo
Pitkä, tähkämäinen kukinto, joka on kookkaampi kuin jaloangervolla.
8-9tumma lila0,6
Astilbe chinensis var. taguetii ’Suberba’
Isojaloangervo
Astilbe Japonica-Ryhmä ’Ellie’
Japaninjaloangervo
7valkoinen0,4-0,6
Astilbe Simplicifolia-Ryhmä ’Sprite’
Sulkajaloangervo
Töyhtömäiset, hieman nuokkuvat kukinnot. Tuore ravinteikas maa.
8-9vaaleanpun.0,2-0,4
Astilbe Thunbergii-­Ryhmä ’Straussenfeder’
Harsojaloangervo
Tuore, läpäisevä kasvualusta.
8-9ruusunpunainen0,7-0,8
Astilbe Thunbergii-Ryhmä ’Chocolate Shogun’
Harsojaloangervo
Näyttävä punaruskea lehdistö.
7-8vaaleanpunainen0,4-0,6
Astilboides tabularis
Kilpiangervo
Tuore, ravinteikas kasvualusta.
7-8kermanvalk.0,5-0,8/1
Astrantia ’Pink Pride’
Isotähtiputki
Läpäisevä kasvualusta. Poista kukkineet versot.
6-9vaaleanpunainen0,6-0,7
Astrantia major ’Lars’
Isotähtiputki
Hyvä leikko- ja kuivakukka. 'Lars' kukkii pidempään kuin muut lajikkeet.
7-8vaaleanpunainen0,5-0,7
Astrantia major ’Moulin Rouge’
Isotähtiputki
7-8tummanpunainen0,4-0,45
Astrantia major ’Primadonna’
Isotähtiputki
Pysty, vähitellen rönsyistä leviävä ja rehevä.
7-8karmiininpun.0,5-0,7
Astrantia major ’Ruby Cloud’
Isotähtiputki
7-8karmiininpun.0,5-0,7
Astrantia major ’Ruby Wedding’
Isotähtiputki
Astrantia major ’Variegata’
Isoitähtiputki
Töhkämäinen kukka, lehdistö vihreän ja valkoisen kirjava.
6-7vaaleanpunainen0,4/0,75
Astrantia major ’White Angel’
Isotähtiputki
Puhtaan valkoiset kukat.
7-8valkoinen0,3-0,5
Astrantia major (2)
Isotähtiputki
Astrantia major (valkoinen)
Isotähtiputki
Hyvä leikko- ja kuivakukka
7-8hopeanvalk.0,5-0,8
Astrantia major, valkoinen
Isotähtiputki
7-8valkoinen0,6-0,9
Astrantia maxima
Kaukasiantähtiputki
Leikko- tai kuivakukaksi.
6-7roosa0,5-0,7
Athyrium filix-femina
Hiirenporras
Luonnovarainen Sirolehtinen saniainen. Kosteahko suojaisa kasvupaikka.
0,8-1
Athyrium filix-femina ’Lady in Red’
Soreahiirenporras
Sirolehtinen saniainen, punainen lehtiruoti. Kosteahko suojaisa kasvupaikka.
0,5-0,9
Athyrium nipponicum ’Burgundy Lace’
Japaninhiirenporras
0,3-0,4
Athyrium nipponicum ’Pictum’
Japaninhiirenporras
Hieno hopean-, vihreän- ja purppurankirjava lehdistö. Kosteahko, suojaisa kasvupaikka.
0,15-0,3
Athyrium otophorum ’Okakum’
Hiirenporras
0,3-0,6
Aubrieta ’Royal Blue’
Tarharistikki
Rinteisiin, kivikolle. Mattomainen kasvutapa.
5-6sininen0,1
Aubrieta ’Royal Red’
Ristikki
Rinteisiin, kivikolle. Mattomainen kasvutapa.
5-6punavioletti0,1
Bellis perennis ’Purpurmantel’
Kaunokainen
6-8tummanpunainen0,15
Bellis perennis vaaleanpunainen
Kaunokainen
6-8vaaleanpunainen0,15
Bergenia ’Eden’s Dark Margin’
Vuorenkilpi
5-6vaaleanpunainen0,3-0,4
Bergenia ’Silberlicht’
Tarhavuorenkilpi
Bergenia cordifolia
Herttavuorenkilpi
5-6vaaleanpun.0,4
Bergenia cordifolia ’Rotblum’
Herttavuorenkilpi
5-6punainen0,4
Bergenia cordifolia ’Winterglut’
Herttavuorenkilpi
Lehdissä punertava syys- ja talviväri.
5-6punainen0,3-0,45
Bergenia Hybrida-Ryhmä ’Spring Fling’
Tarhavuorenkilpi
Kukkii runsaasti keväällä. Lehdet muuttuvat syksyllä mustanpurppuraisiksi.
5-6vaaleanpunainen0,3/0,6
Bisorta affinis
Vuoritatar
Muodostaa tiiviin, mattomaisen kasvuston. Läpäisevä, multava maa. Lehdistöllä hieno punainen syysväri.
7-8vaaleanpunainen0,2
Bistorta officinalis
Isokonnantatar
Pystykasvuinen. Tuuhea lehdistö pysyy vihreänä pitkälle syksyyn. Kauniisti kukkiva maanpeittokasvi.
6-7vaaleanpunainen0,2-0,8
Borago orientalis
Idänpurasruoho
Tuore kasvualusta.
5sininen0,4
Briza media
Niittyräpelö
Suuret kukinnot. Hyvä kuivakukka.
6-7vaaleansininen0,45-0,6
Brunnera macrophylla
Rotkolemmikki
Läpäisevä, tuore kasvualusta. Sopii myös ruukkuistutuksiin tai aluskasvillisuudeksi vesiaiheisiin.
5-6vaaleansininen0,3-0,5
Brunnera macrophylla ’Alexander's Great’
Rotkolemmikki
Läpäisevä, tuore kasvualusta. Suuri- ja hopealehtinen lajike.
5-6sininen0,35-0,4
Brunnera macrophylla ’Green Gold’
Rotkolemmikki
Vaaleanvihreät lehdet. Tuore kasvualusta.
5-6sininen0,3-0,45
Brunnera macrophylla ’Jack Frost’
Rotkolemmikki
Hopeiset, vihreäsuoniset, jämäkät lehdet. Läpäisevä, tuore kasvualusta. Sopii myös ruukkuistutuksiin tai aluskasvillisuudeksi vesiaiheisiin.
5-6vaaleansin.0,3/0,5
Brunnera macrophylla ’Silver Wings’
Rotkolemmikki
5-6vaaleansininen0,3/0,5
Calamagrostis x acutiflora ’Karl Foerster’
Koristekastikka
Calamagrostis x acutiflora ’Overdam’
Koristekastikka
Lehdet valkokirjavat. Sietää kuivuutta. Ei tee siementä, eikä leviä juuriston kautta
6-7punaruskea röyhy1,5
Calamintha nepeta
Kivikkokäenminttu
Tuoksuvakukkainen kivikkokasvi, läpäisevä kasvualusta. Pälyttäjien suosiossa.
6-9lila0,3
Calamintha nepeta
Kivikkokäenminttu
Runsaskukkainen, tuoksuva. Ei siedä talvimärkyyttä. Kivikkoo, reunuskasviksi.
6-9vaaleansininen0,3-0,5
Campanula alliarifolia
Herttakello
7valkoinen0,4
Campanula carpatica ’Blaue Clips’
Karpaattienkello
Läpäisevä, hiekkapitoinen kasvualusta.
6-8sininen0,2-0,3
Campanula carpatica ’Pearl White’
Karpaattienkello
Kellokukka. Läpäisevä kasvualusta.
7-8valkoinen0,2
Campanula carpatica ’Weisse Clips’
Karpaattienkello
Läpäisevä, hiekkapitoinen kasvualusta.
6-8valkoinen0,2-0,3
Campanula carpatica sininen
Karpaattienkello
6-8sininen0,2-0,3
Campanula cochleariifolia
Kääpiökello
Läpäisevä, kalkittu hiekka tai sorapitoinen maa. Mattomainen. Kivikkoon, kuiviin rinteisiin.
6-7vaaleansininen0,05-0,1
Campanula garganica
Italiankello
Kivikkokasvi.
6-8sininen0,1
Campanula glomerata ’Acaulis’
Kääpiöpeurankello
7-8tummanvioletti0,15
Campanula glomerata ’Alba’
Peurankello
Hyvä leikkokukka, luonnonperenna
6-7valkoinen0,4
Campanula glomerata ’Dahurica’
Idänpeurankello
Hyvä leikkokukka, luonnonperenna
6-7tummansininen0,5
Campanula latifolia ’Alba’
Ukonkello
6-7valkoinen0,6
Campanula latifolia var. macrantha
Isoukonkello
Luonnonperenna
6-7sininen0,8-1
Campanula latifolia var. macrantha ’Alba’
Isoukonkello
6-7valkoinen0,8-1
Campanula ochroleuca
Kermakello
Campanula persicifolia
Kurjenkello
Leviää helpsti, luonnonperenna
7-8sininen0,6
Campanula persicifolia 'Alba'
Kurjenkello
Leviää helposti, luonnonperenna
7-8valkoinen0,6
Campanula persicifolia ’Ouna’
Valkoinen kurjenkello
0,5-0,8valkoinen0,5-0,8
Campanula persicifolia ’Takion White’
Kurjenkello
Tuore, ravinteikas kasvualusta.
6-7valkoinen0,45
Campanula porscharskyana
Tähtikello
6-8sininen0,1-0,2
Campanula punctata
Pisamakello
Suuret, pisamaiset kellot. Läpäisevä kasvualusta.
6-7roosa0,25-0,4
Campanula punctata ’Pink Octopus’
Pisamakello
7-8vaaleanpunainen0,3-0,4
Campanula punctata ’Rubiflora’
Pisamakello
Suuret, pisamaiset kellot. Läpäisevä kasvualusta.
6-7roosa0,25-0,4
Campanula punctata, kerrannaiskukkainen
Pisamakello
Kuivahko kasvualusta. Arka talvimärkyydelle.
5-6vaaleanpunainen0,4-0,7
Campanula pyramidalis
Ritarinkello
Talvisuojaus, esim havuilla
7-8sininen1,5-2
Campanula rotundifolia
Kissankello
Vain luonnonpuutarhaan, villiintyy
7-8vaaleansininen0,3
Cardiocrinum cordatum var. glehnii
Japaninjättälilja
Läpäisevä multamaa, kukkii vasta useamman vuoden ikäisenä. Siemenvarsi on hieno talventörröttäjä.
6-7valkoinen1,5-2
Carex buchananii
Kuparisara
Ruosteenruskea ”kuivanoloinen” heinä kivikoille. Läpäisevä, kalkittu hiekkamaa.
7ruskehtava0,3-0,4
Carex grayi
Piikkinuijasara
Ikivihreät lehdet muodostavat tiiviin mättään. Kostea, ravinteikas kasvupaikka, sopii myös matalaan rantaan. Piikkinuijan muotoiset kukinnot hyviä kuivakukkia.
6-7vihreä0,5-0,9
Carex morrovii ’Ice Dance’
Japaninsara
Lehtien reunat kermanvalkoiset. Talvivihreä. Perennaryhmiin, rodojen kanssa. Multava, hapahko ja läpäisevä maa.
6vaalea tähkä0,3-0,5
Carex morrovii ’Variegata’
Japaninsara
Valkokirjava, jäykkälehtinen heinä valaisee varjon ryhmän. Talvivihreä. Tuore, hapahko, läpäisevä maa.
5vihertävä0,3-0,4
Carex muskingumensis
Palmusara
Kaunislehtinen, pystykasvuinen, tuuhea heinä. Perennaryhmiin, veden äärelle.
8vaalea tähkä0,7-0,9
Carex muskingumensis ’Little Midge’
Kääpiöpalmusara
6vihreä0,2-0,3
Carex oshimensis ’Evergold’
Oshimasara
Tähkät vaatimattomia. Muodostaa pystyjä, hieman kaareutuvia mättäitä. Ikivihreä. Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
0,2-0,3
Carex siderosticha ’Shiro’
Idänvarjosara
Sietää kevyesti kuivahtavaa kasvualustaa. Näyttävä peittokasvina pensaiden juurella tai kivikossa. Myös ruukkuistutuksiin.
60,15-0,2
Carex siderosticha ’Variegata’
Idänvarjosara
Pystyt, keihäsmäiset, leveät valkoreunaiset lehdet. Tähkät vaatimattomia. Tiivis, mätästävä kasvutapa. Maanpeitekasviksi. Ravinteikas kasvualusta.
0,2-0,3
Carlina acaulis
Hopeakurho
Yksittäiskasviksi kivikkoryhmiin.
7-9kermanvalkoinen0,3
Centaurea montana
Vuorikaunokki
Myös luonnonpuutarhaan, hyvä leikkokukka
6-7sininen0,6
Centaurea montana ’Alba’
Vuorikaunokki
6-7valkoinen0,4
Centaurea nigra
Mustakaunokki
Läpäisevä kavualusta.
7-9lila0,3-0,8
Cephalaria gigantea
Kaukasiankirahvinkukka
Syvämultainen, kuohkea paikka, hellejaksoina säännöllinen kastelu. Hauska jättiperenna.
7-8sitruunankeltainen1-2,5
Cerastium tomentosum
Hopeahärkki
Mattomainen kasvutapa, kivikoille, reunuskasviksi.
6valkoinen0,15
Cerastium tomentosum ’Silberteppich’
Valkohärkki
Mattomainen kasvutapa, kivikoille, reunuskasviksi.
6valkoinen0,15
Chaerophyllum hirsutum ’Roseum’
Punakirveli
Kostea, mutta läpäisevä kasvualusta
6-7roosa0,6-0,9
Chelone obliqua
Konnanyrtti
Kosteille kasvupaikoille
7-8vaaleanpunainen0,5-0,8
Chiastophyllum oppositifolium ’Variegata’
Kultakaari
Kirjavat lehdet. Läpäisevä kasvualusta.
6-7keltainen0,1-0,2
Cicerbita alpina
Pohjansinivalvatti
Mykeröstö varren latvassa. Harvinainen luonnonkasvi pohjoisessa. Ravinteikas tuore kasvualusta.
7-8sinivioletti0,5-2
Cimicifuga racemosa
Tähkäkimikki
Hyvä yksittäiskasvinakin
8-9valkoinen1-1,5
Claytonia sibirica
Alaskankleitonia
Mattomainen kasvutapa
6-9valkoinen0,1-0,3
Clematis potaninii
Kiinanlumikärhö
Tuore, ravinteikas kasvualusta. Erittäin voimakaskasvuinen. Leikataan alas keväisin.
7-9valkoinen3-4
Clintonia borealis
Keltaklintonia
Kiiltävät siniset marjat, metsänpohjakasvi.
5keltainen0,15-0,3
Convallaria majalis
Kielo
6valkoinen0,25-0,35
Convallaria majalis ’Rosea’
Kielo
5-6vaaleanpunainen0,15-0,2
Coreopsis verticillata
Syyskaunosilmä
8-9keltainen0,3-0,6
Cornus canadensis
Kanadanruohokanukka
Hyvä maanpeittokasvi. Kostea, hapan kasvualusta. Kaunis syysväri.
6-7valkoinen0,1-0,2
Cortusa matthioli ’Alba’
Toukoheidinkukka
5-7valkoinen0,2-0,3
Cortusa matthiolii
Heidinkukka
Läpäisevä puutarhamaa. Istuta puiden tai pensaiden alustoille.
5-7punavioletti0,2-0,3
Corydalis ’Craigton Blue’
Sinikiurunkannus
Multava, vettäläpäisevä kasvualusta.
5-6sininen0,3-0,4
Corydalis cheilanthifolia
Sirokiurunkannus
Saniasmaiset lehdet. Kylväytyy. Metsäpuutarhaan, kivikkoon.
5-6keltainen0,3
Corydalis flexuosa ’Purple Leaf‘
Kiurunkannus
4-5sininen0,3
Corydalis shihmienensis ‘Berry Exciting‘
Kiurunkannus
6-9purppura0,2-0,4
Cotula squalida
Rönsysaumayrtti
Crocosmia ’Lucifer’
Ruostekukka
Ravinteikas kasvualusta. Suojaa talvimärkyydeltä, tai talveta juurakot kellarissa.
7-9tumman orans.pun,0,6/1
Cymbalaria muralis
Rauniokilkka
Maanmyötäisesti rönsyävä. Läpäisevä kasvualusta. Peitekasviksi, muureille, laattasaumoihin.
5-8vaaleanvioletti0,1
Cymbalaria muralis ’Alba’
Rauniokilkka
Maanmyötäisesti rönsyävä. Läpäisevä kasvualusta. Peitekasviksi, muureille, laattasaumoihin.
5-8valkoinen0,1
Cymbalaria pallida
Kivikkokilkka
Maanpeitekasvi
6-9vaalea lila0,1
Cypripedium reginae
Kruunutikankontti
Orkideaharvinaisuus. Kukkii 1-2 viikkoa. Ei tuuliselle paikalle. Arka. Kostea ja kalkkipitoinen kasvualusta.
6/7valkoinen, huuli: pinkki0,6
Dactylorhiza maculata
Maariankämmekkä
Suomen yleisin kämmekkälaji. Pitkulaisissa lehdissä on viininpunaisia läiskiä. Hapan, kosteutta pidättävä multamaa.
6-7vaalea lila0,15/0,3
Delphinium magic ’Taivaansininen’
Jaloritarinkannus
Syvään muokattu, ravinteikas, savensekainen kasvualusta. Suojainen, ei paahteinen kasvupaikka.
7-8taivaansin.1
Delphinium Pacific-Ryhmä ’Astolat’
Jaloritarinkannus
Syvään muokattu, ravinteikas, savensekainen kasvualusta. Suojainen, ei paahteinen kasvupaikka.
7-8roosa1,5
Delphinium Pacific-Ryhmä ’Black Knight’
Jaloritarinkannus
Syvään muokattu, ravinteikas, savensekainen kasvualusta. Suojainen, ei paahteinen kasvupaikka.
7-8tummansin.1,6
Delphinium Pacific-Ryhmä ’Blue Bird’
Jaloritarinkannus
Syvään muokattu, ravinteikas, savensekainen kasvualusta. Suojainen, ei paahteinen kasvupaikka.
7-8keskisininen1,5
Delphinium Pacific-Ryhmä ’Galahad’
Jaloritarinkannus
Syvään muokattu, ravinteikas, savensekainen kasvualusta. Suojainen, ei paahteinen kasvupaikka.
7-8valkoinen1,5
Delphinium Pacific-Ryhmä ’King Arthur’
Jaloritarinkannus
Syvään muokattu, ravinteikas, savensekainen kasvualusta. Suojainen, ei paahteinen kasvupaikka.
7-8sinivioletti1,6
Delphinium Pacific-Ryhmä ’Summer Skies’
Jaloritarinkannus
Syvään muokattu, ravinteikas, savensekainen kasvualusta. Suojainen, ei paahteinen kasvupaikka.
7-8taivaansin.1,6
Dianthus ’Ellen’
Elleninneilikka
Tuoksuva. Kalkittu, hiekansekainen kasvualusta, esim. kivikkoon.
6-7valkoinen0,1/0,25
Dianthus barbatus
Harjaneilikka
Kaksi- tai monivuotinen, hyvä leikkokukka
6-8eri värejä0,4-0,4
Dianthus barbatus ’Nigrescens’
Harjaneilikka
Vanhanajan puutarhakasvi, kaksivuotinen, kylväytyy. Lehdistö pronssiin vivahtavan vihreä.
6-8mustanpunainen0,4-0,6
Dianthus carthusianorum
Munkkineilikka
Läpäisevä kasvualusta.
7-9aniliininpunainen0,4-0,5
Dianthus deltoides ’Brilliant’
Ketoneilikka
7-8aniliininpunainen0,15
Dianthus deltoides ’Erectus’
Ketoneilikka
Tiivis kasvutapa, kuivahko kasvupaikka.
6-8punainen0,2
Dianthus deltoides ’Flashing Light’
Ketoneilikka
Kuivahko kasvupaikka.
6-8punainen, tummempi silmä0,2
Dianthus deltoides ’Viiru’
Ketoneilikka
Kuivahkolle kasvupaikalle. Kukinta on punavalkoinen tai vaaleanpuna-valkoinen.
6-8punainen0,1-0,15
Dianthus Deltoides-Ryhmä ’Alba’
Ketoneilikka
Mätästävä. Hapan, kuivahko kasvupaikka
6-7valkoinen0,1-0,2
Dianthus Deltoides-Ryhmä ’Arctic Fire’
Ketoneilikka
Kalkkipitoinen, läpäisevä maa.
7-8valkoinen, punainen silmä0,5/0,15
Dianthus freynii
Neilikka
Patjamainen kasvutapa. Läpäisevä kasvualusta.
6-7vaaleanpunainen0,05-0,1
Dianthus gratinopolitanus
Vuorineilikka
Mätästävä. Hapan, kuivahko kasvupaikka.
