Gladiolus mix
Tarhamiekkalilja
- Lajittelematon seos kirkkaan värisiä lajikkeita.
- Hyviä maljakkokukkia.
- Mukulat nostetaan talveksi viileään, esimerkiksi turpeella täytettyyn saaviin tai kassiin upotettuina.
Gladiolukset kuuluvat keväällä istutettaviin kukkasipuleihin, jotka ovat myynnissä keväisin ja alkukesällä.
Mukulat istutetaan 20-30 cm:n välein kukkapenkkiin. Ruukussa kasvatettaessa väli voi olla pienempi. Istutetaan syvään siten, että mukulan päälle tulee 5-10 cm multaa. Jos mukulat ovat kovin pinnassa, ne tarvitsevat enemmän tukea pysyäkseen pystyssä.
Kukinta alkaa yleensä 10-12 viikon päästä istutuksesta. Esikasvatus nopeuttaa kukinnan alkua. Taimet voi istuttaa ulos vasta hallanvaaran poistuttua. Sipulit nostetaan maasta ennen pakkasia ja säilytetään viileässä esimerkiksi turpeeseen peitettynä.
Gladiolukset kasvavat upeimmillaan hyvin salaojitetussa, multavassa maassa ja valoisassa, tuulensuojaisassa kasvupaikassa. Ne eivät pidä jatkuvasta märkyydestä eivätkä kuivuudesta. Kasvun aikana kannattaa lannoittaa maltillisesti, sillä köyhässä maassa kasvu hyytyy ja lehdistö kellertyy.