Hillittykasvuisen hedelmäpuun hoito

Hillittykasvuisen hedelmäpuun hoito

Hillittykasvuinen hedelmäpuu kasvaa vain noin puolet tai 2/3 lajikkeen normaalista koosta. Se mahtuu pienellekin pihalle ja tulee nopeammin satoikään. Normaalia pienempi kasvu johtuu perusrungon
pienestä juuristosta. Hedelmät kasvavat kuitenkin normaalikokoisiksi.

Istutus

Kaiva reilunkokoinen kuoppa, lisää runsaasti uutta multaa, istuta entiseen syvyyteen. Liian syvään istutetun puun juurtuminen häiriintyy. Kastele runsaalla vedellä.

Tuenta

Asenna tukikeppi paikalleen kuvan ohjeen mukaan. Ilman tukikeppiä juurtuminen hidastuu ja puu kallistuu ajan myötä. Kepin on syytä ulottua kuopan pohjalla olevaan perusmaahan, jotta se antaa riittävän tuen. Tukikeppiä ei poisteta puun elinaikana, sillä hillittykasvuisen puun juuristo ei tue puuta riittävästi.
Käytä puunsidontaan tarkoitettua nauhaa, joka ei kalva puun runkoa. Sido puu keppiin ainakin kahdesta kohdasta. Tarkista sidos aika ajoin, ettei se kiristä ja häiritse kasvua.

Kastelu

Kastele kuivina kausina myös tulevina vuosina. Pieni juuristo kärsii nopeasti kuivuudesta ja sato kärsii.

Raakileet pois kasvuvaiheessa

Parina ensimmäisenä vuonna istutuksen jälkeen puista kannattaa poistaa raakileet kokonaan. Liian aikainen sato rasittaa puuta ja puun kasvu heikkenee.