7-8roosa0,1-0,3
Dianthus Plumarius ’Pispalanneito’
Palleroneilikka
Kerrannaiset, tuoksuvat kukat, runsas kukinta. Löytynyt Tampereelta.
7vaaleanpunainen0,15/0,3
Dianthus Plumarius-Ryhmä ’Roseus’
Tarhasulkaneilikka
Mätästävä. Tuoksuvat, puolikerrotut kukat. Kuivahko kasvupaikka.
6-7vaaleanpunainen0,1-0,3
Dianthus superbus
Pulskaneilikka
Luonnonvarainen.
7-8vaaleanpunainen0,3-0,6
Dicentra eximia
Kevätpikkusydän
Muodostaa tuuheaa kasvustoa. Hienoliuskaiset lehdet.
5-9vaaleanpunainen0,2-0,3
Dicentra eximia ’Alba’
Kevätpikkusydän
6-9valkoinen0,3-0,4
Dicentra formosa
Kesäpikkusydän
Muodostaa tuuheaa kasvustoa
6-9vaaleanpunainen0,2-0,3
Dicentra formosa ’Baccanal’
Kesäpikkusydän
Mätästävä kasvutapa, harmaanvihreä lehdistö. Ravinteikas kasvualusta.
6-8tummanpunainen0,3-0,4
Dicentra Formosa ’Burning Hearts’
Purppurapikkusydän
Dicentra Formosa-Ryhmä ’Aurora’
Purppurapikkusydän
Tiivis, mätästävä kasvutapa, harmaanvihreä lehdistö. Ravinteikas kasvualusta.
6-8valkoinen0,25-0,3
Dicentra Formosa-Ryhmä ’King of Hearts’
Purppurasydän
Tiivis mätästävä kasvutapa, ravinteikas kasvualusta.
5-8tummanvaal.pun.0,25-0,3
Dicentra Formosa-Ryhmä ’Luxuriant’
Purppurasydän
Muodostaa tuuheaa kasvustoa.
6-9tummanruusunpun.0,3-0,4
Dictamnus albus
Mooseksenpalavapensas
Hidaskasvuinen, komea perenna.
6-7roosa1
Dictamnus albus ’Albiflorus’
Mooseksenpalavapensas
Hidaskasvuinen, komea perenna.
6-7valkoinen1
Digitalis grandiflora
Keltasormustinkukka
Myrkyllinen
7-8vaaleankeltainen0,6-0,8
Digitalis lanata ’Café Crème’
Villasormustinkukka
Näyttävä erikoisuus läpäisevälle kasvupaikalle. Hyvä kimalaskasvi.
7valkoinen/ ruskea0,5-0,7
Digitalis purpurea
Rohtosormustinkukka
Myrkyllinen
7-8roosa0,6-0,8
Digitalis purpurea ’Gloxinioides’
Kellosormustinkukka
Usein kaksivuotinen, mutta kylväytyy. Myrkyllinen
6-7punainen tai vaaleanpunainen1,2-2
Digitalis purpurea ’Mostrosa’
Rohtosormustinkukka
Kukinnon ylimmäiset kukat muodostavat latvaan yhden suuren kukan.
7-8valkoinen tai purppuranpunainen1-1,3
Digitalis purpurea ’Orkidea’
Rohtosormustinkukka
Taaksepäin kääntyvät terälehdet saavat kukan näyttämään orkkideamaiselta.
7-8vaaleanpunainen1-1,2
Digitalis purpurea ’Pam's Choise’
Rohtosormustinkukka
Kaksivuotinen, mutta kylväytyy. Myrkyllinen
6-7valkoinen/purppura0,9-1,2
Digitalis purpurea ’Snow Thimble’
Rohtosormustinkukka
Usein kaksivuotinen, mutta kylväytyy. Hiekansekainen kasvualusta. Myrkyllinen.
7-8valkoinen0,9-1,2
Digitalis thapsi ’Spanish Peaks’
Espanjansormustinkukka
Tasaisen tuore, läpäisevä kavualusta. Monivuotinen.
7ruusunpunainen0,4-0,6
Digitalis x mertonensis
Tarhasormustinkukka
Myrkylinen
5-6Lohenpunainen0,8
Diphylleia cymosa
Varjosontikka
Tuore, kostea, ravinteikas kasvualusta.
5-6valkoinen0,6-0,9
Dipsacus sativus
Pikarikarstaohdake
2-vuotinen, mutta kylväytyy. Perhoskasvi.
8vaalea violetti1,5-2
Dodecatheon meadia
Vuorijumaltenkukka
Kaunis perennam jonka maanpäälliset osat lakastuvat kukinnan jälkeen.
6violetti0,3
Dodecatheon pulchellum ’Red Wings’
Jumaltenkukka
5-6loistavan punainen0,25
Doronicum orientale
Kevätvuohenjuuri
5-6keltainen0,5
Doronicum orientale ’Little Leo’
Kevätvuohenjuuri
Poista kuihtuneet kukkavanat, lehdistö säilyy pitempään vihreänä.
5-6keltainen0,3
Dracocephalum ­argunense ’Fuji Blue’ / ’Fuji White’
Ampiaisyrtti
Läpäisevä kasvualusta.
7-9sininen / valkoinen0,2-0,25
Dryas drummondii
Keltalapinvuokko
Läpäisevä, hiekkapitoinen kasvualusta.
7-8keltainen0,05-0,2
Drymocallis rupestris
Valkohanhikki
Pensasmainen kasvutapa. Kuivahkoille, vettä läpäiseville kasvupaikoille, kivikkoon.
6-7valkoinen0,3-0,5
Dryopteris filix-mas
Kivikkoalvejuuri
Kostea, kuohkea kasvualusta, kestää lyhytaikaista kuivuutta.
-0,6-0,8
Echinacea
Punahattu
Läpäisevä kasvualusta.
7-9
Echinacea ’Green Twister’
Punahattu
Echinacea ’Sunseekers Orange’
Punahattu
Läpäisevä kasvualusta.
7-8tummanoranssi0,4-0,6
Echinacea ’Sunseekers Salmon’
Punahattu
Läpäisevä kasvualusta.
7-9vaaleanpunainen0,3-0,4
Echinacea ’Vintage Wine’
Punahattu
Kukassa lyhyet terälehdet, suuri keskus. Kasviharrastajille. Talvehtiminen epävarmaa.
7-9tumma viininpunainen0,8
Echinacea angustifolia
Kaitapunahattu
Tuore, läpäisevä kasvualusta. Perhoskasvi.
7-8vaalean purppura
Echinacea pallida
Rohtopäivänhattu
Kapeaterälehtiset kukat, houkuttelee perhosia. Hyvä leikkokukka.
7-9vaalea purppura0,8-1
Echinacea paradoxa
Keltapunahattu
Harvinainen. Arka talvimärkyydelle. Perhoskasvi.
7-10keltainen0,8-1
Echinacea purpurea ’Alba’
Valkoinen punahattu
Suuret kukat keräävät perhosia, hyvä leikkokukka
7-9valkoinen0,8-1
Echinacea purpurea ’Baby Swan Pink’
Kaunopunahattu
Ravinteikas, vettä läpäisevä kasvualusta. Perhoskasvi.
8-9pinkki0,5
Echinacea purpurea ’Bravour’
Kaunopunahattu
Läpäisevä, ravinteikas kasvualusta.
8-9pinkki1
Echinacea purpurea ’Feeling White’
Tarhapunahattu
Läpäisevä kasvualusta, arka talvimärkyydelle.
8-9valkoinen0,5
Echinacea purpurea ’Magnus Superior’
Kaunopunahattu
Suuret kukat keräävät perhosia, hyvä leikkokukka.
7-9purppuranpunainen0,9-1
Echinacea purpurea ’Magnus’
Punahattu
'Magnus'-lajikkeen terälehdet vaakatasossa. Ravinteikas multamaa, kohoistutus. Houkuttelee perhosia.
7-9tumma ruusunpun.09-1
Echinacea purpurea ’Mellow Yellows’
Tarhapunahattu
Perhos- ja mehiläiskasvi.
8-9keltaisen eri sävyissä0,8
Echinacea purpurea ’Razzmatazz’
Punahattu
Ravinteikas hiekkamaa. Houkuttelee perhosia.
7-9purppuranpunainen0,8-0,9
Echinacea purpurea ’Ruby Star’
Kaunopunahattu
Läpäisevä kasvualusta.
7-8purppuranpunainen0,75-1
Echinops bannaticus
Sinipallo-ohdake
7-8sininen1-1,5
Echinops bannaticus ’Blue Globe’
Sinipallo-ohdake
Houkuttelee perhosia ja mehiläisiä.
7-8sininen1
Echinops bannaticus ’Star Frost’
Sinipallo-ohdake
Ravinteikas, tuore kasvutapa. Perhoskasvi.,
7-9valkoinen1
Echinops ritro subsp. ruthenicus ’Platinum Blue’
Kaakonotapallo-ohdake
Läpäisevä kasvualusta.
7-8sininen0,7-1
Echium amoenum ’Red Feathers’
Kaunoneidonkieli
Leviää helposti siemenistä. Kukinta usein uusiutuu, jos kuivahtaneet kukinnat leikataan.
5-6punainen0,3
Echium russicum
Neidonkieli
Perhos- ja mehiläiskasvi. Hiekkapitoinen, kuivahko kasvupaikka.
6-7tummanpunainen0,3-0,9
Echium vulgare
Kyläneidonkieli
Läpäisevä kasvualusta. Kaunis, melko lyhytikäinen kasvi, joka uudistuu helposti siemenistä. Sopii erinomaisesti kivikkoon ja kuivaan luonnonpuutarhaan.
6-8sininen0,3-0,9
Elymus magellanicus
Sinivillivehnä
Hopeanhohtoiset lehtimättäät. Leikkaa keväällä. Ei siedä talvista kosteutta.
0,4-0,6
Epilobium angustifolium
Maitohorsma
Epimedium grandiflorum ’Lilafee’
Idänvarjohiippa
Hyvä maanpeittokasvi kuiville kasvupaikoille.
5-6lilanpunainen0,25
Epimedium x rubrum
Tarhavarjohiippa
Hyvä peitekasvi, puolikostea kasvupaikka. Lehdistössä punertava syysväri.
5-6punakeltainen0,2-0,3
Epimedium x warleyense ’Orangekönigin’
Varjohiippa
Puolikostea kasvupaikka. Tuuhea lehdistö.
5-6kuparipronssi, keltainen keskusta0,4-0,5
Epimedium yongianum ’Niveum’
Valkovarjohiippa
Hyvä peittokasvi puolikosteaan paikkaan.
5-6valkoinen0,1-0,15
Erigeron speciosus ’Azurzee’
Jalokallioinen
Leikkaa ja lannoita kukinnan jälkeen, kukkii uudelleen syksyllä
7-8sininen0,6
Erigeron speciosus ’Grandiflorus’
Jalokallioinen
7-8sininen0,6
Erigeron speciosus ’Rosa Juwel’
Jalokallioinen
Leikkaa ja lannoita kukinnan jälkeen, kukkii uudelleen syksyllä.
7-8ruusunpunainen0,6
Erodium manescavii
Kivikkokurjennokka
Kasvutapa pyöreä, hieno lehdistö. Kurjenpolvien sukulainen.
7-8kirkas purppuranpunainen0,3-0,4
Eryngium planum ’Blauknappe’
Sinipiikkiputki
Sopii myös kuivakukaksi.
7-8sininen0,8-1
Eryngium alpinum
Alppipiikkiputki
7-8sininen0,6-0,8
Eryngium planum
Sinipiikkiputki
7-8siniharmaa0,8-1
Eryngium planum ’Blue Hobbit’
Sinipiikkiputki
Viihtyy lämpimällä paikalla läpäisevässä maassa.
7-9sinilila0,2-0,3
Eryngium variifolium ’Miss Marble’
Piikkiputki
Viihtyy lämpimällä paikalla läpäisevässä maassa.
8-9siniharmaa0,15-0,3
Eupatorium maculatum ’Phantom’
Täpläpunalatva
Ravinteikas, tuore kasvualusta. Kukkii pitkään.
8-9purppuranpunainen0,8-1,2
Eupatorium purpureum
Purppurapunalatvia
Tuore kasvupaikka.
8-9punainen1,5-2
Eupatorium rugosum ’Chocolate’
Valkolatva
Porssinruskea lehdistö. Perhoskasvi.
7-9valkoinen0,8-1
Euphorbia amygdaloides
Mantelityräkki
Hiekansekainen maa.
5-6kellanvihreä0,5-0,7
Euphorbia cyparissias ’Fens’
Tarhatyräkki
Pärjää todella kuivissa rinteissä ja isojen puiden alla.
6-80,15-0,3
Euphorbia polychroma
Kultatyräkki
Pyöreä, tuuhea kasvutapa. Lehdissä punertava syysväri.
5-6keltainen0,5
Euphorbia polychroma ’Bonfire’
Kultatyräkki
Lehdistö puhkeaa keväällä vihreänä, muuttuen nopeasti purppuranpunaiseksi.
5-60,25-0,3
Euphorbia polychroma ’Variegata’
Kultatyräkki
Kirjava lehdistö.
5-6keltainen0,4-0,5
Festuca gautieri
Karhunnata
Koristeheinä hieman varjoisemmille paikoille, mättäät kirkkaanvihreitä
6-7kullankeltainen0,2-0,3
Festuca Glauca-Ryhmä
Sininata
Koristeheinä aurinkoisille, kuivahkoille paikoille. Mättäät siniharmaita.
6-70,2-0,4
Filipendula multijuga ’Hjordis’
Rusomesiangervo
Lehden keskellä punertava kuvio.
7-8vaaleanpunainen0,3
Filipendula rubra
Preeria-angervo
Kostean paikan kasvi.
7-8vaaleanpunainen1,2-1,5
Filipendula vulgaris ’Plena’
Sikoangervo
Kerrannaiskukkainen.
6-7valkoinen0,3-0,5
Fragaria vesca
Ahomansikka
Luonnonvarainen. Leviää rönsyillä. Kuivahko hiekkainen kasvupaikka.
6-70,05-0,25
Fragaria vesca ’Minja’
Tarha-ahomansikka
Fragaria vesca kerrannaiskukkainen
Ahomansikka
Hyvä maanpeitekasvi.
6valkoinen0,05-0,1
Fragaria vesca var. sempiflorens
Kuukausimansikka
Kukkii ja marjoo koko kesän, ei tee rönsyjä. Makeat pitkulaiset marjat.
0,1-0,25
Fragaria x ananassa ’Variegata’
Kirjomansikka
Marjat syötäviä. Tekee runsaasti rönsyjä. Maanpeittokasvi, sopii myös ruukkukasvatukseen.
6-8valkoinen0,1-0,15
Fritillaria camtschatcensis
Tummapikarililja
Kasvusto häviää kukinnan jälkeen.
7mustanvioletti0,6
Fuchsia ’Riccartonii’
Verenpisara
Keski-Euroopassa pensas, meillä talvenarka. Oksat paleltuvat maata myöten, joten kasvaa meillä perennamaisesti. Lämmin, suojaisa kasvupaikka.
7-9punainen/violetti0,5-0,8
Gaillardia artistata ’Burgund’
Syyssädekukka
7-8viinipunainen0,4-0,6
Gaillardia artistata ’Kobolt’
Syyssädekukka
7-8punakeltainen0,4-0,6
Galium odoratum
Tuoksumatara
Maanpeitekasvi, leviää rönsyillä. Tuore kasvualusta.
5-6valkoinen0,2
Gentiana asclepiadea ’Alba’
Metsäkatkero
Ravinteikas, kosteutta pidättävä kasvualusta.
8-9valkoinen0,3-0,6
Gentiana lutea
Keltakatkero
7-8keltainen1-1,5
Gentiana scabra
Amppelikatkero
Rento, maanmyötäinen kasvutapa.
8-9sininen / valkoinen0,1
Gentiana septemfida
Törmäkatkero
Rento, maanmyötäinen kasvutapa, hyvä leikkokukka, helppohoitoinen katkero.
8-9sininen0,2
Gentiana septemfida v. lagodechiana
Kaukasiantörmäkatkero
Rentokasvuinen. Kellomaiset kukat. Annettava kasvurauha. Kuivista tuoreille kasvupaikoille.
7-8sininen0,2
Gentiana tibetica
Tiibetinkatkero
Hyvin suuret kiiltävät lehdet. Harvinainen.
8valkoinen0,2-0,3/0,
Geranium ’Brookside’
Jalokurjenpolvi
Pitkä kukinta. Tuore kasvualusta.
6-8loistavansininen0,45/0,8
Geranium ’Johnson's Blue’
Loistokurjenpolvi
6-7lilansininen0,3-0,6
Geranium ’Orion’
Jalokurjenpolvi
7-8laventelinsininen, vaalea keskus0,6-0,8
Geranium ’Patricia’
Jalokurjenpolvi
Rehevälehtinen. Tuore kasvualusta. Rist. (G. enderssii x G. psilostemon).
6-8karmiininpunainen0,7/0,9
Geranium ’Philippe Vapelle’
Jalokurjenpolvi
Nyppy- ja kaukasiankurjenpolven risteymä.
6-7violetinsininen0,3-0,4
Geranium ’Rozanne’
Jalokurjenpolvi
Nopea- ja rentokasvuinen.
6-9sininen, suurikukkainen0,5-0,6
Geranium cinereum ’Ballerina’
Harmaakurjenpolvi
Läpäisevä, kalkittu hiekkamaa. Kivikkokasvi.
6-9vaaleanpunainen, tummanvioletti silmä0,1-0,15
Geranium cinereum var. subcaulescens ’Giuseppi’
Etelänkurjenpolvi
7-9tumma purppuranpunainen0,15-0,3
Geranium clarkei ’Kashmir Blue’
Kasmirinkurjenpolvi
6-7sinivalkoinen0,4-0,6
Geranium clarkei ’Kashmir Pink’
Kasmirinkurjenpolvi
7-8vaaleanpunainen0,3-0,4
Geranium dalmaticum
Dalmatiankurjenpolvi
Tiheä, mätästävä kasvutapa.
6-7ruusunpunainen0,15
Geranium enderssii
Espanjankurjenpolvi
7-9vaaleanpunainen0,4-0,7
Geranium enderssii ’Wargrave Pink’
Espanjankurjenpolvi
7-9vaalean lohenpunainen0,4-0,7
Geranium himalayense
Idänkurjenpolvi
7sinivioletti0,3-0,4
Geranium himalayense ’Baby Blue’
Idänkurjenpolvi
Peittävä, tiivis kasvusto ja lehdistö. Suuret kukat.
6-8sininen0,2/0,3
Geranium himalayense ’Johnson's Blue’
Idänkurjenpolvi
Voimakaskasvuinen, pensastava kasvutapa. Kaunis lehdistö. Sietää kuivuutta.
6-7lilansininen0,3-0,6
Geranium himalayense ’Plenum’
Idänkurjenpolvi
Kerrottukukkainen
6-7sinivioletti0,3
Geranium macrorrhizum
Tuoksukurjenpolvi
Voimakkaasti leviävä maanpeitekasvi puiden ja pensaiden alustoille, sietää kuivuutta, tiilenpunainen syysväri.
6-7vaaleanpunainen0,2-0,4
Geranium macrorrhizum ’Bevans Variety’
Tuoksukurjenpolvi
Peittävä, estää rikkaruohojen kasvun. Helppohoitoinen, jätä vanhat lehdet maatumaan uusien alle. Istuta 6-8 kpl/m².
6-7lilanpunainen0,3-0,4
Geranium macrorrhizum ’Spessart’
Tuoksukurjenpolvi
Voimakkaasti leviävä maanpeitekasvi puiden ja pensaiden alustoille, sietää kuivuutta, tiilenpunainen syysväri.
6-7valkoinen, punaiset heteet0,2-0,4
Geranium magnificum
Tarhakurjenpolvi
Voimakaskasvuinen, pensastava kasvutapa, kaunis lehdistö, tiilenpunainen syysväri.
7sininen0,3-1
Geranium phaeum ­’Album’
Tummakurjenpolvi
Rainteikas, läpäisevä kasvualusta. Leikkaa kuihtuneet kukinnot.
6-7valkoinen0,6-0,8
Geranium phaeum ’Samobor’
Tummakurjenpolvi
Multava, tuore kasvualusta. Lehdissä koristeelliset, tummat kuviot.
6-7tumma ruskeanpunainen0,4-0,5
Geranium pratense
Kyläkurjenpolvi
6-7sinivioletti0,5-0,8
Geranium psilostemon
Armeniankurjenpolvi
7punavioletti0,6-1
Geranium renardii
Nyppykurjenpolvi
Tuore kasvualusta
6valkoinen0,1/0,2
Geranium sanguineum
Verikurjenpolvi
Mätästävä, peittävä kasvutapa, kiiltävän tummanvihreä lehdistö. Sietää kuivuutta. Hiekkapitoinen multamaa.
6-8lilanpunainen0,3-0,5
Geranium sanguineum ’Album’
Verikurjenpolvi
Voimakaskasvuinen, pensastava kasvutapa, punainen syysväri. Sietää kuivuutta.
