Prunus avium 'Tontu'

Makeakirsikka

  • Leningradin mustasta periytyvä, voimakaskasvuinen, virolainen lajike.
  • Makeakirsikaksi varsin kestäväksi havaittu lajike eteläisessä Suomessa.
  • Marjat ovat suuria, tummanpunaisia, kypsinä rusinamaisen makeita ja mehukkaita. Hedelmäliha on tummaa ja irtoaa hyvin kivestä.
  • Hedelmät kypsyvät elokuun alkupuolella.
  • Tarvitsee pölyttäjäksi toisen makeakirsikkalajikkeen. Pölyttäjäksi sopivat mm. itsepölyttävät lajikkeet.

Makeakirsikan hedelmät ovat usein tummia, melko hapottomia ja suurimarjaisia. Makeakirsikkapuulla on  alaspäin riippuvat suuret lehdet, joiden syysväri on monesti voimakkaampi kuin hapankirsikoilla. Lisäksi niiden kukinta on usein hapankirsikoita näyttävämpi.

Makeakirsikat tarvitsevat lämpimän ja suojaisen kasvupaikan. Kasvualustan tulee olla syvämultainen, ravinteikas, kalkittu ja läpäisevä. Se ei saa olla liian tiivis. Mielellään laaja kohopenkki. Liiallista typpilannoitusta tulee välttää. Kevätlannoitus toukokuussa ja syyslannoitus elokuussa riittävät.

Makeakirsikat talvehtivat aivan Suomen eteläisimmillä rannikoilla, mutta poikkeuksellisen kylminä talvina pakkasvauriot ovat todennäköisiä.

 

Menes­tymis­vyöhyke
I(II)
Kasvu­paikka­vaatimus
Myynti­koko
150-175
Kukinta-aika (kk)
5
Kukan väri
Valkoinen
49,95 €