Talvenaran kasvin suojaamisessa on tärkeintä suojata juuristoa. Siksi tehokas keino on käyttää talvensuojaturvetta paksuna kerroksena kasvin juuristoalueella. Talvensuojaturve on erikoiskuivaa, lannoittamatonta ja kalkitsematonta turvetta, joka ei ime vettä ja on siksi lämmin. Routa on sen alla keveämpää. Talvensuojaturve levitetään vasta talven tullessa, kun maa alkaa routaantua. Näin estetään liiallisen kosteuden kerääntyminen turpeen alle. Suoja on poistettava kevään tullen, sillä se eristää myös toiseen suuntaan ja hidastaa maan sulamista.
Lämpösuojan voi kerätä myös kuivista lehdistä. Märät lehdet sen sijaan ovat kylmiä ja kertyvät tiiviiksi, hapettomaksi kerrokseksi, joten kuivia lehtiä kannattaa varastoida ja käyttää vasta pakkaskauden saapuessa. Lehtien paikallaan pysymistä voi tukea havunoksilla. Oksat myös keräävät lunta, joka on erinomainen suoja itsessään. Kevyttä pakkaslunta kannattaakin lapioida aran kasvin päälle.
Pakkaspeitosta hyötyvät erityisen arat kasvit, kuten köynnösruusut. Sen ja lehtien avulla voi suojata hyvinkin arkoja kasveja, kuten alempana on kuvattu valeistutuksen yhteydessä. Pakkaspeittoa käytettäessä on oltava tarkkana siitä, että ilma kiertää jotakin kautta, muuten home- ym taudit voivat ottaa vallan peitteen alla.