6-8valkoinen0,3-0,5
Geranium sanguineum ’Carmine Red’
Verikurjenpolvi
Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
7-8karmiininpunainen0,2-0,3
Geranium sanguineum ’Max Frei’
Verikurjenpolvi
Matala, peittävä kasvutapa, kiiltävän tummanvihreä lehdistö. Sietää kuivuutta. Hiekkapitoinen multamaa.
6-8purppuranpunainen0,2
Geranium sanguineum ’Nana’
Lamoverikurjenpolvi
Taimi muodostaa litteän ja tiiviin, vähint. 50 x 50 cm mättään, ei muodosta juuri rönsyjä.
6-8violetti0,15
Geranium sanguineum ’Striatum’
Neidonkurjenpolvi
7vaalea roosa0,1
Geranium sanguineum var. striatum
Neidonkurjenpolvi
6-8vaaleanpunainen0,2
Geranium sylvaticum ’Mayflower’
Metsäkurjenpolvi
6-8sinivioletti, vaalea silmä0,5-0,6
Geranium thunbergii ’Jester’s Jacket’
Nepalinkurjenpolvi
Valkokirjavat lehdet.
6-7vaalea lila0,15-0,2
Geranium wlassovianum
Mantsuriankurjenpolvi
Tuore, multava maa. Lehdissä pronssinen kevätväri ja loistava syysväri.
8-9lila, tummasuoninen0,3-0,45
Geranium x cantabrigiense ’Biokovo’
Peittokurjenpolvi
Nopeakasvuinen, kaunislehtinen maanpeitekasvi.
6-8valkoinen, punainen silmä0,15/0,25
Geranium x cantabrigiense ’Cambridge’
Peittokurjenpolvi
Nopeakasvuinen, kaunislehtinen maanpeitekasvi.
6-7lila0,3
Geranium x cantabrigiense ’Karmina’
Peittokurjenpolvi
Erinomainen maanpeitekasvi. Kasvupaikka kuivatuore. Istuta 6-8 kpl/m².
6-8tumma roosa0,15/0,25
Geranium x cantabrigiense ’St. Ola’
Peittokurjenpolvi
Nopeakasvuinen, kaunislehtinen maanpeitekasvi.
6-8valkoinen0,15/0,25
Geranium x oxonianum ’Katherine Adele’
Rusokurjenpolvi
Lehdissä rusehtavia laikkuja.
6-8hennon vaaleanpunainen/ lähes valk.0,3-0,5
Geranium x oxonianum ’Rebecca Moss’
Rusokurjenpolvi
6-8valkovaaleanpunainen0,3-0,5
Geum ’Blazing Sunset’
Tarhakellukka
Geum chiloënse
Punakellukka
Ravinteikas, vettä läpäisevä kasvualusta.
6-8oranssinpunainen0,4-0,6
Geum coccineum ’Borisii’
Tulikellukka
Sopii hyvin esim. reunuskasviksi
5-6oranssi0,2-0,3
Geum coccineum ’Orange Queen’
Tulikellukka
Tuore, ravinteikas kasvualusta.
6-7oranssi0,2
Gillenia trifoliata
Perhosangervo
Tiivis, tuuhea pensas, versot ja lehdet punertavat, hieno yksittäisperenna.
7-8kalpeanvaaleanpunainen0,8-1
Glaucidium palmatum
Sinikämmen
Pensasmainen kasvutapa, isot vaahteramaiset lehdet. Metsäpuutarhaan, alppiruusujen seuraan. Ravinteikas, hapahko kasvualusta.
5laventelinsininen0,4-0,6
Glaucidium palmatum var. leucanthemum
Sinikämmen
Kostea, humuspitoinen kasvualusta. Hieno erikoisuus varjoisaan puutarhaan.
6valkoinen0,5-0,7
Glechoma hederacea
Maahumala
Helposti villiintyvä, vaatimaton maanpeitekasvi
5-9sinivioletti0,1
Glechoma hederacea ’Variagata’
Maahumala
Valkokirjavalehtinen erikoisuus, hidaskasvuisempi kuin tavallinen maahumala.
5-6sinivioletti0,1
Gypsophila paniculata
Morsiusharso
Pyöreä, Pallomainen kasvutapa. Kuiville kasvupaikoille. Hyvä leikkokukka.
8-9valkoinen1
Hablitzia tamnoides
Köynnöspinaatti
Vaivaton vanhanajan koriste ja hyötykasvi. Lehdet käytetään pinaatin tapaan. Tuetaan esim. säleikköön. Leviää helposti siemenistä.
7kellanvihreä3-4
Hakonechloa ’Sun Flare’
Hakoneheinä
Keltaisten lehtien kärjet värittyvät kesällä punaisiksi. Oranssinpunainen syysväri.
8-9vihreä0,3-0,45
Hakonechloa macra
Hakoneheinä
Bambumainen. Viininpunainen syysväri. Multava, läpäisevä kasvualusta.
8-9punaruskeat röyhyt0,3-0,6
Hedera helix 'Baltica'
Muratti
Ikivihreä. Maanpeittokasviksi. Myös seinille ja puunrungoille, lumirajan yläpuolelle saattaa syntyä talvivaurioita.
0,1
Hedera helix ’Anne Marie’
Kirjomuratti
Valkokirjavat lehdet, ikivihreä. Tuore, läpäisevä kasvualusta.
0,9-1,2
Helenium Autumnale ‘Helena Red Shades‘
Syyshohdekukka
7-9punaisia sävyjä0,9-1,2
Helenium Autumnale-Ryhmä 'Indianersommer'
Syyshohdekukka
Ravinteikas, multava maa. Runsas lannoitus. Perhosten suosima.
7-9kuparinruskea, keltainen keskus0,9
Helenium Autumnale-Ryhmä ’Moerheim Beauty’
Syyshohdekukka
7-9kuparinpunainen, tumma keskusta0,8
Helenium Autumnale-Ryhmä ’Siesta’
Syyshohdekukka
Tuore, ravinteikas kavualusta.
7-8punainen0,45-0,5
Helianthus tuberosus
Maa-artisokka
Taimet istutetaan n. 50 cm välein multavaan maahan. Mukulat poimitaan syksyllä kukinnan jälkeen tai seuraavana keväänä. Kaunis myös yksittäiskasvina perennapenkissä.
8-10keltainen1,5-2
Helictotrichon sempervirens
Ikikaura
Näyttävä, tiheä siniharmaa mätäs. Sietää kuivuutta.
6-7vaalea röyhy0,6/1
Heliopsis helianthoides ’New Hybrids’
Päivänsilmä
Kukat puolikerrottuja.
7-8kullankeltainen1-1,2
Heliopsis helianthoides var. scabra ’Sommersonne’
Päivänsilmä
7-10or.keltainen0,9-1,2
Helleborus niger
Vaalea jouluruusu
Tuore, kuohkea, kalkkipitoinen, savensekainen kasvualusta, ikivihreä lehdistö
4-5valkoinen0,3
Helleborus orientalis ’Dark Red’
Idänjouluruusu
Ikivihreät lehdet, leikkaa keväällä. Kasvurauha. Syvämultainen kasvualusta. havupuiden ja pensaiden katveessa.
(3)-4mustanpunainen0,3-0,4
Hemerocallis ’Arctic Snow’
Tarhapäivänlilja
Kukassa vihertävä nielu.
7-8vaaleankelt./ valkoinen raita0,7
Hemerocallis ’Aten’
Tarhapäivänlilja
Suuret, tuoksuvat kukat.
7kullankeltainen0,8-1
Hemerocallis ’Autumn Red’
Tarhapäivänlilja
7-8tummanpunainen0,6
Hemerocallis ’Blue Sheen’
Tarhapäivänlilja
Ravinteikas, syvämultainen kasvualusta.
7-8purp.sinertävä0,5
Hemerocallis ’Catherine Woodberry’
Tarhapäivänlilja
7-8punavioletti, vaal.vihr. nielu0,7
Hemerocallis ’Court Magician’
Tarhapäivänlilja
Tuore, ravinteikas kavualusta.
7-8viin.pun/kelt.vihreä0.5-0,7
Hemerocallis ’Crimson Pirate’
Tarhapäivänlilja
Viihtyvät parhaiten syvämultaisessa, hieman savipitoisessa maassa.
6-7tummanpunaruskea0,5
Hemerocallis ’Dutsch Beauty’
Tarhapäivänlilja
7keltainen0,8
Hemerocallis ’Frans Hals’
Tarhapäivänlilja
Terälehdet erivärisiä.
7oranssinkeltainen/ punainen0,8-1
Hemerocallis ’Happy Returns’
Tarhapäivänlilja
6-8vaal.keltainen0,5
Hemerocallis ’Hyperion’
Tarhapäivänlilja
Tuoksuva.
8-9keltainen0,8-1
Hemerocallis ’Joan Senior’
Tarhapäivänlilja
8lähes valkoinen0,6
Hemerocallis ’Little Gipsy Ruby’
Tarhapäivänlilja
7punainen0,3-0,4
Hemerocallis ’Little Zinger’
Tarhapäivänlilja
6-7punainen0,4
Hemerocallis ’Moses Fire’
Tarhapäivänlilja
Kerrottu kukka.
8kirkkaanpunainen0,8-1
Hemerocallis ’Night Wings’
Tarhapäivänlilja
7-8Mustanpunainen, vihreän keltainen nielu0,7
Hemerocallis ’Penny's Worth’
Tarhapäivänlilja
Pienikukallinen.
7-8vaaleankeltainen0,25
Hemerocallis ’Pink Damask’
Tarhapäivänlilja
Viihtyvät parhaiten syvämultaisessa, hieman savipitoisessa maassa.
7-9tumman ruusunpun.0,6
Hemerocallis ’Ruffled Apricot’
Tarhapäivänlilja
Suuret tuoksuvat kukat.
7oranssi0,6-0,9
Hemerocallis ’Sammy Russel’
Tarhapäivänlilja
Viihtyvät parhaiten syvämultaisessa, hieman savipitoisessa maassa.
8-9tiilenpunainen0,6
Hemerocallis ’Stella de Oro’
Tarhapäivänlilja
6-7keltainen0,3
Hemerocallis ’Summer Wine’
Tarhapäivänlilja
8viininpunainen0,7
Hemerocallis ’Tejas’
Tarhapäivänlilja
8-9tiilenpunainen0,8-0,9
Hemerocallis citrina
Syyspäivänlilja
Tuoksuvat kukat.
7-8sitrunnankeltainen0,9-1,2
Hemerocallis fulva
Rusopäivänlilja
Viihtyvät parhaiten syvämultaisessa, hieman savipitoisessa maassa.
7-8ruskeanoranssi0,8-1
Hemerocallis fulva ’Bonanza’
Päivälilja
7-8keltainen / ruskea1
Hemerocallis fulva ’Margaret Perry’
Rusopäivänlilja
Viihtyy parhaiten syvämultaisessa, hieman savipitoisessa maassa.
6-7ruosteenpunainen0,8-1
Hemerocallis lilio-asphodelus
Keltapäivänlilja
Tuoksuva, se perinteinen päivänlilja.
5-6vaaleankeltainen0,5/0,9
Hemerocallis middendorffii
Kultapäivänlilja
Tuoksuva
6kullankeltainen0,8
Hepatica nobilis
Sinivuokko
Talvehtiva lehdistö, sievä reuna- ja aluskasvi, tuore, kalkkipitoinen kasvualusta.
4-5sininen0,15
Hepatica transsylvanica ’Ellison Spence’
Unkarinsinivuokko
Ikivihreä, leviää mättääksi. Puiden ja pensaiden alle, metsäpuutarhaan. Kalkittu maa. Anna kasvurauha.
4-5sininen0,1-0,15
Hesperis matronalis
Illakko
Tuoksuva, yleensä 2-vuotinen. Leviää helposti siementämällä. Luonnonpuutarhaan, varjoisiin perennapenkkeihin.
6lila (vaal.pun. tai valk.)0,5-1
Hesperis matronalis ’Alba’
Illakko
Tuoksuva, yleensä 2-vuotinen. Leviää helposti siementämällä. Luonnonpuutarhaan, varjoisiin perennapenkkeihin.
6valkoinen0,5-1
Heuchera
Tarhakeijunkukka
Kaunis lehtiperenna.
6-7
Heuchera ’Autumn Leaves’
Tarhakeijunkukka
6-7valk./vaal.punainen0,25/0,45
Heuchera ’Berry Smoothie’
Tarhakeijunkukka
Punaisen eri sävyt vaihtelevat lehdistössä. Myös kesäkukka- ja ruukkuistutuksiin.
6-7kermanvalkoinen0,45/0,7
Heuchera ’Black Beauty’
Tarhakeijunkukka
valkoinen0,2-0,3
Heuchera ’Black Pearl’
Tarhakeijunkukka
Kiiltävät melkein mustat lehdet. Ravinteikas ja vettä läpäisevä kasvualusta.
6-7vaaleanpunainen0,2/0,45
Heuchera ’Forever Purple’
Tarhakeijunkukka
Kiiltävät, purppuranväriset lehdet joissa tummat suonet. Ravinteikas ja vettä läpäisevä kasvualusta.
6-7purppuranpinkki0,3/0,6
Heuchera ’Frosted Flame’
Tarhakeijunkukka
Mattapintaiset, kastanjanruskeat lehdet joissa tummat suonet. Ravinteikas ja vettä läpäisevä kasvualusta.
6-7valkoinen, punainen vivahde0,3/0,6
Heuchera ’Georgia Peach’
Tarhakeijunkukka
Suuret, hehkuvanviinipunaiset lehdet. Ravinteikas, vettäläpäisevä kasvualusta.
6-7valkoinen0,35/0,75
Heuchera ’Hans’
Tarhakeijunkukka
7-9punainen0,25/0,5
Heuchera ’Lime Marmalade’
Tarhakeijunkukka
Röyhelöiset lehdet ovat hehkeän limenvihreät läpi kesän. Ravinteikas, vettäläpäisevä kasvualusta.
6-7valkoinen0,25/0,4
Heuchera ’Marmalade’
Tarhakeijunkukka
Ravinteikas, hyvin vettä läpäisevä kasvualusta. Sopii ruukkuun.
5-6punaruskea0,25-0,4
Heuchera ’Midnight Rose’
Tarhakeijunkukka
Lähes mustanpunaiset lehdet, joissa pinkkejä laikkuja / täpliä.
7-8vaaleanpunainen0,15/0,4
Heuchera ’Red Fury’
Tarhakeijunkukka
Kiiltävät, aaltoilevat, punaruskeat lehdet. Ravinteikas ja vettä läpäisevä kasvualusta.
6-7valkoinen0,25/0,5
Heuchera ’Royal Ruby’
Tarhakeijunkukka
Auringossa tulee lehtien rubiininpunainen väri parhaiten esiin. Ravinteikas, vettä läpäisevä kasvualusta.
6-70,2/0,5
Heuchera ’Silver Duke’
Tarhakeijunkukka
Lehdet ovat hopeisen kastanjanruskeat pyöreähköreunaiset joissa tummat suonet. Ravinteikas, vettä läpäisevä kavualusta.
6-7valkoinen0,2/0,4
Heuchera ’Silver Gumdrop’
Tarhakeijunkukka
Lehdet ovat hopeisen iridisoivat ja puolikiiltävät joissa tummat suonet. Ravinteikas, vettä läpäisevä kasvualusta.
6-7voimakkaan pinkki0,2/0,5
Heuchera ’Timeless Orange’
Tarhakeijunkukka
Meripihkan väriset lehdet jotka muuttuvat kylmällä säällä oranssinpunaisiksi. Ravinteikas ja vettä läpäisevä kasvualusta.
6-7oranssi0,25/0,5
Heuchera ’Wild Rose’
Tarhakeijunkukka
Isot ruusunpurppurat lehdet, joissa syvän hiilenharmaat suonet. Ravinteikas, vettä läpäisevä kasvualusta.
6-7vaaleanpunainen0,25/0,5
Heuchera americana ’Marvelous Marble’
Amerikankeijunkukka
Kaunis lehtiperenna.
6-7vakoinen0,4
Heuchera americana ’Palace Purple Select’
Amerikankeijunkukka
Lehdet pronssin- purppuranpunaiset
kermanvalkoinen0,2/0,6
Heuchera Brizoides-Ryhmä ’Velvet Night’
Tarhakeijunkukka
Hieno lehtiperenna. Istuta esim. keltalehtisten kuunliljojen vierelle. Myös ruukku- ja kesäkukkaistutuksiin.
6-7kermanvalkoinen0,2/0,5
Heuchera cylindrica
Tähkäkeijunkukka
6-7keltavihr.0,2/0,5
Heuchera micrantha ’Palace Purple’
Purppurakeijunkukka
Kalkkipitoinen, läpäisevä kasvualusta.
7-8valkoinen0,2/0,4
Heuchera sanguinea
Korallikeijunkukka
Ruusukkeinen, mätästävä kasvutapa, koristeellinen kukkiessaan suurina ryhminä
6-8punainen0,2/0,4
Heuchera sanguinea ’Alba’
Korallikeijunkukka
Ruusukkeinen, mätästävävä kasvutapa.
6-8valkoinen0,2/0,4
Heuchera sanguinea ’Leuchtkäfer’
Korallikeijunkukka
Tiheä ja peittävä lehtiruusuke. Ilmavat pitkävartiset kukinnot.
6-7punainen0,3/0,6
Heuchera sanguinea ’White Cloud’
Korallikeijunkukka
Pitkävartiset, ilmavat kukinnot. Ravinteikas, vettä läpäisevä kasvualusta.
6-7valkoinen0,2/0,5
Heucherella tiarelloides
Haltiankukka
Mätästävä kasvutapa. Kuohkea, läpäisevä kasvualusta.
6-7vaaleanpunainen0,3/0,5
Hierochloe odorata
Lännenmaarianheinä
Ravinteikas, tuore kasvualusta. Leviää.
6-7kullanruskea0,3-0,7
Hippuris vulgaris
Vesikuusi
Vesikasvi. Haarautuva, pystykasvuinen
0,2-0,6
Hosta ’Aristocrat’
Jalokuunlilja
Kostea, ravinteikas kasvualusta.
7vaaleanvioletti0,3-0,4
Hosta ’August Moon’
Komeakuunlilja
Leveäkasvuinen, kokonaan keltalehtinen.
7-8vaaleanvioletti0,4/0,6
Hosta ’Blue Mouse Ears’
Jalokuunlilja
Todella pieni ja matala lajike. Kasvutapa pyöreähkö.
7vaalean lila0,15/0,2
Hosta ’Cherry Berry’
Jalokuunlilja
Matalan lehdistön keltainen kuviointi muuttuu kesän mittaan valkoiseksi. Punaiset, korkeat kukkavanat. Punaiset siemenpalot.
7-8violetti0,25/0,7
Hosta ’Dream Queen’
Jalokuunlilja
7valkoinen0,4-0,15
Hosta ’Earth Angel’
Jalokuunlilja
Leveä kasvutapa.
7vaalea lila, lähes valkoinen0,7/1
Hosta ’Empress Wu’
Sinikuunlilja
Nuorena siniharmaat, myöhemmin harmaanvihreät, erittäin suuret lehdet. Yksi kaikkein kookkaimmista kuunliljoista.
6-7vaalean lila1,2-1,5
Hosta ’Fire and Ice’
Jalokuunlilja
7-8lila0,4
Hosta ’Fortunei Albopicta’
Viherkirjokuunlilja
Lehti keskeltä kellanvalkoinen ja kirjava, reunoiltaan vihreä, hieman aaltoileva.
7-8vaaleanvioletti0,35/0,6
Hosta ’Fortunei Aurea’
Kelmeäkuunlilja
7-8vaaleanvioletti0,3/0,5
Hosta ’Fortunei Hyacinthina’
Hopeakuunlilja
Lehdet suuret, soikeat, harmaansiniset.
7-8vaaleanpunavioletti0,6/1
Hosta ’Fragrant Blue’
Sinikuunlilja
Soikea, sinertävä lehti. Tuoksuva kukka.
7vaaleanvioletti0,45/0,6
Hosta ’Francee’
Komeakuunlilja
Voimakas-, tuuhea-, ja leveäkasvuinen. Lehdet tumman sinivihreät, valkoreunaiset.
7-8vaaleanvioletti0,5/0,9
Hosta ’Ginko Graig’
Tarhakuunlilja
Lehdet tummansinivihreät, aaltoilevat. Reunat leveälti valkoiset. Runsas kukinta.
8sinivioletti0,3/0,5
Hosta ’Golden Tiara’
Tarhakuunlilja
Pienehköt, keltareunaiset, pyöreähköt lehdet. Muodostaa kauniita lehtisuurukkeita. Pitkään ja runsaastikukkiva.
5-8vaaleanvioletti0,3/0,5
Hosta ’Great Expectations’
Tarhakuunlilja
Kehden keskikuviointi vaihtelee keltaisesta valkoiseen.
7valkoinen0,5/0,7
Hosta ’Green Gold’
Komeakuunlilja
Lehden keltainen reunus vaalenee loppukesästä.
7-8vaaleanvioletti0,5/0,9
Hosta ’Guacamole’
Kuunlilja
Tuoksuvat kukat. Kostea, vettä läpäisevä kasvualusta.
7-8lähes valkoinen0,3-0,5
Hosta ’Invincible’
Jalokuunlilja
9laventelinsininen0,5/0,7
Hosta ’June’
Tarhakuunlilja
Kellanvihreissä lehdissä sinivihreä reuna.
8vaaleanvioletti0,3-0,5
Hosta ’Krossa Regal’
Jalokuunlilja
Kookas. Lehdet siniharmaat, suippokärkiset. Pystykasvuinen. Pitkät kukkavanat.
7-8vaaleanvioletti0,6/1,5
Hosta ’Lancifolia’
Japaninkuunlilja
Tummanvihreät, kiiltävät, kapeat lehdet. Matalat, mätästävät lehtiruusukkeet.
8-9sinivioletti0,3/0,5
Hosta ’Love Pat’
Jalokuunlilja
Siniset, kuppimaiset, ryppyiset lehdet.
7-8valkoinen0,5/0,6
Hosta ’Minute Man’
Jalokuunlilja
Tummanvihreissä lehdissä leveä valkoinen reunus.
7-8vaaleanlila0,4/0,5
Hosta ’Mito-no-Hana’
Raitakuunlilja
8violetti0,4-0,5
Hosta ’Night Before Christmas’
Jalokuunlilja
7vaaleanlila0,4-0,5
Hosta ’Orange Marmalade’
Jalokuunlilja
Upea värikontrasti, sillä väritys muuttuu nopeasti ja kasvissa on samanaikaisesti eri sävyisiä lehtiä.
7-8lähes valkoinen0,4/0,6
Hosta ’Paul's Glory’
Jalokuunlilja
Lehdissä keltainen keskus ja sinivihreä reuna. Upeat herttamaiset lehdet.
7-8vaaleanvioletti0,6/0,7
Hosta ’Pilgrim’
Jalokuunlilja
Sydämenmuotoiset lehdet, kermanvaalea reuna. Leveä kasvutapa,
8vaaleanvioletti0,3-0,55
Hosta ’Queen Josephine’
Jalokuunlilja
7-8vaaleanlila0,45-0,75
Hosta ’Regal Splendor’
Jalokuunlilja
Sinertävien lehtien reuna muuttuu kesän mittaan keltaisesta valkoiseksi.
7-8vaaleanvioletti0,85/1,5
Hosta ’Stained Glass’
Jalokuunlilja
Kasvutapa erittäin peittävä. Kullankeltainen lehti ja vihreä, aaltoileva reuna antavat hyvän värikontrastin.
8-9lähes valkoinen0,5/0,75
Hosta ’Stenantha’
Kartanokuunlilja
Siniharmaanvihreät, hieman aaltoreunaiset ja kurttuiset lehdet.
8vaaleanvioletti0,5/0,7
Hosta ’Sum and Substance’
Jalokuunlilja
Kookas ja isolehtinen, kuin komeasinikuunlilja, mutta kellanvihreä lehdistö.
7-8violetinvalkoinen0,7/0,9
Hosta ’Tardiana Halcyon’
Tarhakuunlilja
Pienet, jämerät sinertävät lehdet muodostavat kauniin lehtiruusukkeen.
8-9vaaleanvioletti0,35/0,5
Hosta ’Twilight’
Jalokuunlilja
Leveät tummanvihreät lehdet, keltainen reunus.
7-8vaaleanvioletti0,4/0,8
Hosta ’Undulata Erromena’
Hämykuunlilja
Yleisin vihreä kuunlilja. Kookas ja reheväkasvuinen. Leveänsoikea lehti, runsas ja näyttävä kukinta.
7vaaleansinivioletti0,6/1,2
Hosta ’Undulata Mediovariegata’
Kirjokuunlilja
Reunoiltaan aaltoilevat lehdet ovat keskeltä vaaleankirjavat. Ravinteikas, kosteuttua pidättävä kasvualusta.
7-8violetti0,3/0,5
Hosta ’Undulata’
Kirjokuunlilja
Hosta ’Wide Prim’
Tarhakuunlilja
Lehdet suuret, harmahtavanvihreät, keltareunaiset. (Fortunei-tyyppinen)
7-8vaaleanvioletti0,4/0,6
Hosta cathayana
Syksynkuunlilja
Muodostaa tuuheita, pyöreitä mättäitä. Voimakkaanvihreät, kapeansoikeat lehdet.
8-9vaaleanvioletti0,35/0,5
Hosta Fortunei-ryhmä ’Patriot’
Komeakuunlilja
Kuten 'Francee', mutta valkoinen lehdenreunus on leveämpi.
7-8vaaleanvioletti0,45/0,9
Hosta montana ’Aureomarginata’
Vuoristokuunlilja
Leveä, mätästävä kasvutapa. Lehdet kiiltävät, tummanvihreät, keltareunaiset, pitkäkärkiset.
6-7vaaleansininen0,5/0,8
Hosta plantaginea
Tuoksukuunlilja
8-9valkoinen0,4-0,6
Hosta sieboldiana
Sinikuunlilja
Lehdet harmaan sinivihreät, herttamaiset.
7vaaleanvioletti0,7/0,9
Hosta sieboldiana ’Blue Angel’
Sinikuunlilja
6-8valkoinen0,6/0,9
Hosta sieboldiana ’Elegans’
Komeasinikuunlilja
Lehdet syvän teräksensiniset, herttamaiset, kuperat ja kurttuiset.
7valkoinen0,7/0,9
Hosta sieboldiana ’Francess Williams’
Keltareunainen sinikuunlilja
7valkoinen0,7/0,9
Hosta tardiana ’Blue Cadet’
Tarhakuunlilja
8-9vaal.violetti0,35/0,5
Hosta tardiana ’Halcyon’
Tarhakuunlilja
Pienet, jämerät, sinertävät lehdet muodostavat kauniin lehtiruusukkeen.
vaalea lila0,35/0,5
Hosta Tardiana-Ryhmä ’Bressingham’s Blue’
Tarhakuunlilja
Etanankestävät lehdet.
6-7valkoinen1
Hosta Tardiana-Ryhmä ’El Nino’
Tarhakuunlilja
8vaalea lila0,4-0,45
Hosta Tarhafunkia-Ryhmä ’Multasormi’
Jalokuunlilja
Kermanvalkoisessa keskustassa vihreitä pilkkuja ja viiruja, lehden reuna vihreä.
7-8vaaleanlila0,4-0,6
Hyssopus officinalis
Iisoppi, sininen
Tiivis, pensastava kasvutapa, perenna- ja kivikkoryhmiin, rohto- ja yrttikasviksi.
7-8sininen0,3-0,5
Hyssopus officinalis ’Nectar Rose’
Iisoppi
Tuoksuva. Hyvin vettäläpäisevä kasvualusta.
6-8vaaleanpunainen0,35-0,45
Iberis sempervirens
Talvisaippo
5-6valkoinen0,15-0,3
Iberis sempervirens ’Schneeflocke’
Talvisaippo
Suuret kukat. Multava, vettä läpäisevä kasvualusta.
5-6valkoinen0,15-0,3
Inula ensifolia
Miekkahirvenjuuri
Muodostaa tiiviitä, pystyjä mättäitä, hyvä reunus- ja kivikkokasvi. Läpäisevä, niukkaravinteinen, kuiva kasvupaikka paras.
7-8keltainen0,3
Iris ensata
Japaninkurjenmiekka
6-7sininen0,4-0,6
Iris ensata, vaaleanpunainen
Japaninkurjenmiekka
Kostea, ravinteikas kasvualusta.
6-7vaaleanpunainen0,7-0,9
Iris Germanica-Ryhmä
Tarhakurjenmiekka
Iris Germanica-Ryhmä ’Alcazar’
Tarhakurjenmiekka
Kuivahko, kuohkea. savipitoinen kasvualusta. Ei saa istuttaa liian syvään.
6-7laventelinsininen0,8
Iris Germanica-Ryhmä ’Cliffs of Dover’
Tarhakurjenmiekka
5-6valkoinen0,8-0,9
Iris Germanica-Ryhmä ’Edith Wolford’
Tarhakurjenmiekka
Ravinteikas, läpäisevä kavualusta.
6-7kelta/lila0,8-0,9
Iris Germanica-Ryhmä ’Empress of India’
Tarhakurjenmiekka
6-7vaal.sininen0,9
Iris Germanica-Ryhmä ’Immortality’
Tarhakurjenmiekka
Suuret, tuoksuvat kukat. Kukinta saattaa uusiutua loppukesällä.
6valkoinen0,5-0,9
Iris Germanica-ryhmä ’Imperator’
Tarhakurjenmiekka
Kuivahko, kuohkea, savipitoinen kasvualusta. Ei saa istuttaa liian syvään.
6/7violetti/ punavioletti1
Iris Germanica-Ryhmä ’Joanna’
Tarhakurjenmiekka
Kuivahko, kuohkea, savipitoinen kasvualusta. Ei saa istuttaa liian syvään.
6-7sinivioletti0,8
Iris Germanica-Ryhmä ’Matinata’
Tarhakurjenmiekka
5-6tummansininen0,8-0,9
Iris Germanica-Ryhmä ’Morning Show’
Tarhakurjenmiekka
7-9tummanpunainen0,6
Iris Germanica-Ryhmä ’Niebelungen’
Tarhakurjenmiekka
Kuivahko, kuohkea, savipitoinen kasvualusta. Ei saa istuttaa liian syvään.
6-7keltainen1
Iris Germanica-Ryhmä ’Orkidea’
Tarhakurjenmiekka
5-6lila/valkoinen0,5
Iris Germanica-Ryhmä ’Senlac’
Tarhakurjenmiekka
Kuivahko, kuohkea, savipitoinen kasvualusta. Ei saa istuttaa liian syvään.
6-7pun.viol./purp.pun.0,8
Iris Germanica-ryhmä ’White Knight’
Tarhakurjenmiekka
Kuivahko, kuohkea, savipitoinen kasvualusta. Ei saa istuttaa liian syvään.
6-7valkoinen0,6
Iris pseudacorus
Keltakurjenmiekka
Leviää juurakoittensa avulla, kostea, ravinteikas, savipitoinen kasvualusta.
7keltainen1
Iris pseudacorus ’Variegata’
Keltakurjenmiekka
Leviää juurakoittensa avulla, kostea, ravinteikas, savipitoinen kasvualusta.
7keltainen1
Iris pumila
Kääpiökurjenmiekka
Kääpiökurjenmiekat ovat kauniita pienten havujen tai vaikkapa talvisaipon seurassa.
5-6lila0,2
Iris pumila ’Michael Paul’
Kääpiökurjenmiekka
Tuoksuva. Hiekka- ja humuspitoinen kasvualusta, ei saa istuttaa syvään.
5tumma sinimusta0,25
Iris Pumila-Ryhmä ­’Cyanea’
Pikkukurjenmiekka
Ravinteikas, hyvin vettä läpäisevä kasvualusta. Myrkyllinen.
5sinivioletti0,2
Iris Pumila-Ryhmä ­’Petite Polka’
Pikkukurjenmiekka
6-7violetti-valkoinen0,1-0,2
Iris Pumila-Ryhmä ’Nylon Ruffles’
Pikkukurjenmiekka
6vaaleankeltainen/ meripihka0,35-0,45
Iris sibirica
Siperiankurjenmiekka
Kasvattaa suuria mättäitä, kosteahko kasvualusta, sietää tilapäisesti seisovaa vettä.
6-7sinisen eri värejä0,7-1
Iris sibirica ’Alba’, maatiaiskanta, korkea
Siperiankurjenmiekka
Aikainen. Kasvattaa suuria mättäitä. Tuore kasvualusta.
6-7valkoinen1-1,2
Iris sibirica ’Alba’, maatiaiskanta, matala
Siperiankurjenmiekka
Aikainen. Kasvattaa suuria mättäitä. Tuore kasvualusta.
6-7valkoinen0,6-0,7
Iris sibirica ’Butter and Sugar’
Siperiankurjenmiekka
Reheväkasvuinen, sietää ajoittaista märkyyttä.
6-7kellanvalkoinen0,7-1
Iris sibirica ’Caesar's Brother’
Siperiankurjenmiekka
6-7tummansininen1
Iris sibirica ’Dance Ballerina Dance’
Siperiankurjenmiekka
Iris sibirica ’Sparkling Rose’
Siperiankurjenmiekka
Reheväkasvuinen, sietää ajoittaista märkyyttä.
6-7sinipunainen/ keltainen0,6-0,9
Iris Sibirica-Ryhmä ’Kita-no-Seiza’
Loistokurjenmiekka
Kerrottukukkainen.
6-7violetti0,6-0,8
Iris Sibirica-Ryhmä ’Perry’s Blue’
Loistokurjenmiekka
Kostea, ravinteikas kasvualusta.
6-7vaaleanvioletti0,6-0,9
Iris Sibirica-Ryhmä ’Silver Edge’
Loistokurjenmiekka
Kostea, ravinteikas kasvualusta. Sietää ajoittain märkyyttä.
6sinilila0,6-0,7
Iris versicolor ’Kermesina’
Kirjokurjenmiekka
Ravinteikas, savensekainen kasvualusta. Kosteikkoihin, veden äärelle.
6tumman lilanpunainen, valkokirjava nielu0,7-0,8
Jasione laevis
Etelänmunkki
7-8sininen0,3
Jasione montana
Vuorimunkki
2-vuotinen, siementää. Kuivahkolle kasvupaikalle, rinteisiin, kallioille. Myös luonnonpuutarhaan.
7-8vaaleansininen, joskus valk. tai v.pun0,1-0,15
Jeffersonia dubia
Varjonäkki
Kostea kasvualusta, metsänpohjakasviksi.
5vaaleanlaventeli tai valkoiset0,15-0,2
Jovibarba globifera
Pallomehiparta
7vaaleankeltainen0,06-0,08
Kalimeris incisa
Metsäasteri
Pitkään kukkiva. Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
8-9sininen0,6-0,9
Kirengeshoma palmata
Katvio
Ravinteikas, tuore maa. Kaunis lehdistö ja vahamaiset kellokukat. Harvinainen.
9-10vaaleankeltainen0,6-0,8
Knautia arvensis
Ketoruusuruoho
6-8sinilila0,3/0,9
Knautia macedonica
Etelänruusuruoho
Läpäisevä, melko niukkaravinteinen kasvualusta.
7-8tummanpunainen0,5-0,8
Knautia macedonica ’Mars Midget’
Etelänruusunruoho
Läpäisevä, melko niukkaravinteinen kasvualusta.
7-8punainen0,7
Koeleria glauca
Hopeatoppo
Pieni, tiheitä mättäitä muodostava lehdistö. Luohkea, laiha, hiekansekainen kasvualusta.
6-7kellanvalkoinen0,15-0,3
Lamium galeobdolon ’Herman's Pride’
Keltapeippi
6-7keltainen0,2
Lamium maculatum
Hopeatäpläpeippi
Keskeltä hopeanharmaat lehdet. Leviää lyhyiden rönsyjen avulla. Multava, tuore maa. Talvivihreä.
6-70,15-0,3
Lamium maculatum ’Album’
Hopeatäpläpeippi
Keskeltä hopeanharmaat lehdet. Leviää lyhyiden rönsyjen avulla. Talvivihreä.
6-8valkoinen0,15-0,3
Lamium maculatum ’Anne Greeneway’
Hopeatäpläpeippi
Lehdissä keltainen reuna, keskellä hopeinen viiva. Leviää rönsyjen avulla.
6-7vaaleanpunainen0,15-0,2
Lamium maculatum ’Beacon Silver’
Hopeatäpläpeippi
Keskeltä hopeanharmaat lehdet. Leviää lyhyiden rönsyjen avulla. Multava, tuore maa. Hyvä maanpeitekasvi.
6-7vaaleanpunainen0,15-0,2
Lamium maculatum ’White Nancy’
Hopeatäpläpeippi
Keskeltä hopeanharmaat lehdet. Leviää lyhyiden rönsyjen avulla. Multava, tuore maa. Talvivihreä.
6-7valkoinen0,15-0,3
Lamprocapnos spectabilis
Särkynytsydän
Ihana klassikko. Istuta matalampien perennoiden tai syyskukkijoiden kanssa, sillä varret kuihtuvat aikaisin.
6punavalkoinen0,8-1
Lamprocapnos spectabilis ’Alba’
Särkynytsydän
Ihana klassikko. Istuta matalampien perennoiden tai syyskukkijoiden kanssa, sillä varret kuihtuvat aikaisin.
6valkoinen0,6-0,8
Lamprocapnos spectabilis ’Valentine’
Särkynytsydän
Istuta matalampien perennoiden tai syyskukkijoiden kanssa, sillä varret kuihtuvat aikaisin.
6punainen0,6-0,9
Lathyrus latifolius ’Red Pearl’
Ruusunätkelmä
7-9karmiininpunainen1,5-2
Lathyrus latifolius ’Rosa Pearl’
Ruusunätkelmä
vaaleanpunainen
Lathyrus vernus
Kevätlinnunherne
Luonnonvarainen. Pystykasvuinen, kukkii runsaasti. Tuore kasvupaikka,
5-6lilanpunainen0,3
Lavatera arborea
Jättimalvikki
7-9vaaleanpunainen1,2-1,8
Lavatera clementii ’Barnsley’
Malvikki
6-8vaaleanpunainen1,8
Lavatera clementii ’Burgundy Wine’
Malvikki
6-8tumma pinkki1,5-2,5
Lavatera thuringiaca
Harmaamalvikki
Pensastava kasvutapa, tanakkavartinen, ei tarvitse tukea. Suuremmat kukat kuin muilla malvoilla.
7-8vaaleanpunainen1,5
Leontopodium alpinum
Euroopanalppitähti
Lehdet harmaanukkaiset, kuiville kivikoille.
7-9valkoinen0,2
Leonurus sibiricus
Siperiannukula
Läpäisevä kasvualusta.
7-9vaaleanpunainen7-9
Leucanthemum ’Edith’
Päivänkakkara
7-8valkoinen0,7-1
Leucanthemum superbum ’Alaska’
Isopäivänkakkara
7-8valkoinen1
Leucanthemum x ­superbum ’Alaska’
Isopäivänkakkara
Suuret kukat.
6-8valkoinen0,6-0,9
Leucanthemum x ­superbum ’Goldfinch’
Isopäivänkakkara
Kerrotut kukat. Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
6-8vaaleankeltainen6-8
Leucanthemum x superbum ’Silberprinzesschen’
Prinsessankakkara
7-8valkoinen0,3
Leucanthemum x superbum ’Snowdrift’
Isopäivänkakkara
6-80,6-0,7
Leuzea carthamoides
Rohtomaraljuuri
Rohtokasvi. Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
7-8lilanpunainen0,8-1,2
Levisticum officinale
Liperi
Näyttävä yrttiperenna.
6-8valkoinen0,6-1,5
Lewisia cotyledon
Kesälevisia
Hyvin kuohkea, multava, hiekkapitoinen kasvualusta, arka märkyydelle. Lewisia on kivikon kaunotar, hieman vaatelias.
7-8vaalean- tai lohenpun.0,05/0,2
Lewisia longipetala ’Little Plum’
Levisia
Hyvin vettäläpäisevä kasvualusta.
5-6punainen0,15
Leymus arenarius
Rantavehvä
Kasvupaikka kuivasta kosteaan. Leviää voimakkaasti.
7-8sinivihreä0,6/1,5
Liatris spicata
Punatähkä
Ravinteikas, hiekalla kevennetty kasvualusta. Tasasoukat lehdet tiheinä ruusukkeina. Tanakat kukanvarret.
7-9lila0,5-0,6
Liatris spicata ’Alba’
Valkoinen punatähkä
Ravinteikas, hiekalla kevennetty kasvualusta. Tasasoukat lehdet tiheinä ruusukkeina. Tanakat kukanvarret.
7-9valkoinen0,5-0,6
Liatris spicata ’Floristan Violet’
Punatähkä
Ravinteikas, hiekalla kevennetty kasvualusta. Tasasoukat lehdet tiheinä ruusukkeina. Tanakat kukanvarret.
7-9violetti0,6-0,8
Liatris spicata ’Floristan Weiss’
Valkoinen punatähkä
Ravinteikas, hiekalla kevennetty kasvualusta. Tasasoukat lehdet tiheinä ruusukkeina. Tanakat kukanvarret.
7-9valkoinen0,6-0,8
Liatris spicata ’Kobold’
Noropunatähkä
Ravinteikas, hiekalla kevennetty kasvualusta. Tanakat kukkavanat.
7-9lilanvaaleanpun.0,45-0,6
Ligularia -hybr. ’Hietala’
Lapinnauhus
Kukinto tiivis, pitkä tähkä. Kaunis tummanvihreä lehdistö.
7-8voimakkaankeltainen0,7/1,5-2
Ligularia ’The Rocket’
Tarhanauhus
Kukinto 45 cm pitkä tähkä. Kolmiomaiset isohampaiset lehdet.
7keltainen0,7/1,5-2
Ligularia dentata
Kallionauhus
Kukinto leveä huiskilo.
7-9oranssi0,7/1
Ligularia dentata ’Britt Maria Crawford’
Kallionauhus
Tummanpunertavat lehdet. Tuore kasvualusta.
7-8keltainen0,9-1,2
Ligularia dentata ’Desdemona’
Punalehtinauhus
Kukinto leveä huiskilo. Punaiset lehdet.
8-9oranssinkeltainen0,7-1
Ligularia dentata ’Midnight Lady’
kallionauhus
Kostea, ravinteikas kasvualusta.
7-8kellanoranssi0,9.1,1
Ligularia japonica
Japaninnauhus
8keltainen1,5
Ligularia palmatiloba
Nikkonauhus
Kukinto leveä huiskilo. Lehdet syvään sormijakoiset.
7oranssinkeltainen0,6/1,5
Ligularia przewalskii
Valtikkanauhus
Lehdet kapean sormiliuskaiset, syvään liuskoittuneet. Siro, pitkä, kapea kukinto.
7-8keltainen0,6/1-1,2
Ligularia sibirica
Siperiannauhus
7-8keltainen1-1,5
Lilium bulbiferum
Ruskolilja
Vanhan ajan perenna.
6/7oranssi0,6-1
Lilium canadense
Kanadanlilja
Tummapilkkuiset, tuoksuttomat kukat. Kukkalehdet taaksepäin kiertyneet. Ravinteikas, läpäisevä maa.
7tummankeltaisesta punaiseen0,7-1
Lilium lancifolium
Tiikerililja
Lehtihangoissa itusilmuja, joista lisääntyy. Kukinnossa 10-20 nuokkuvaa kukkaa, istutussyvyys 15 cm.
8-9oranssi1-1,2
Lilium martagon
Varjolilja
Ravinteikas, tuore, savinenkin kasvualusta. Vanha liljalaji, hidaskasvuinen. Leviää esim. itusilmuista.
7tumma roosa0,6-1
Lilium martagon 'Album'
Varjolilja
Ravinteikas, tuore, savinenkin kasvualusta. Vanha liljalaji, hidaskasvuinen, leviää esim. itusilmuista, harvinainen.
7luunvalkoinen0,6-1
Lilium martagon cattaniae
Varjolilja
Ravinteikas, tuore, savipitoinen kasvualusta.
7tumma rossa/ viininpunainen0,6-1
Lilium michiganense ’Michiganinlilja’
Lilja
Nuokkuvat, täplikkäät kukat, taaksepäin kääntyvät terälehdet. Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
6-7oranssi-keltainen0,6-1,5
Lilium pardalinum
Pantterililja
Istuta 15 cm syvemmälle. Ravinteikas kalkittu savinen maa. Usein tuettava.
7-8oranssi0,8-1,8
Lilium regale
Kuningaslilja
7valk. /kelt.0,7-1,5
Lilium superbum
Lilja
Nuokkuvat, täplikkäät kukat, taaksepäin kääntyvät terälehdet. Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
7oranssinpunainen1-1,8
Limonium latifolium
Hopeaikiviuhko
Kalkki- ja hiekkapitoinen multamaa. Runsas, 'harsomainen' kukinta. Ikivihreä lehtiruusuke.
8-9vaaleanvioletti0,5
Linum perenne
Sinipellava
Läpäisevä, hiekkapitoinen, kalkittu maa. Kivikkoon, kuiviin rinteisiin, reunakasvi.
7-8sininen0,3-0,5
Lychnis arkwrightii ’Vesuvius’
Leimurakkaus
Runsaasti ja pitkään kukkiva laji.
7-8oranssinpunainen03-0,4
Lychnis chalcedonica
Palavarakkaus
Pysty, jäykähkö kasvutapa, monivartinen, viihtyy parhaiten saadessaan olla kauan samassa paikassa.
7-8tulipunainen0,8-1
Lychnis chalcedonica ’Carnea’
Palavarakkaus
Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
7-8vaaleanpunainen0,6-1
Lychnis coronaria
Harmaakäenkukka
Kuivahko, multava kasvualusta. Usein kaksivuotinen, mutta kylväytyy helposti. Kivikkoryhmiin, luonnonpuutarhaan.
7-8kirkas karmiininpunainen0,7-1
Lychnis coronaria ’Alba’
Harmaakäenkukka
Kuivahko, multava kasualusta. Usein kaksivuotinen, mutta kylväytyy helposti. Kivikkoryhmiin, luonnonpuutarhaan.
7-8valkoinen0,7-1
Lychnis coronaria ’Oculata’
Harmaakäenkukka
Kuivahko, multava kasvualusta. Usein kaksivuotinen, mutta kylväyty helposti.
7-8valkoinen, pinkki silmä0,7-1
Lychnis flos-jovis
Jupiterinkukka
7kirkas vaaleanpunainen0,2-0,3
Lychnis miqueliana
Käenkukka
Suuret kukat.
6-8oranssinpunainen0,4
Lychnis x haageana ’Molten Lava’
Hehkuvarakkaus
Pronssiset lehdet. Läpäisevä kasvualusta.
6-7oranssipunainen0,2-0,3
Lysimachia ’Autumn Snow’
Valkoalpi
Siro- ja pystykasvuinen. Tuore, humuspitoinen kasvualusta.
7-10valkoinen0,4-0,6
Lysimachia ciliata ’Firecracker’
Ripsialpi
Sitä punaisemmat lehdet, mitä aurinkoisempaa. Tuore, ravinteikas, kalkittu maa, ei siedä talvimärkyyttä.
6-8sitruunankeltainen0,6-0,8
Lysimachia clethroides
Valkoalpi
Syvämultainen, tuore kasvualusta. Perhosten suosima. Lehdistöllä oranssinpunainen syysväri. Veden äärelle, perennaryhmiin.
7-9valkoinen0,7
Lysimachia nummularia
Suikeroarpi
Nopeakasvuinen maanpeitekasvi. Villiintyy helposti. Sietää kosteutta.
6-7keltainen0,05
Lysimachia nummularia ’Aurea’
Suikeroalpi
Keltalehtinen maanpeitekasvi, hidaskasvuisempi kuin tavallinen suikeroalpi. Sietää kosteutta.
6-7keltainen0,05
Lysimachia punctata
Tarha-alpi
Reheväkasvuinen, näyttävä perenna. Kuivahkoille/ kosteille kasvupaikoille. Hyvä leikkokukka.
7-8keltainen0,8
Lysimachia punctata ’Alexander’
Kirjotarha-alpi
Valkokirjavat lehdet.
7-8keltainen0,6
Lythrum salicaria
Rantakukka
Kosteille paikoille, sopii silti tavalliseenkin maahan. Pysty, pensasmainen kasvutapa.
7-8violetinpunainen0,6
Lythrum salicaria ’Blush’
Rantakukka
7-9vaaleanpunainen0,8
Lythrum salicaria ’Little Robert’
Pohjanrantakukka
Tavallinen tuore puutarhamaa tai kosteikko. Perhoskasvi.
8vaaleanpunainen0,6-0,8
Malba alcea
Ruusumalva
Vanha koristekasvi. Sietää kuivuuttakin. Kylväytyy.
7-8vaaleanpunainen0,8-1
Malva alcea ’Fastigiata’
Ruusumalva
7-8pinkki0,8-1,2
Malva moschata
Myskimalva
Vanha koristekasvi. Sietää kuivuutta. Kylväytyy helposti itsestään. Luonnonpuutarhoihin.
6-9vaaleanpunainen0,5
Malva moschata ’Alba’
Myskimalva
Vanha koristekasvi. Sietää kuivuuttakin. Kylväytyy helposti itsestään. Luonnonpuutarhoihin.
6-7valkoinen0,5
Matteuccia struthiopteris
Kotkansiipi
Ravinteikas, tasaisen kostea, tuulensuojainen kasvupaikka.
0,8-1
Meconopsis betonicifolia
Sinivaleunikko
Syvämultainen, hapahko kasvualusta. Kukat suuret, 5 cm halk. Taimi vahvistuu, kun poistat kukkavarret ensimmäisenä kasvukautena.
6taivaansininen0,8-1,2
Meconopsis betonicifolia ’Alba’
Sinivaleunikko
6valkoinen0,6-1,2
Meconopsis cambrica
Keltavaleunikko
Läpäisevä kasvualusta. Leviää helposti kylväytymällä.
6-9oranssinpunainen0,3-0,4
Meconopsis camprica
Keltavaleunikko
Muistuttaa siperianunikkoa. Leivää helposti kylväytymällä monenlaisissa paikoissa.
6-9keltainen0,3-0,4
Meconopsis grandis
Isovaleunikko
Syvämultainen, hapahko kasvualusta. Kukat suuret, 5 cm halk. Taimi vahvistuu, kun poistat kukkavarret ensimmäisenä kasvukautena.
6-7taivaansisinen1-1,3
Mentha spicata ’Crispa’
Kähäräminttu
Läpäisevä kasvualusta. Hyvä perhoskasvi. Voimakkaanmakuinen yrtti.
7-9vaaleanlila0,3-0,8
Mentha arvensis ­’Banana’
Banaaniminttu
Lehdet tuoksuvat ja maistuvat banaanilta.
6-8lila0,3-0,45
Mentha arvensis ssp. piperascens
Japanin rantaminttu ”Mojitominttu”
7-8vaalealila0,5-0,6
Mentha longifolia ’Silver Form’
Harmaaminttu
Hopeanharmaa lehdistö, leviää nopeasti juurirönsyillä. Perhoskasvi.
7-8vaalean sinipunainen0,6-1
Mentha spicata ’Moroccan’
Viherminttu
Läpäiseä kasvualusta. Hyvä perhoskasvi. Voimakkaanmakuinen yrtti, joka sopii erityisen hyvin mm. teen valmistamiseen.
7-9vaalean lila0,3-0,8
Mentha suaveolens
Kirjopyöröminttu
Läpäisevä, ravinteikas kasvualusta. Voimakkaasti leviävä koristeellinen perhoskasvi. Sopii hyvin yrttiteeksi, maku omenaan vivahvata. Poista täysin vihreät versot säännöllisesti
7sinilila0,4-0,5
Mentha x gracilis
Jalominttu
Voimakkaasti leviävä yrtti. Maku voimakas ja mentolinen.
8-9vaalean lila0,3-0,7
Mentha x gracilis ’Ginger’
Inkivääriminttu
Leviää voimakkaasti. Vettä läpäisevä, ravinteikas kasvualusta. Viihtyy myös ruukussa. Sopii jälkiruokien, juomien ja säilykkeiden mausteeksi.
7-8lila0,3-0,6
Mentha x piperita ’Chokolate’
Suklaaminttu
Leviää voimakkaasti. Hyvä perhoskasvi. Käytetään mm. yrttiteeksi ja jälkiruokien mausteena.
6-7lila0,6
Mentha x piperita ’Swiss’
Sveitsinminttu
Leviää voimakkaasti. Hyvä perhoskasvi. Voimakasmakuinen yrtti.
6-7laventelinsininen0,4-0,5
Menyanthes trifoliata
Raate
Istutus märkään, suomaiseen kasvualustaan tai matalaan veteen.
6-7valkoinen0,2-0,4
Mertensia pulmonarioides
Helmiäishalikka
Kukan väri vaihtuu kukinnan edetessä. Kukkineet versot lakastuvat alkukesästä. Ravinteikas, humuspitoinen kasvualusta.
0,3-0,65-60,3-0,6
Meum athamanticum
Karhunjuuri
Kaunis, hienoliuskainen lehdistö.
6-7valkoinen0,3-0,4
Milium effusum ’Aureum’
Kultatesma
Keltalehtinen koristeheinä. Tuore, ravinteikas maa. Valopilkuksi varjon ryhmiin.
6-7vaaleanvihreä0,5-1
Miscanthus sinensis
Elefanttiheinä
Hiekkapitoinen, läpäisevä kasvualusta. Talvisuojaus.
1,2-2,5
Miscanthus sinensis ’Morning Light’
Elefanttiheimnä
Kapeat valkoreunaiset lehdet. Talvisuojaus tai siirto kellariin. Ehtii harvoin kukkia.
1-1,5
Miscanthus sinensis ’Strictus’
Elefanttiheinä
Keskivertaisesti lannoitettu, kostea ja läpäisevä maaperä. Tiivis pystyyn kasvava mätäs.
1,8-2,4
Mitchella repens
Pyynmarja
Ikivihreä maanpeittokasvi. Loppukesällä punaiset marjat.
5-6valkoinen0,01-0,05
Molinia caerulea ’Moorhexe’
Siniheinä
Kuiva / kostea kasvupaikka. Kasvusto leikataan keväällä.
8-10tummanruskeat röyhyt0,3/1
Molinia caerulea ’Variegata’
Kirjosiniheinä
Lehdet valkokirjavat.
7-8ruskeanvioletti0,3/0,5
Molinia caerulea var. arundinacea ­’Mostenveld’
Isosiniheinä
Kirjavalehtinen. Lehtimätäs jää matalaksi.
7-9ruskea1,2
Molinia caerulea var. arundinacea ’Karl Foerster’
Isosiniheinä
Kasvupaikka kuiva-kostea. Jätä koristeelliset korret talven iloksi.
7-9ruskeanvioletti0,8-1
Molinia caerulea var. arundinacea ’Transparent’
Isosiniheinä
Kaartuvakorsinen, kookas ja näyttävä koristeheinä. Kasvupaikka kuiva-kostea.
7-9ruskeanvioletti1,2-1,8
Monarda didyma
Väriminttu
Multava, tuore kasvualusta.
7-80,8
Monarda didyma ­’Ruusunpunainen’
Punaväriminttu
Leviää rönsyillä.
7-8ruusunpunainen0,8
Monarda didyma ’Cambridge Scarlet’
Punaväriminttu
Hyvä perhoskasvi.
7-9punainen0,7-1
Monarda didyma ’Mahogany’
Väriminttu
7-8viininpunainen0,8
Mukdenia rossii ’Crimson Fans’
Vaahtera-angervo
Lehdistön väri vaihtuu vihreäpronssisesta lähes punaiseksi kasvukauden aikana.
6valkoinen0,15/0,4
Myriophyllum spicatum
Tähkä-ärviä
Luonnonkasvi. Sulkamaiset, pitkät lehdet. Puhdistaa, hapettaa vettä. Ehkäisee levän muodostusta. Istutus: 30-50cm syvään veteen.
0,5-1,5
Myrrhis odorata
Saksankirveli
Näyttävä maustekasvi. Tuore, ravinteikas maa.
6-7valkoinen1,5-2
Nepeta cataria
Aitokissanminttu
Perhoskasvi, myös kissojen mieleen. Kylväytyy.
7-8Valkeat tai vaaleanpunertavat0,5-1
Nepeta nervosa
Tähkäminttu
7-9sininen0,3-0,4
Nepeta nervosa ’Pink Cat’
Tähkäminttu
Hiekkapitoinen, kuivahko kasvupaikka. Tuoksuva, perhoskasvi.
7-9vaaleanpunainen0,3-0,4
Nepeta subsessilis ’Blue Dreams’
Komeakissanminttu
Hiekkapitoinen multamaa.
7-8sininen0,45-0,6
Nepeta subsessilis ’Pink Dreams’
Komeakissanminttu
Läpäisevä kasvualusta.
7-8vaaleanpunainen0,45-0,6
Nepeta x faassenii
Mirrinminttu
Hiekkapitoinen, kuivahko maa. Pensasmainen reuna- ja peitekasvi. Perhosten suosima.
6-9vaaleansininen0,3-0,5
Nepeta x faassenii ’Six Hills Giant’
Mirrinminttu
Hiekkapitoinen, kuivhako maa. Pensasmainen reuna- ja peitekasvi. Perhosten suosima.
6-9vaaleansininen0,4-0,5
Nepeta x faassenii ’Snowflace’
Mirrinminttu
Hiekkapitoinen, kuivahko maa. Pensasmainen reuna- ja peitekasvi. Perhosten suosima.
6-9valkoinen0,3-0,4
Nepeta x faassenii ’Walker's Low’
Mirrinminttu
Hiekkapitoinen, kuivahko maa. Pensasmainen. Perhosten suosima.
6-9tumma sinilila0,5
Oenothera fruticosa ssp. glauca
Kultahelokki
Versot hyvin haarautuvia, maljamaiset kukat tuoksuvat.
7-9keltainen0,4-0,7
Oenothera fruticosa subsp. glauca ’Herttoniemi’
Kultahelokki
7-8kullankeltainen0,3-0,5
Oenothera missouriensis (syn. macrocarpa)
Isohelokki
Hiekkapitoinen, kuivahko maa. Suikertava kasvutapa. Kukat suuret, 10 cm halk.
7-9sitruunankeltainen0,2-0,3
Omphalodes cappadocica ’Starry Eyes’
Turkinkaihonkukka
5-6siniset valk.reunus0,15-0,2
Omphalodes verna
Kevätkaihonkukka
Mattomainen, rönsyilevä kasvutapa. Kaunis lehdistö. Maanpeitekasviksi esim. puiden ja pensaiden alustoille.
5-6taivaansininen0,15
Ononis spinosa
Ruusuorakko
Hyvin vettäläpäisevä, hiekkapitoinen kasvualusta.
6-8vaaleanpunainen0,6
Ophiopogon planiscapus ’Nigrescens’
Käärmeenparta
Sopii maanpeittokasviksi japanilaistyylisiin puutarhoihin. Kostea, mutta ojitettu maa. Talvenarka. Piriste kesäkukkaistutuksiin.
8-9valkoinen, häivähdys vaal.pun.0,15-0,25
Origanum ’Rosenkuppel’
Jalomeirami
Läpäisevä kasvualusta.
6-7punainen0,9-1,2
Osmunda regalis
Kuningassaniainen
Komealehtinen jättisaniainen, hidaskasvuonen. Ravinteikas ja kostea kasvupaikka. Juuriston talvisuojaksi esim. lehtikate ensimmäisinä vuosina.
1-2
Osmunda regalis ’Purpurascens’
Rusokuningas-saniainen
Pachysandra terminalis
Varjoyrtti
Multava, kosteahko, hapan kasvualusta. Ikivihreä maanpeitekasvi.
5vihertävänvalkoinen0,2
Pachysandra terminalis ’Variegata’
Varjoyrtti
Kirjavalehtinen. Multava, kosteahko, hapan kasvualusta. Ikivihreä maanpeitekasvi.
5vihertävänvalkoinen0,2
Paeonia ’Cytherea’
Puutarhapioni
6-7kirsikanpunainen0,6-0,9
Paeonia ’Walter Mainz’
Kiinanpioni
6-7punainen0,6-0,9
Paeonia anomala
Kuolanpioni
Pensastava, liuskaiset lehdet. Kukat suuret, yksinkertaiset. Ei pidä siirtämisestä.
5-6ruusunpunainen0,5-0,9
Paeonia Itoh-Ryhmä ’Bartzella’
Puolipensaspioni
6-8rikinkeltainen/ oranssinpunainen0,7-0,8
Paeonia Itoh-Ryhmä ’Cora Louise’
Pioni
Tuoksuvat, puolikerrannaiset kukat. Versoja ei tarvitse tukea. Vaatii vettä läpäisevän kasvupaikan.
6-8valkoinen, purppurainen silmä0,7-0,8
Paeonia Itoh-Ryhmä ’First Arrival’
Pioni
Paeonia Itoh-Ryhmä ’Julia Rose’
Pioni
Puolikerrotut, suuret kukat. Kukkivia versoja kehittyy koko keskikesän ajan. Versoja ei tarvitse tukea. Vaatii vettä läpäisevän kasvupaikan.
6-8kirsikanpunainen, myöhemmin keltaisen/ oranssin sä0,7-0,8
Paeonia lactiflora ’Adolphe Rousseau’
Kiinanpioni
Tuoksuvat ja kerrottuvat kukat.
6-7punainen0,9-1
Paeonia lactiflora ’Angel Cheeks’
Kiinanpioni
Löyhästi kerrottu kukka.
6vaaleanpunavalkoinen0,6-0,8
Paeonia lactiflora ’Big Ben’
Kiinanpioni
Aikainen kukinta. Kerrotutu kukat tuoksuvat melko voimakkaasti.
6tummanruusunpunainen0,9
Paeonia lactiflora ’Bowl of Beauty’
Kiinanpioni
6-7vaaleanpunainen/ kerma0,9
Paeonia lactiflora ’Buckeye Belle’
Kiinanpioni
Puolikerrannainen. Paksu- ja tukevavartinen, hyvä leikkokukka.
6-7, aikaimustanpunainen0,6-0,8
Paeonia lactiflora ’Cora Stubbs’
Kiinanpioni
6-7tumma pinkki, valkoinen keskusta0,75-0,9
Paeonia lactiflora ’Coral Charm’
Kiinanpioni
6-7koralli/ lohenpunainen0,8
Paeonia lactiflora ’Coral Sunset’
Kiinanpioni
Kukat puolikerrannaiset, muodoltaan kuppimaiset. Mieto tuoksu.
6-7, aikaikorallinpunainen0,7-0,9
Paeonia lactiflora ’Dancing Butterfly’
Kiinanpioni
Kukka yksinkertainen, tuoksuva.
6-7pinkki0,7-0,9
Paeonia lactiflora ’Do Tell’
Kiinanpioni
Lähes yksinkertaiset, litteät kukat, keskellä erikoinen hedetöyhtö.
6-7hennonvaaleanpunainen, lilahtava0,8
Paeonia lactiflora ’Dr. A. Fleming’
Kiinanpioni
Suuret, tuoksuvat, läyhästi kerrotut kukat. Keskiaikainen lajike.
6-7vaaleanpunainen0,8
Paeonia lactiflora ’Duchesse de Nemours’
Kiinanpioni
Tuoksuva, kerrottukukkainen. Aikainen lajike.
6-7valkoinen0,8
Paeonia lactiflora ’Early Scout’
Kiinanpioni
Yksinkertaiset kukat, keltaiset heteet erottuvat hienosti. Leviää nopeasti. Peittävä kasvutapa.
6tummanpunainen0,4-0,5
Paeonia lactiflora ’Edulis Superba’
Kiinanpioni
Kerrannaiset, tuoksuvat kukat. Myöhäinen lajike.
6-7tumma roosa0,8-1
Paeonia lactiflora ’Festiva Maxima’
Kiinanpioni
Hyvin suuret, tuoksuvat kukat. Aikainen lajike.
6-7valkoinen0,8
Paeonia lactiflora ’Flame’
Kiinanpioni
Kukka yksinkertainen. Tanakkaversoinen.
6-7kirkkaanpunainen0,5-0,6
Paeonia lactiflora ’Gardenia’
Kiinanpioni
Tuoksuvat, löyhästi kerronnaiset kukat.
6-7valkoinen0,8
Paeonia lactiflora ’Gay Paree’
Kiinanpioni
6-7karmiininpunainen/ lohenpunainen1
Paeonia lactiflora ’Honey Gold’
Kiinanpioni
6-7valkoinen/ keltainen1,1
Paeonia lactiflora ’Jadwiga’
Kiinanpioni
6-7karmiininpunainen0,8
Paeonia lactiflora ’Jan van Leeuwen’
Kiinanpioni
Puolikerrannaiset, suuret ja tuoksuvat kukat. Myöhäinen lajike.
6-7valkoinen/ keltainen0,7
Paeonia lactiflora ’Kansas’
Kiinanpioni
Kerrottukukkainen, hyvä leikkokukka. Keskiaikainen lajike.
6-7lilanruusunpunainen0,9
Paeonia lactiflora ’Karl Rosenfield’
Kiinanpioni
Keskiaikainen lajike.
6-7karmiininpunainen0,8
Paeonia lactiflora ’Lady Alexandra Duff’
Kiinanpioni
Hyvin suuret, tuoksuvat, löyhästi kerrotut kukat. Aikainen lajike.
6-7hento vaaleanpunainen0,8-0,9
Paeonia lactiflora ’Laura Dessert’
Kiinanpioni
Tuoksuva, kerrottukukkainen. Melko aikainen lajike.
6-7kermanvalkoinen1
Paeonia lactiflora ’Monsieur Jules Elie’
Kiinanpioni
Hyvin suuret, tuoksuvat, tiiviin kerrotut kukat. Hyvin aikainen lajike.
6-7vaaleanpunainen0,8-1
Paeonia lactiflora ’Nippon Beauty’
Kiinanpioni
Tyylikkäät, lähes yksinkertaiset kukat, joiden keskellä punakeltainen hedepallo.
6-7, myöhätumma viininpunainen0,7-0,8
Paeonia lactiflora ’Paula Fay’
Kiinanpioni
Puolikerrotut kukat, jotka ovat erinomaisia leikkonakin. Aikainen.
6-7voimakas pinkki0,8-0,9
Paeonia lactiflora ’Pecher’
Kiinanpioni
Tuoksuva
6-7vaaleanpunainen/ valkoinen0,7-0,8
Paeonia lactiflora ’Peter Brand’
Kiinanpioni
Kukka kerrottu, tuoksuva. Tanakka kasvutapa.
6-7tummanpunainen0,8.0,9
Paeonia lactiflora ’Raspberry Sundae’
Kiinanpioni
Kerrottukukkainen. Tuoksuva.
6hennon vaaleanpunainen, häivähdys keltaista0,7-0,9
Paeonia lactiflora ’Red Charm’
Kiinanpioni
Täysin kerrotut kukat. Erinomainen leikkokukkana. Kukinta hyvin aikainen ja pitkään jatkuva.
6-7hehkuvan tummanpunainen0,7-0,8
Paeonia lactiflora ’Red Magic’
Kiinanpioni
Erittäin kerrannnainen
6-7punainen0,7-0,8
Paeonia lactiflora ’Santa Fe’
Kiinanpioni
Tuoksuvat, puolikerrotut kukat.
6-7pinkki / valkoinen0,75-0,9
Paeonia lactiflora ’Sarah Bernhardt’
Kiinanpioni
Hyvin suuret, tuoksuvat kukat. Myöhäinen lajike.
6-7vaaleanpunainen0,8-1
Paeonia lactiflora ’Scarlet O'Hara’
Kiinanpioni
Kiinan-, vuori- ja turkinpionin risteymä. Suuri, hieman kerrottu kukka. Aikainen lajike. Sivukukinnot pidentävät kukinta-aikaa.
6-7voimakkaanpunainen/ keltaiset heteet0,9-1
Paeonia lactiflora ’Shirley Temple’
Kiinanpioni
Suuret, tuoksuvat kukat, avautuessaan vaaleanpunertavat.
6-7valkoinen0,8-1
Paeonia lactiflora ’Sorbet’
Kiinanpioni
6-7vaalenapunainen/valkoinen0,8-0,9
Paeonia lactiflora ’Starlight’
Kiinanpioni
Yksinkertaiset kukat.
6vaaleankeltainen0,6
Paeonia lactiflora ’Sweet Harmony’
Kiinanpioni
Kukka erittäin kerrottu.
6-7vaaleanpunainen0,8-0,9
Paeonia lactiflora var. trichocarpa
Kiinanpioni
Samassa kukkavarressa usein useampi yksinkertainen tai puolikerrottu kukka, ei tarvitse tukemista.
6valkoinen0,7
Paeonia obovata
Amurinpioni
Kaunis lehdistö, tulppaaninmuotoiset kukat. Hillittykasvuinen. Myös metsäpuutarhaan.
6valkoinen tai vaal.pun.0,3-0,7
Paeonia officinalis ’Alba Plena’
Tarhapioni
Kerrannainen kukka.
6valkoinen0,5-0,7
Paeonia officinalis ’Anemoniflora’
Vuoripioni Anemoniflora
5-6punainen0,7
Paeonia officinalis ’Rosea Plena’
Tarhapioni
Kerrannainen kukka.
6vaaleanpunainen0,5-0,7
Paeonia officinalis ’Rubra Plena’
Tarhapioni
Kerrannainen kukka
6loistavan karmiininpunainen0,5-0,7
Paeonia Rockii-Ryhmä
Kiinanpensaspioni
6valkoinen tai v.punainen0,8-1,5
Paeonia vetchii
Ruusupioni
6vaaleanpunainen0,3-0,9
Paeonia x hybrida
Kartanopioni
Papaver Orientale-Ryhmä ’Brilliant’
Tarhaidänunikko
Syvämultainen, kuivahko maa. Lehdet lakastuvat kukikkan jälkeen.
6-7oranssinpunainen0,8
Papaver Orientale-Ryhmä ’Olympia’
Tarhaidänunikko
Näyttävät kerrotut kukat.
6-7oranssinpunainen0,3-0,7
Papaver alpinum (burseri)
Alppiunikko
Läpäisevä, kalkittu, hiekka- tai sorapitoinen maa. Lyhytikäinen, mutta kylväytyy. Myös luonnonpuutarhaan.
5-8keltainen/valkoinen /oranssi0,1-0,2
Papaver croceum
Siperianunikko
Multava, läpäisevä maa. Lyhytikäinen, mutta kylväytyy helposti. Kivikoille, luonnonpuutarhaan.
6-8eri värejä0,2-0,3
Papaver Orientale ’Dwarf Allegro’
Tarhaidänunikko
6-7oranssinpunainen0,4-0,5
Papaver Orientale-Ryhmä ’Coral Reef’
Tarhaidänunikko
Syvämultainen, kuivahko maa. Lehdet lakastuvat kukinnan jälkeen. Koristeelliset siemenkodat.
6-7korallinpunainen0,6-0,9
Papaver Orientale-Ryhmä ’Haremstraum’
Tarhaidänunikko
Syvämultainen, kuivahko maa. Lehdet lakastuvat kukinnam jälkeen. Koristeelliset siemenkodat.
6-7värisekoitus0,7-0,8
Papaver Orientale-Ryhmä ’Royal Wedding’
Tarhaidänunikko
Syvämultainen, kuivahko maa. Lehdet lakastuvat kukinnan jälkeen. Koristeelliset siemenkodat.
6-7valkoinen0,75-0,8
Papaver pseudo-orientale
Isoidänunikko
6-7oranssi0,8-1,2
Paradisea liliastrum
Paratiisililja
Hiekkapitoinen, kalkittu, läpäisevä maa. Ei pidä siirtämisestä.
5-6valkoinen0,3-0,5
Penstemon digitalis ’Husker's Red’
Täpläpipo
7-8valkoinen, lilakuvioinen0,8
Penstemon procerus
Sinipipo
Läpäisevä kavualusta.
7sinilila0,15-0,2
Perovskia atriplicifolia
Sulkapiiska
Hopeanvihreät, pienet, syvään liuskoittuneet lehdet. Kuivahko, läpäisevä kasvualusta.
7-9laventelinsininen1-1,3
Peucedanum ostruthium ’Iris’
Rohtosuoputki
Kellanvihreät lehdet, tummanvihreät reunat. Tuore kasvualusta. Myrkyllinen.
6-7valkoinen0,3-0,4
Phalaris arundinacea ’Picta’
Viiruhelpi
Vihreänvalkoinen lehdistö. Leviää juuriversoista. Koristeellinen lehtiperenna.
7vihreänvalkoinen0,6-0,8
Phlox bifida
Hietaleimu
Läpäisevä kasvualusta.
5-6vaaleansininen0,15
Phlox carolina
Kiiltoleimu
7-8valkoinen0,6-0,8
Phlox carolina ’Bill Baker’
Kiiltoleimu
Tuoksuvat kukat, härmänkestävä.
7-8vaaleanpunainen0,5
Phlox carolina ’Snowdon’
Kiiltoleimu
tummanvihreä, kiiltävä lehdistö.
7-8valkoinen0,9
Phlox divaricata
Sinileimu
Läpäisevä kasvualusta.
6-7vaaleansininen0,2-0,4
Phlox divaricata ’Clouds of Perfume’
Sinileimu
Voimakkaantuoksuinen
6vaaleansininen0,4
Phlox douglasii ’Crackerjack’
Mätäsleimu
Muodostaa tiiviitä, tyynymäisiä mättäitä. Kivikoille, reunakasviksi.
5-6purppuranpunainen0,05-0,1
Phlox douglasii ’Daniel Cushion’
Mätäsleimu
Tiiviskasvuinen maanpeittokasvi.
5-6ruusunpunainen0,1-0,15
Phlox douglasii ’White Admiral’
Mätäsleimu
Muodostaa tiiviitä, tyynymäisiä mättäitä. Kivikoille, reunuskasviksi.
5-6valkoinen0,05-0,1
Phlox maculata ­’Marianne’
Täpläleimu
Ravinteikas, tuore, läpäisevä kasvualusta.
7puna-valkoinen0,9-1
Phlox maculata-rist. ’Alpha’
Täpläleimu
Kukinto pidempi ja kapeampi kuin syysleimulla. Tuoksuva. Hyvä leikkokukka.
7-8roosa1
Phlox maculata-rist. ’Natasha‘
Täpläleimu
7-8roosanlila, kirjava1
Phlox Maculata-rist. ’Snowdon’
Tälpäleimu
7-8valkoinen1
Phlox paniculata ’Blue Boy’
Syysleimu
Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
7-8sinilila0,9-1
Phlox paniculata ’Bright Eyes’
Syysleimu
Kasvualusta: voimakas, multava, tuore, hiekan- tai savensekainen.
7-8vaaleanpunainen0,7
Phlox paniculata ’Caroline v.d.Berg’
Syysleimu
Ravinteikas, multava, tuore, hiekan- tai savensekainen kasvualusta.
violetti0,9
Phlox paniculata ’Early Cherise’
Syysleimu
7-9purppuranpun.0,3
Phlox paniculata ’Early Dark Pink’
Syysleimu
Hyvä härmänkesto. Poista kuihtuvat kukinnot.
6-7ruusunpun.0,5
Phlox paniculata ’Early Pink Dark Eye’
Syysleimu
7-8pinkki, tumma silmä0,4-0,5
Phlox paniculata ’Early Red’
Syysleimu
Ravinteikas, vettä läpäisevä kasvualusta. Perhoskasvi.
7-8punainen0,3-0,5
Phlox paniculata ’Early White’
Syysleimu
Tiiviskasvuinen, suuret kukinnot. Härmänkestävä.
7valkoinen0,3-0,45
Phlox paniculata ’Elli’
Syysleimu
Ravinteikas, tuore, hiekan ja savensekainen kasvualusta.
8roosa0,7
Phlox paniculata ’Europa’
Syysleimu
Kasvualusta: voimakas, multava, tuore, hiekan- tai savensekainen.
8-9valkoinen0,7
Phlox paniculata ’Franz Shubert’
Syysleimu
Tuore ja ravinteikas kasvualusta.
8-9vaaleanlila/ valkoinen silmä0,6-0,9
Phlox paniculata ’Frau Anton Büchner’
Syysleimu
8-9valkoinen1
Phlox paniculata ’Harlequin’
Syysleimu
Kirjavalehtinen, lehdet valkoreunaiset.
8-9violetti0,8-0,9
Phlox paniculata ’Hindenburg’
Syysleimu
Vaalea lehdistö.
8-9purppuranpunainen0,6
Phlox paniculata ’Jules Sandeau’
Syysleimu
Kasvualusta: voimakas, multava, tuore, hiekan- tai savensekainen.
7-8ruusunpunainen0,6
Phlox paniculata ’Kirchenfürst’
Syysleimu
Ravinteikas, multava, tuore hiekan- tai savensekainen kasvualusta.
8-9tumman purppuranpunainen0,9
Phlox paniculata ’Mia Ruys’
Syysleimu
Kasvualusta: voimakas, multava, tuore, hiekan- tai savensekainen.
7-8valkoinen0,5-0,6
Phlox paniculata ’Norah Leigh’
Syysleimu
Valkokirjavalehtinen
8-9valkoinen/ lila0,75-0,85
Phlox paniculata ’Orange Perfection’
Syysleimu
Ravinteikas, tuore, hiekan- ja savensekainen kasvualusta.
6-8oranssinpunainen0,6
Phlox paniculata ’Osmo Heikinheimo’
Syysleimu
Kasvualusta: voimakas, multava, tuore, hiekan- tai savensekainen.
7-8sinivioletti0,6
Phlox paniculata ’Peppermint Twist’
Syysleimu
7-8punavalkoinen0,6
Phlox paniculata ’Rosa Pastel’
Syysleimu
Pastellin pinkki kukinto tummanpinkillä silmällä, tummat nuput.
7-9pastellinpinkki0,6-0,8
Phlox paniculata ’Spitfire’
Syysleimu
Kasvualusta: voimakas, multava, tuore, hiekan- tai savensekainen.
8-9oranssinpunainen0,7
Phlox paniculata ’Starfire’
Syysleimu
Tumma lehdistö.
8-9loistavan tummanpunainen0,8
Phlox paniculata ’Sweethearth’
Syysleimu
8-9vaal.pun, valk. silmä0,8
Phlox paniculata ’Syreeninsininen’
Syreenileimu
8-9syreeninsininen1,2
Phlox paniculata ’Tenor’
Syysleimu
Kasvualusta: voimakas, multava, tuore, hiekan- tai savensekainen.
7-8punainen0,7
Phlox Paniculata ’The King’
Syysleimu
8-9violetti0,8
Phlox paniculata ’Wilhelm Kesselring’
Syysleimu
Nopeakasvuinen, mattomaisesti leviävä maanpeitekasvi. Multava, hapan maa.
7-8violetti, valk. silmä0,6
Phlox stolonifera
Rönsyleimu
Nopeakasvuinen, mattomaisesti leviävä maanpeitekasvi. Multava, hapan kasvualusta.
6violetinpunainen0,1/0,2
Phlox stolonifera ’Home Fries’
Rönsyleimu
5-6vaaleanpunainen0,15-0,25
Phlox stolonifera ’Millstream’
Rönsyleimu
5-6vaaleanpunainen, tumma silmä0,15-0,25
Phlox sub. ‘Cushion Blue‘
Sammalleimu
5-6laventelinsininen0,1-0,15
Phlox subulata ’Atropurpurea’
Sammalleimu
Tiivis, mattomainen kasvutapa. Läpäisevä, multava kasvualusta. Kivikoille, rinteisiin, muureille.
5-6punainen0,1-0,15
Phlox subulata ’Benita’
Sammalleimu
Tiivis, mattomainen kasvutapa. Läpäisevä, multava kasvualusta. Kivikoille, rinteisiin, muureille.
5-6vaaleansininen0,1-0,15
Phlox subulata ’Candy Stripes’
Sammalleimu
Tiivis, mattomainen kasvutapa. Läpäisevä, multava kasvualusta. Kivikoille, rinteisiin, muureille.
5-6valkoinen/ punainen0,1-0,15
Phlox subulata ’Forth Hill’
Sammalleimu
Tiivis, mattomainen kasvutapa. Läpäisevä, multava kasvualusta. Kivikoille, rinteisiin, muureille.
5-6vaaleanvioletti0,1
Phlox subulata ’Maischnee’
Sammalleimu
5-6valkoinen0,1
Phlox subulata ’Maj’
Sammalleimu
Tiivis, mattomainen kasvutapa. Läpäisevä, multava kasvualusta. Kivikoille, rinteisiin, muureille.
5-6vaaleanpunainen0,1-0,15
Phlox subulata ’Purple Beauty’
Sammalleimu
Tiivis, mattomainen kasvutapa. Läpäisevä, multava kasvualusta. Kivikoille, rinteisiin, muureille.
5-6laventelinsininen0,1-0,15
Phlox subulata ’Scarlet Flame’
Sammalleimu
Tiivis, mattomainen kasvutapa. Läpäisevä, multava kasvualusta. Kivikoille, rinteisiin, muureille.
5-6punainen0,1-0,15
Phlox subulata ’Temiskaming’
Sammalleimu
Tiivis, mattomainen kasvutapa. Läpäisevä, multava kasvualusta. Kivikoille, rinteisiin, muureille.
5-6punainen0,1-0,15
Phlox subulata ’Zwergenteppich’
Sammalleimu
Vettä läpäisevä kasvualusta.
5-6vaaleanpunainen/ punainen0,05-0,15
Physalis alkekengi
Lyhtykukka
Leviää voimakkaasti juurirönsyillä- Kukkaryhmiin, puiden alustoille. Hyvä kuivakukka.
8-9oranssit verhiöt (lyhdyt)0,6-0,8
Physoclaina orientalis
Kievarinyrtti
Kasvualusta lakastuu kukinnan jälkeen. Ei siedä talvimärkyyttä. Löytynyt vanhan kievarin pihalta Pohjanmaalta.
5-6punavioletti0,3-0,4
Physostegia virginiana
Kellopeippi
Tuore, ravinteikas maa. Leviää juurirönsyillä. Kukkaryhmiin, veden äärelle. Hyvä kivikkokukka.
8-9vaalealila0,6-0,8
Physostegia virginiana ’Alba’
Kellopeippi
Tuore, ravinteikas maa. Leviää juurirönsyillä. Kukkaryhmiin, veden äärelle. Hyvä kivikkokukka.
8-9valkoinen0,6-0,8
Pilosella aurantiaca
Oranssikeltano
Nopeasti tiivistä mattoa muodostava peittokasvi hyvinkin kuiville paikoille.
7tumma oranssi0,15/0,4
Platycodon grandiflorus ’Fairy Snow’
Jalokello
8-9valkoinen, sinisuoninen0,3-0,5
Platycodon grandiflorus ’Hakone White’
Jalokello
Kaksinkertaiset kellot. Ravinteikas, läpäisevä maa. Versoo myöhään keväällä. Ei pidä jakamisesta.
8-9valkoinen0,5
Platycodon grandiflorus ’Mariesii’
Jalokello
Kaksinkertaiset kellot. Ravinteikas, läpäisevä maa. Versoo myöhään keväällä. Ei pidä jakamisesta.
8-9sininen0,3-0,5
Platycodon grandiflorus ’Shell Pink’
Jalokello
Ravinteikas läpäisevä maa. Versoo myöhään keväällä. Ei pidä jakamisesta.
7-9vaaleanpunainen0,5-0,6
Podophyllum hexandrum
HImalajanjalkalehti
Kostea, runsasmultainen paikka, metsäpuutarhaan. Loppukesällä suuret, punaiset, syötävät hedelmät.
5valkoinen tai punertava0,5-0,8
Polemonium caeruleum
Lehtosinilatva
Leviää suikertavan juurakon avulla. Vanha, hyvä, ei vaatealias luonnonperenna
6-8sininen0,6-0,8
Polemonium caeruleum ’Alba’
Lehtosinilatva
Sitkeä, kauan viljelyssä ollut perenna. Viihtyy parhaiten ravinteikkaassa maassa.
7-8valkoinen0,6-0,8
Polemonium caeruleum ’Rosea’
Lehtosinilatva
Sitkeä, kauan viljelyssä ollut perenna. Viihtyy parhaiten ravinteikkaassa maassa.
7-8vaaleanpunainen0,8
Polemonium reptans
Niittysinilatva
Läpäisevä, mutta tuore kasvualusta.
5-6vaaleansininen0,3-0,5
Polemonium yezoense ’Purple Rain Stain’
Japaninlehtosinilatva
6-8violetinsininen0,6
Polygonatum falcatum ‘Tiger Stripes‘
Kalliokielo
6valkoinen0,3-0,6
Polygonatum multiflorum
Lehtokielo
6valkoinen0,8
Polygonatum x hybridum
Tarhakalliokielo
Tuore kasvualusta. Kukkiia pitkään. Ei tee marjoja.
6valkoinen0,9
Polygonatum x hybridum ’Striatum’ (Variegatum)
Kirjava Tarhakalliokielo
6valkoinen0,8-0,9
Polygonum affine ’Darjeeling Red’ (syn. Bistorta affinis)
Vuorikonnantatar
Muodostaa tiiviin, mattomaisen kasvuston. Läpäisevä, multava maa. Lehdistöllä hieno punainen syysväri.
7-8tummanpunainen0,2
Polypodium vulgare
Kallioimarre
Luonnonvarainen. Tasaisesti kostea kasvupaikka. Viihtyy esim. kivenkoloissa ja lahokannoissa.
0,3
Polystichum acrostichoides
Jouluhärkylä
Nahkamaiset, tummanvihreät lehdet. Pysty, tiivis kasvutapa. Sopii hyvin kuivillekin kasvupaikoille, esim kivikoille.
0,3-0,6
Potentilla argentea
Hopeahanhikki
Potentilla argyrophylla
Silkkihanhikki
Lehdet valkonukkaiset, 'silkkiset'. Hiekkapitoinen, ravinteikas maa, kuivahko kasvupaikka.
6-8oranssinkeltainen, punainen keskus0,4-0,6
Potentilla atrosanguinea
Verihanhikki
Multava, kuivahko maa. Perenna ja kivikkoryhmiin.
6-7punainen0,4
Potentilla Bicolor-Ryhmä ’Volcan’
Kirjohankikki
Kerrannaiset kukat muistuttavat miniruusua.
7-8tummanpunainen0,4
Potentilla megalantha
Japaninhanhikki
Suurikukkainen, kolmisormiset, harmaanukkaiset lehdet.
6-7kullankeltainen0,15-0,3
Potentilla nepalensis
Nepalinhanhikki
7-9tumma ruusunpunainen0,4
Potentilla nepalensis 'Helen Jane'
Nepalinhanhikki
Sopii peittokasviksi kuville kasvupaikoille.
5vaaleanpunainen0,4
Potentilla nepalensis 'Mrs Wilmot'
Nepalinhanhikki
Hiekkapitoinen, kuivahko maa. Kaunis lehdistö, eri suuntiin haarautuvat kukka-varret.
7-9tumma ruusunpunainen0,4
Potentilla thurberi ’Monarch's Velvet’
Meksikonhanhikki
Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta. Kuihtuneiden kukkien poisto pidentää kukintaa.
6-80,3-0,4
Primula denticulata
Palloesikko
Tuoksuva.
5sinilila0,2-0,3
Primula denticulata ’Alba’
Palloesikko
Kuohkea, multava maa. Muodostaa tiiviitä lehtiruusukkeita. Kukka- ja havyryhmiin.
5-6valkoinen0,25
Primula denticulata ’Rubin’
Palloesikko
Tuorekasvualusta.
5-6punainen0,25
Primula japonica
Japaninesikko
Ravinteikas, tuore, läpäisevä maa. Alppiruusujen ja saniaisten seuraan metsäpuutarhaan.
0,4-0,6punaisen eri sävyjä0,4-0,6
Primula japonica ’Apple Blossom’
Japaninesikko
Ravinteikas, tuoren läpäisevä maa. Sopivat esim. rodopuutarhaan.
6-7nuput vaal.pun./ aukeavat valkoisina0,1/0,4
Primula juliae
Julianesikko
Kivikkopuutarhaan.
5-6ruusunpunainen0,05-0,1
Primula rosea ’Gigas’
Himalajanesikko
Kukkii ennen tai samanaikaisesti kuin lehdet puhkeavat. Läpäisevä, ravinteikas kasvualusta.
5purppuranpunainen0,15
Primula saxatilis
Purppuraesikko
6vaaleapurppura0,2
Primula veris
Kevätesikko
Esikoista parhaiten kuiviittakin kestävä. Luonnonpuutarhaan, pensaiden alustoille. Tuoksuva.
5keltainen0,15-0,3
Primula x pubescens ’Kaleidoscope’
Pihaesikko
5-6keltaisen, punaisen ja oranssin sävyjä0,2
Pritzelago alpina
Pääskynkukka
Tuoksuvat kukat, mattomainen kasvutapa. Kuivahko, ravinteikas kasvualusta.
5-6valkoinen0,1
Pseudofumaria lutea
Keltakiurunkannus
Liuskaiset, sinivihreät lehdet. Tuore kasvupaikka. Erittäin tehokas maanpeitekasvi.
5-9keltainen0,25
Pulmonaria ’Blue Ensign’
Tarhaimikkä
Puista kukkineet versot. Kostea, vettä läpäisevä kasvualusta.
5-6sininen0,25-0,3
Pulmonaria ’Majeste’
Imikkä
5pinkistä siniseen0,2-0,25
Pulmonaria officinalis ’Sissinghurst White’
Rohtoimikkä
Kostea, multava maa. Koristeellinen lehdistö, muodostaa leveitä mättäitä.
5valkoinen0,3
Pulmonaria rubra
Punaimikkä
Kostea, multava maa. Muodostaa tiheitä mättäitä.
5vaaleanpunainen0,25-0,3
Pulmonaria saccharata 'Mrs Moon'
Valkotäpläimikkä
Kostea, multava maa. Koristeellinen lehdistö. Mudostaa leveitä mättäitä.
5punavioletti0,2-0,3
Pulmonaria saccharata ’Silver Lace’
Valkotäpläimikkä
Kostea, ravinteikas kasvualusta.
5punainen0,25-0,3
Pulsatilla vulgaris ’Alba’
Tarhakylmänkukka, valkoinen
Kuivahko, hiekkapitoinen maa. Tiheäversoinen, mätäsmäinen kasvutapa. Kivikkoryhmiin.
5valkoinen0,2
Pulsatilla vulgaris ’Papageno’
Ketokylmänkukka
Kukat ripsureunaiset. Kuivahko, hiekkapitoinen kasvualusta.
5valkoinen, vaaleanpunainen tai sinilila0,15-0,3
Pulsatilla vulgaris ’Pinwheel Dark Red Shades’
Tarhakylmänkukka
Vettä läpäisevä kasvualusta.
5-6punainen0,15-0,25
Pulsatilla vulgaris ’Weisse Glocke’
Tarhakylmänkukka, valkoinen
Kuivahko, hiekkapitoinen maa. Tiheäversoinen, mätäsmäinen kasvutapa. Kivikkoryhmiin.
5valkoinen0,2
Pulsatilla vulgaris, punainen
Tarhakylmänkukka
Pulsatilla vulgaris, sininen
Tarhakylmänkukka
Kuivahko, hiekkapitoinen maa. Tiheäversoinen, mätäsmäinen kasvutapa. Kivikkoryhmiin.
5sininen0,2
Ranunculus ficaria
Mukulaleinikki
Nopeasti leviävä aikainen kukkija esim. nurmikoille tai luonnonpuutarhaan. Ei kuiville paikoille. Kiiltävät lehdet häviävät kukinnan jälkeen.
5-6keltainen0,2
Rheum alexandrae
Keisarinraparperi
Myrkyllinen.
6-7valkoinen0,2-0,4
Rhodiola lineare var. atropurpurea
Ruusujuuri
6punainen0,1-0,15
Rhodiola rosea
Pohjanruusunjuuri
Kuivahko kasvupaikka. Sinertävä lehtiruusuke. Koristeellinen kivikkokasvi.
6-7keltainen0,25
Rhodiola semenowii
Tähkäruusujuuri
7kellanpunainen0,3-0,5
Rodgersia ’Irish Bronze’
Sormivaleangervo
Pronssinväriset lehdet ja kukkavarret.
7hennonvaaleanpunainen0,8/1,6
Rodgersia aesculifolia
Sormivaleangervo
Syvämultainen, tuore, läpäisevä maa. Suuret sormijakoiset lehdet. Yksittäiskasviksi, veden äärelle.
6-7kermanvalkoinen1
Rodgersia pinnata
Sulkavaleangervo
Rudbeckia fuldiga var. sullivantii
Sädepäivänhattu
7-9keltainen0,6-0,9
Rudbeckia fulgida var. speciosa
Loistopäivänhattu
7-9oranssinkeltainen0,6
Rudbeckia fulgida.var. sullivantii ’Goldstrum’
Sädepäivänhattu
7-9keltainen0,7
Rudbeckia laciniata ’Goldball’
Kultapallo
Ravinteikas, tuore maa. Tuettava. Yksittäiskaksviksi, ryhmiin. Hyvä leikkokukka.
7-9keltainen1,5-2
Rudbeckia maxima
Isopäivänhattu
8-9keltainen1,2-1,5
Rudbeckia nitida
Kiiltopäivänhattu
Lehdistö nahkamaisen kova, tanakat varret.
6-7keltainen1-1,2
Salvia nemorosa
Lehtosalvia
6-8sinivioletti0,3-0,5
Salvia nemorosa ’Ostfriesland’
Lehtosalvia
Läpäisevä, ravinteikas kasvualusta. Perhoskasvi.
7-8sinilila0,4-0,6
Salvia x sylvesteris ’Blaukönigin’
Loistosalvia
Multava, kuohkea maa, sietää kuivuuttakin. Pensasmainen, tiivis kasvutapa. Perenna- ja kivikkoryhmiin.
6-8tummanvioletti0,4
Salvia x sylvesteris ’Blue Queen’
Loistosalvia
6-7sininen0,4-0,7
Salvia x sylvesteris ’Caradonna’
Loistosalvia
Multava, kuohkea maa, sietää kuivuuttakin.
7-9sinilila, tummat kukkavarret0,6
Salvia x sylvesteris ’Rosa Königin’
Loistosalvia
6-9rosa0,4
Salvia x sylvestris ’Schneehügel’
Loistosalvia
Multava, läpäisevä kasvualusta. Sietää kuivuutta.
6-8valkoinen0,4-0,45
Sanguisorba menziesii
Luppio
Ravinteikas, tuore maa. Tiheä tähkämäinen kukinto, halkaisija 3 - 4 cm.
7-8mustanpunainen0,6
Sanguisorba officinalis
Rohtoluppio
Ravinteikas, tuore maa. Tiheä tähkämäinen kukinto. Lääkeyrtti, hyvä kuivakukka.
7-8tummanpunainen0,2/0,8
Sanguisorba officinalis 'Pink Tanna'
Punaluppio
Tiiviit, tuuheat lehtiruusukkeet.
7-8vaaleanpunainen0,2/0,6
Sanguisorba officinalis ’Tanna’
Punaluppio
Tiiviit, tuuheat lehtiruusukkeet.
7-8tummanpunainen0,2/0,6
Sanguisorba officinalis var. microcephala ’Little Angel’
Punaluppio
7-8punainen0,2/0,6
Saponaria ocymoides
Kivikkosuopayrtti
Multava, hiekansekainen maa. Tuuhea, mattomainen kasvutapa. Kivikoille, rinteisiin, havuryhmiin.
6-8ruusunpunainen0,15-0,3
Saponaria officinalis
Rohtosuopayrtti
Ns. "vanha perenna." Kukkaniityille, kukkaryhmiin.
7-8valkoinen0,6
Saponaria officinalis ’Rosea Plena’
Rohtosuopayrtti
Kerrannaiskukkainen vanha lajike. Tuoksuva lisä perennaryhmiin ja -niityille.
7-8vaaleanpunainen0,15-0,2
Saxifraga Arendsii-­Ryhmä ’Alpino Rose’
Patjarikko
6pinkki0,1
Saxifraga Arendsii-­Ryhmä ’Pixie Pan Red’
Patjarikko
Mattomainen, tiivis kasvutapa. Kivikoille, rinteisiin, reunuskasviksi. Multava, läpäisevä maa.
5-6punainen0,05/0,1
Saxifraga Arendsii-Ryhmä ’Alpine White’
Patjarikko
Multava, hiekkapitoinen kasvualusta. Mattomainen, tiivis kasvutapa.
5-6valkoinen0,1-0,15
Saxifraga Arendsii-Ryhmä ’Pixie Pan Appleblossom’
Patjarikko
Mattomainen, tiivis kasvutapa. Kivikoille, rinteisiin, reunuskasviksi. Multava, läpäisevä maa.
5-6vaaleanpunainen0,05-0,1
Saxifraga Arendsii-Ryhmä ’Purpurteppich’
Patjarikko
6punainen0,15
Saxifraga hostii
Isorikko
Menestyy hyvinkin karuilla paikoilla. Ruusukkeinen kasvutapa. Kivikoille, havuryhmiin.
6-7valkoinen0,1/0,3
Saxifraga paniculata
Hopearikko
Multava, hiekansekainen maa. Ruusukkeinen kasvutapa. Kivikoille, havuryhmiin.
6-7valkoinen0,05/0,2
Saxifraga rotundifolia
Lehtorikko
Multava, tuore maa. Ruusukkeinen kasvutapa. Ikivihreä, hyvä maanpeitekasvi.
6valkoinen0,2/0,4
Saxifraga umbrosa
Varjorikko
Multava, tuore maa. Ruusukkeinen kasvutapa. Ikivihreä, hyvä maanpeitekasvi.
6valkoinen0,15/0,3
Saxifraga umbrosa ’Clarence Elliot’
Posliinirikko
Kostea, hyvin vettäläpäisevä kasvualusta
6valkoinen0,2
Saxifraga x arendsii ’Alba’
Patjarikko
Vettä läpäisevä, kalkkipitoinen kasvualusta. Arka talvimärkyydelle.
5-6valkoinen0,1-0,15
Saxifraga x urbium ­’Variegata’
Posliinirikko
6hento vaaleanpunainen0,1/0,3
Saxifraga x urbium ’Aureopunctata’
Posliinirikko
Keltapilkulliset lehdet.
6hento vaaleanpuna0,1/0,2
Scabiosa caucasica
Kaukasiantörmäkukka
Ravinteikas, läpäisevä maa. Kukkaryhmiin, hyvä leikkokukka.
7-9vaaleansininen tai valkoinen0,5-0,8
Scabiosa caucasica ’Alba’
Kaukaasiantörmäkukka
Ravinteikas, läpäisevä maa. Kukkaryhmiin, hyvä leikkokukka.
7-9valkoinen0,5-0,8
Scabiosa ochroleuca
Keltatörmänkukka
Scirpus sylvaticus
Korppikaisla
Luonnonvarainen. Koristeheinä tai kosteikkokasvi.
7-8vihreänruskea0,5/1
Scutellaria incana
Hopeavuohenokka
Ravinteikas, läpäisevä kasvialusta.
8-9vaalean violetti0,7-0,9
Securigera varia
Kirjokärsäpalko
Koheneva, rentokasvuinen. Läpäisevä, hiekansekainen kasvualusta.
7-8vaaleanpunainen0,4-1,2
Sedum ’Herbstfreude’
Komeamaksaruoho
Tuore, ravinteikas, läpäisevä kasvualusta. Harmaalehtinen, pensasmainen, leveä, pystykasvuinen.
8-9tumma roosa0,4-0,5
Sedum ’Mr. Goodbud’
Komeamaksaruoho
Erittäin suuret kukinnot.
8-9ruusunpunainen0,4-0,5
Sedum ’Purple Emperor’
Tarhamaksaruoho
Hyvin tummanpunalehtinen, vaalea kukinta erottuu! Tanakka, pystykasvuinen. Tuore, ravinteikas maa. Näyttävä, kokeile ruukussa!
7-9vaaleanpunainen0,4-0,5
Sedum acre
Keltamaksaruoho
Muodostaa tiivistä mattoa. Kallioille yms. kuiville, vähämultaisille paikoille. Ikivihreä.
5-6keltainen0,05-0,1
Sedum acre ’Elegans’
Keltamaksaruoho
5-7keltainen0,05/0,15
Sedum acre ’Oktoberfest’
Keltamaksaruoho
5-6valkoinen0,05-0,1
Sedum acre ’Yellow Queen’
Keltamaksaruoho
Kuiva, läpäisevä, niukkaravinteinen kasvualusta. Kestää lievää tallausta.
6-7keltainen0,05
Sedum album
Valkomaksaruoho
Muodostaa tiheää, tasaista kasvustoa.
6-7valkoinen0,05/0,1
Sedum anacampseros
Mykerömaksaruoho
Hiekkapitoinen, ravinteikas multavaa. Harmaalehtinen, rentovartinen.
7-8purppuranpunainen0,1-0,2
Sedum ewersii
Turkestaninmaksaruoho
Hiekkapitoinen maa. Ruusukkeinen, lamoava, peittävä kasvutapa. Kivikoille, reunuskasviksi.
7-8vaaleanpunainen0,1-0,15
Sedum floriferum ’Weichenstephaner Gold’
Kultamaksaruoho
Hiekkapitoinen, ravinteikas maa. Maanpeitekasvi. Punertavat versot.
(7)8-9kullankeltainen0,1-0,15
Sedum hybridum
Mongolianmaksaruoho
Sedum kamtschaticum
Kamtsatkanmaksaruoho
Pysty kasvutapa.
7-8keltainen/ punaruskea0,25
Sedum kamtschaticum ’Essi’
Kamtsatkanmaksaruoho
Hiekkapitoinen, ravinteikas maa.
7-8keltainen0,15
Sedum kamtschaticum ’Variegatum’
Kirjavalehtinen kamtsatkanmaksaruoho
7-8keltainen0,15
Sedum kamtschaticum var. ellacombianum
Pääskynmaksaruoho
Kivikkokasvi. Leviää voimakkaasti.
7-8keltainen0,2
Sedum lydium
Lyydianmaksaruoho
Hyvin kuiville, vähämultaisille paikoille, jolloin lehdistö punertuu. Ikivihreä.
7haalea vaaleanpunainen0,05
Sedum oreganum
Oregoninmaksaruoho
Hiekkapitoinen maa. Sietää kuivuutta. Mattomainen kasvutapa. Kivikkoryhmiin.
7-8keltainen0,05
Sedum sexangulare
Särmämaksaruoho
7keltainen0,05-0,1
Sedum spathulifolium ’Cape Blanco’
Lusikkamaksaruoho
Kuiva, läpäisevä, niukkaravinteinen kasvualusta.
6-7keltainen0,05-0,1
Sedum spathulifolium ’Purpureum’
Lusikkamaksaruoho
Kuiva, läpäisevä, niukkaravinteinen kasvualusta.
6-7keltainen0,1
Sedum spectabilis ’Brilliant’ (’Carl’)
Syysmaksaruoho
Sedum spurium ’Alba’
Kaukasianmaksaruoho
7-8valkoinen0,1
Sedum spurium ’Album’
Kaukasianmaksaruoho
7-8valkoinen0,1
Sedum spurium ’Fuldaglut’
Kaukasianmaksaruoho
Tummanpunalehtinen, roteva, mattomainen kasvusto, jota vasten kukinta erottuu.
7-8vaaleanpunainen0,15
Sedum spurium ’Leningrad White’
Kaukasianmaksaruoho
Hiekkapitoinen, ravinteikas multamaa. Harmahtavanvihreälehtinen, kukkii runsaasti.
7-8puhtaanvalkoinen0,1
Sedum spurium ’Punanahka’
Kaukasianmaksaruoho
Kuparinpunainen, mattomainen lehdistö. Hiekkapitoinen, ravinteikas multamaa.
7-8karmiininpunainen0,1
Sedum spurium ’Purpurteppich’
Kaukasianmaksaruoho
Punaiset lehdet ja roteva, mattomainen kasvutapa. Hiekkapitoinen, ravinteikas multamaa.
7-8karmiininpunainen0,15
Sedum spurium ’Schorbuser Blut’
Kaukasianmaksaruoho
Hiekkapitoinen, ravinteikas multamaa. Punertavalehtinen.
7-8punainen0,15
Sedum spurium ’Summer Glory’
Kaukasianmaksaruoho
Hiekkapitoinen, ravinteikas multamaa. Vihreälehtinen, reheväkasvuinen. Rinteisiin, reunuskasviksi, kivikkoon.
7-8vaaleanpunainen0,1/0,15
Sedum spurium ’Variegatum’
Kaukasianmaksaruoho
7-8ruusunpunainen0,1
Sedum spurium ’Voodoo’
Kaukasianmaksaruoho
7-8karmiininpunainen0,08/0,15
Sedum telehpium vaal.pun
Punamaksaruoho
7-8vaaleanpun.0,5
Sedum telephium ’Emperor’s Waves’
Isomaksaruoho
Tummat varret ja viehättävä sinivihreä lehdistö.
7-10tum.punainen0,5
Sedum ussuriense ’Pink Beacon’
Ussurinmaksaruoho
Läpäisevä kavualusta.
8-10karmiininpun.
Sempervivum ’Rubin’
Kivikkomehitähti
7vaal.punainen0,05/0,2
Sempervivum ’Sir W. Lawrence’
Kivikkomehitähti
6-7ruusunpunainen0,05/0,20
Sempervivum arachnoideum
Seittimehitähti
Lehtiruusukkeet lähes pallomaisia, Tiiviinä mattona. Kukkinut ruusuke kuolee.
7roosa0,05/0,15
Sempervivum ciliosum
Partamehitähti
Lehtiruusukkeet lähes pallomaisia. Kasvaa tiiviinä mattona.
7keltainen0,05/0,1
Sempervivum marmoreum
Marmorimehitähti
7-8vaaleanpunainen0,05-0,1
Sempervivum tectorum
Kattomehitähti
Suuret lehtiruusukkeet. Nopeakasvuinen. Kukkinut ruusuke kuolee. Turvekatoille, astiaistutuksiin jne.
7roosa0,05/0,3
Sempervivum tectorum ’Coco’
Kattomehitähti
7ruusunpunainen0,05/0,2
Sempervivum x hybridum ’Othello’
Jättimehitähti
Läpäisevä, niukkaravinteinen maa.
7punainen0,15
Sidalcea candida
Valkojalomalva
Läpäisevä kasvualusta.
7-8valkoinen0,8
Sidalcea malvaeflora
Tarhajalomalva
Ravinteikas, läpäisevä maa. Pysty, pensasmainen kasvutapa. Kukkaryhmiin. Hyvä leikkokukka.
7-8roosa0,9
Sidalcea x cultorum ’Bianca’
Tarhajalomalva
Läpäisevä kasvualusta, ei siedä talvimärkyyttä.
8-9valkoinen0,8
Sidalcea x cultorum ’Rosalin’
Tarhajalomalva
Tuore, ravinteikas kasvualusta. Arka talvimärkyydelle.
7-9vaaleanpunainen0,6-1
Sidalcea x cultorum ’Rosea’
Tarhajalomalva
Ravinteikas, läpäisevä maa. Pysty, pensasmainen kasvutapa.
7-9roosa0,6-0,8
Silene schafta
Syyskohokki
Multava, läpäisevä maa. Muodostaa ilmavia mattoja. Loppukesän kukkija kivikoille.
8roosa0,15-0,2
Silene uniflora ’Shell Pink’
Merikohokki
Hiekkapitoinen maa, sietää kuivuutta. Mätästävä. Kivikkoryhmiin.
7-8vaaleanpunainen0,1-0,15
Silene uniflora 'Compacta'
Merikohokki
Hiekkapitoinen maa, sietää kuivuutta. Mätästävä. Kivikkoryhmiin.
7-8valkoinen / vaaleanpunainen0,1-0,15
Sinacalia tangutica
Huiskunauhus
Koristeelliset, isot pari- ja syväliuskaiset lehdet. Kukinto leveä, kartiomainen. Leviää voimakkaasti juurivesoista.
8-9keltainen1-1,5
Sisyrinchium graminoides
Sinisilmiö
Kuin pieni kurjenmiekka. Kuivahko hiekkapitoinen maa. Tiheäversoinen, pysty kasvutapa. Kivikkoon, reunakasviksi.
7sininen0,2-0,3
Soldanella montana
Metsäalppikello
Multava, läpäisevä maa. Muodostaa pieniä mättäitä. Harvinaisuus kivikkoryhmään.
5-6violetti0,15
Solidago Canadensis-Ryhmä ’Leraft’
Tarhapiisku
Ravinteikas, tuore maa. Rehevä, mimosakukkainen. Kukkaryhmiin, hyvä leikkokuka.
7-8keltainen0,6-0,7
Sphaeralcea rivularis
Ruusumalvio
6-7vaaleanounainen1,2-1,8
Stachys byzantina
Nukkapähkämö
Hiekkapitoinen, laiha, kuiva maa. Muodostaa tuuheita lehtiruusukkeita. Kivikko- ja havuryhmiin.
7-8vaaleanpunainen0,2/0,4
Stachys byzantina ­’Helen von Stein’
Nukkapähkämö
Stachys byzantina ’Silver Carpet’
Nukkapähkämö
Lajike sopii maanpeitekasviksi aurinkoiselle ja kuivalle paikalle. Kaunis lehdistö, kukkii niukasti.
7-8vaaleanpunainen0,1-0,2
Stachys discolor
Pähkämö
6-7valkoinen0,2-0,3
Stachys macrantha ’Rosea’
Jalopähkämö
Läpäisevä. ravinteikas kasvualusta. Perhos- ja mehiläiskasvi.
6-7lilanpinkki0,4
Stachys macrantha (grandiflora)
Jalopähkämö
Multava, tuore maa. Koristeellinen lehdistö. Hyvä yksittäis- ja ryhmäperenna.
6-7punavioletti0,4-0,5
Stylophorum diphyllum
Luostariunikko
Ravinteikas, kosteahko kasvualusta.
5keltainen0,3-0,45
Succisella inflexa ­’Frosted Pearls’
Purtojuurikasvi
Kasvaa tiiviinä tuppaina
7-8hento sininen0,3/0,7
Syneilesis palmata
Sateenvarjolehti
Kosteahko kasvualusta. Metsänpohjakasvi.
8-9valkoinen0,6-0,7
Tanacetum coccineum ’Robinson Rosa’
Punapäivänkakkara
Hiekkapitoinen, multava maa. Kukkaryhmiin, hyvä leikkokukka.
6-7vaaleanpunainen0,6-0,8
Tanacetum coccineum ’Robinson Rot’
Punapäivänkakkara
Hiekkapitoinen, multava maa. Kukkaryhmiin, hyvä leikkokukka.
6-7punainen0,6-0,8
Tanacetum macrophyllum
Jättipietaryrtti
7-9valkoinen1-1,5
Tanacetum parthenium
Reunuspietaryrtti
Keltainen mykiö.
7-10valkoinen0,1-0,5
Tanacetum parthenium
Reunuspietaryrtti, kerrottu
7-9valkoinen0,1-0,5
Telekia speciosa
Auringontähti
Rehevä, isolehtinen ja -kukkainen. Leviää melko voimakkaasti.
7-8keltainen1,5-2
Tellima grandifora
Tellima
Lehdistö tummanvihreä. Mätästävä, hienotuoksuinen maanpeitekasvi.
6-7kellanvihreä0,15-0,3
Thalictrum aquilegiifolium
Lehtoängelmä
Ravinteikas, tuore maa. Kaunislehtinen taustakasvi. Veden äärelle, luonnonpuutarhaan.
6-7vaaleanvioletti0,8-1,2
Thalictrum aquilegiifolium ’Album’
Lehtoängelmä
6-7valkoinen1,2
Thalictrum delavayi ’Album’
Jaloängelmä
Tuore, ravinteikas kasvualusta.
7-8valkoinen1-1,5
Thalictrum delavayi ’Hewitt's Double’
Jaloängelmä
Kerrannaiskukkainen. Ravinteikas, tuore maa. Kaunislehtinen taustakasvi kukkaryhmiin, veden äärelle.
7-8sinivioletti0,8-1,2
Thalictrum kiusianum
Kääpiöängelmä
Pienikokoinen ängelmälaji kivikkoon.
7-8vaaleanpunainen0,08-0,15
Thalictrum rochebrunianum
Keijuängelmä
6-7sinivioletti1
Thymus ’Wine and Rose’s’
Kangasajuruoho
Hiekkapitoinen kasvualusta. Tiivis ja kompakti, kasvaa 30cm leveäksi.
6-7lila, punainen silmä0,05
Thymus citriodorus ’Aureus’
Sitruuna-ajuruoho
Sitruunantuoksuinen, kellertävä lehdistö. Hiekkapitoinen, kuiva maa.
6-7vaalea violetti0,1
Thymus citriodorus ’Bertram Anderson’
Sitruuna-ajuruoho
Tiivis, mattomainen kasvutapa. Ikivihreät lehdet tuoksuvia.
6-7violetinsininen0,1-0,15
Thymus citriodorus ’Sambesi’
Sitruuna-ajuruoho
Keltavihreä kirjavat lehdet, lamoava kasvutapa.
6-7vaalea lila0,15-0,2
Thymus praecox ’Albiflorus’
Harmaa-ajuruoho
Hiekkapitoinen, kuiva maa. Kivikoille tai rinteisiin.
6-7valkoinen0,05
Thymus praecox ’Coccineus’
Harmaa-ajuruoho
6-8vaalea purppura0,05
Thymus praecox ’Pink Schinz’
Harmaa-ajuruoho
Hiekkapitoinen, kuiva maa. Tiivis mattomainen kasvusto. Kivikoille, rinteisiin.
7-8ruusunpunainen0,05
Thymus praecox ’Red Carpet’
Nummiajuruoho
Maanpeittokasvi kuiville kasvupaikoille.
6-7ruusunpunainen0,05
Thymus praecox var. pseudolanuginosus
Harmaa-ajuroho
Hiekkapitoinen, kuiva maa. Kiinteä, tiivis, mattomainen kasvusto. Kivikoille, rinteille, havuryhmiin.
6-7vaaleanlila0,05
Thymus serpyllum
Kangasajuruoho
Hiekkapitoinen, kuiva maa. Löyhä, mattomainen kasvusto. Kivikoille, havuryhmiin, rinteille.
6-7vaaleanlila0,15
Thymus serpyllum ’Coccineus’
Kangasajuruoho
Hiekkapitoinen, kuiva maa. Tummanvihreä, mattomainen kasvusto. Yhdistä eri lajeja.
0,01violetinpunainen0,1
Thymus serpyllum ’Magic Carpet’
Kangasajuruoho
6-7tumma roosa0,05
Thymus x citriodorus ’Doon Valley’
Sitruuna-ajuruoho
Sitruunan tuoksuinen. Keltavihreä lehdistö. Hiekkapitoinen, kuiva maa.
6-7vaalea violetti0,1
Tiarella cordifolia
Rönsytiarella
Tuore, multava kasvualusta. Kaunis maanpeite. Leviää rönsyillä. Esim. rodojen ja tummien havujen aluskasviksi.
6luonnonvalkoinen0,1/0,2
Tiarella wherryi
Tupastiarella
Tuore, multava, hapan maa. Muodostaa rönsyistä tiheitä mattoja. Esim. rodolle aluskasviksi.
7-9luonnonvalkoinen0,15/0,3
Tradescantia Andersoniana-Ryhmä
Tarhajuoru
Tuore kasvupaikka.
6-9sininen, roosa tai valkoinen0,4-0,6
Trillium cernuum
Nuokkukolmilehti
6valkoinen0,4
Trillium erectum
Punakolmilehti
Näyttävä. Kosteahko läpäisevä maa. Puiden ja pensaiden alle, metsäpuutarhaan.
5-6ruskeanpunainen0,2-0,6
Trillium grandiflorum
Kolmilehti
Tuore kasvualusta. Isot, valkeat kukat punertuvat kukinnon loppua kohden. Kaunis harvinaisuus.
6-7valkoinen0,3
Trollium cultorum ’Orange Globe’
Tarhakullero
5oranssinkeltainen0,8
Trollius chinensis
Kesäkullero
Trollius chinensis ’Golden Queen’
Kesäkullero
7-8oranssinkeltainen0,5
Trollius cultorum
Tarhakullero
6oranssinkeltainen0,6
Trollius Cultorum-Ryhmä ’New Moon’
Tarhakullero
5-6vaaleankeltainen0,6
Trollius europaeus
Kevätkullero
Tuore/ kostea, ravinteikas maa. Luonnonvarainen laji.
5-6vaaleankeltainen0,5-0,6
Trollius laxus
Amerikankullero
Hapahko multava maa. Myrkyllinen. Kukkii kulleroista ensimmäisenä.
5-6Kalpeankeltaiset, yksinkertaiset kukat0,4
Trollius pumilus
Pikkukullero
Tuore / kostea, ravinteikas maa. Kukkaryhmiin, kosteikkoihin.
6-7keltainen0,3
Uvularia grandiflora
Keltakielokki
Komeat kellot. Kosteahko, läpäisevä maa. Puiden ja pensaiden alle, metsäpuutarhaan.
5-6kirkkaankeltainen0,45-0,7
Valeriana sambucifolia
Lehtovirmajuuri
Kosteahko kasvualusta. Perhoskasvi.
6-7vaaleanlila1-1,7
Verbascum chaixii f. album ’Wedding Candles’
Ranskantulikukka
Läpäisevä, hiekkapitoinen kasvualusta.
7-8valkoinen0,8-1
Verbascum chaixii ’Sixteen Candles’
Ranskantulikukka
Läpäisevä, kuivahko, hiekkapitoinen kasvualusta. Kivikkotuutarhaan.
7-8keltainen0,8-1
Verbascum phoeniceum ’Rosetta’
Purppuratulikukka
Ravinteikas, läpäisevä kasvualusta.
7-8ruusunpunainen0,6
Verbascum phoenicum
Purppuratulikukka
Läpäisevä kasvualusta.
7-8punavioletti0,4-0,6
Verbena hastata
Tähkäverbena
Ravinteikas puutarhamaa.
6-9valkoinen1
Veronica ’Tidal Pool’
Tädyke
Tiivis, patjamainen kasvutapa. Tuore, läpäisevä kasvualusta.
5-6sininen0,05-0,08
Veronica austriaca ssp. teucrium ’Knallblau’
Loistotädyke
Läpäisevä, tuore kasvualusta.
6-7syvänsininen0,3
Veronica gentianoides
Unelmatädyke
Ravinteikas, tuore maa. Nahkeat, rönsyilevät lehtiruusukkeet. Reunuskasviksi kivikkoon- ja kukkaryhmiin.
5-6posliininsininen0,1/0,4
Veronica gentianoides ’Little Blues’
Unelmatädyke
Ikivihreä, tiiviskasvuinen maanpeittokasvi läpäiseville kasvupaikoille.
6-7vaaleansininen0,15
Veronica prostrata ’Aztec Gold’
Mätästädyke
Vettäläpäisevä kasvualusta.
5-6sininen0,1-0,15
Veronica repens
Kääpiötädyke
Muodostaa tiivistä mattoa. Multava, läpäisevä maa.
5-6vaaleansininen / valkoinen0,05
Veronica spicata
Tähkätädyke
Multava, läpäisevä maa. Pystyt kukkavarret. Kukka- ja kivikkoryhmiin.
7-8vaaleanpunainen tai sininen0,3-0,4
Veronica spicata ­’Atomic Red’
Tählätädyke
Poista kuihtuvat kukinnot. Hyvä leikkokukka.
7-8punalila0,4
Veronica spicata ­’Christa’
Tähkätädyke
Läpäisevä kasvualusta.
7-8sininen0,5
Veronica spicata ­’Heidekind’
Tähkätädyke
Läpäisevä kasvualusta.
7-8ruusunpunainen0,3
Veronica spicata subsp. incana
Hopeatädyke
Hiekkapitoinen, kuivahko maa. Rönsyilevät lehtiruusukkeet, pystyt kukkavarret. Kivikko- ja havuryhmiin.
7tummansininen0,1/0,3
Veronica virginica ’Alba’
Virginian tädyke
Ravinteikas, tuore maa. Näyttävä tausta- tai yksittäisperenna, veden äärelle.
8-9valkoinen1-1,5
Veronica virginica (syn. Veronicastrum virginicum)
Virginiantädyke, vaaleanpunainen
Hyvä leikkokukka. Ilmava, hikevä kasvualusta, ei kestä talvimärkyyttä.
7-9vaaleanpunainen1,5-2
Veronica virginica siniharmaa
Virginiantädyke
Näyttävä tausta- tai yksittäisperenna. Sopii veden äärelle. Ravinteikas, tuore maa.
8-9siniharmaa8-9
Veronicastrum virginicum 'Adoration‘
Virginiantädyke
8-9siniharmaa0,8-1,3
Vinca minor ’Alba’
Pikkutalvio
5-6valkoinen0,1
Vinca minor ’Atropurpurea’
Pikkutalvio
Multava, kuoheak maa. Leviää rönsyilemällä peittäväksi, ikivihreäksi kasvustoksi.
5-6punavioletti0,1-0,15
Vinca minor ’Aureomarginata’
Pikkutalvio
Uudet lehdet kellanvihreät, lehden keskus myöhemmin vihreä. Talvivihreä maanpeittokasvi. Multava, kuohkea maa.
5-6sinivioletti0,15-0,2
Vinca minor ’Azurea Flore Pleno’
Pikkutalvio
Kerrannaiset kukat
5-6taivaansininen0,1-0,15
Vinca minor ’Gertrude Jekyll’
Pikkutalvio
Tiiviskasvuinen ja runsaastikukkiva lajike.
5-6valkoinen0,1-0,15
Vinca minor ’La Grave’
Pikkutahvio
Suurikukkainen
5-6/7laventelinsininen0,1-0,15
Vinca minor ’Ralph Shugert’
Pikkutalvio
Muodostaa tiheän, mattomaisen kasvuston. Vihreissä lehdissä kapea vaalea reuna. Talvenvihreä.
5-6violetti0,1-0,15
Vinca minor ’Variegata’
Pikkutalvio
Valkokirjavalehtinen. Multava, kuohkea maa. Leviää rönsyilemällä.
5-6sininen0,15
Vinca minor, lila
Pikkutalvio
Multava, kuohea maa. Leviää rönsyilemällä peittäväksi, ikivihreäksi kasvustoksi.
5-6lila0,15
Vinca minor, sininen
Pikkutalvio
Multava, kuohea maa. Leviää rönsyilemällä peittäväksi, ikivihreäksi kasvustoksi.
5-6sininen0,15
Viola adunca ’Purpurea’
Purppuraorvokki
Lehdet tummat, punertavat. Hyvin koristeellinen maanpeitekasvi.
5sininen0,1-0,15
Viola coreana
Koreanorvokki
Syklaamimaiset, hopeakuvioiset lehdet.
5siniviolettiin0,1-0,15
Viola cornuta ’Blue Perfection’
Sarviorvokki
Multava, hiekkapitoinen, läpäisevä maa. Alasleikkaus syksyllä parantaa talvehtimista.
5-10sinivioletti0,15
Viola cornuta ’Martin’
Sarviorvokki
Multava, hiekkapitoinen, läpäisevä maa. Alasleikkaus elokuussa parantaa talvehtimista.
5-10tummansininen0,2
Viola cornuta ’Ulla Läck’
Sarviorvokki
Multava, hiekkapitoinen, läpäisevä maa. Alasleikkaus elokuussa parantaa talvehtimista.
5-10tummansininen0,15
Viola cornuta ’White Perfection’
Sarviorvokki
Tuore, hyvin vettä läpäisevä kavualusta. Kuihtuvat kukat kannattaa poistaa säännöllisesti.
5-9valkoinen0,1-0,25
Viola cornuta ’White Superior’
Sarviorvokki
Tuore ja läpäisevä kasvualusta.
5-10valkoinen0,15
Viola cornuta ’Yellow Perfection’
Sarviorvokki
Tuore, läpäisevä kasvualusta.
5-9keltainen0,1-0,25
Viola odorata
Tuoksuorvokki
Tuore, kuohkea puutarhamaa. Muodostaa tiiviin, mattomaisen kasvuston. Puiden aluskasvillisuudeksi, reunakasviksi.
4-5(8-9)eri värejä0,1-0,15
Viola sororia ’Albiflora’
Perhosorvokki
Tuore, kuohkea puutarhamaa. Muodostaa tiiviin, mattomaisen kasvuston. Puiden aluskasvillisuudeksi, reunakasviksi.
5valkoinen0,1-0,15
Viola sororia ’Rubra’
Perhosorvokki
5punalila0,1-0,15
Viscaria vulgaris
Mäkitervakko
Kuiville kasvupaikoille, luonnonvarainen
7tumma aniliini0,4
Viscaria vulgaris ’Feuer’
Mäkitervakko
Kerrannaiskukkainen. Kuivahko kasvualusta.
6-8ruusunpunainen0,4
Waldsteinia ternata
Rönsyansikka
"Jokapaikan" maanpeitekasvi. Tiivis, ikivihreä kasvusto.
5-6keltainen0,2
Zigadenus elegans
Tähtililja
Suojaisa kasvupaikka, kastele kuivina kausina. Ravinteikasmultava kasvualusta.
7-8vihertävänvalkoinen0,5-0,8