
Prunus domestica 'Yleinen Keltaluumu'
Keltaluumu
- Suomalaista kantaa oleva vanha luumulajike.
- Kasvutavaltaan pysty ja pienehkö.
- Hedelmät kypsyvät syyskuun loppupuolella jaksottain.
- Hedelmä on keltainen ja keskikokoinen. Sen kuori on paksuhko, joten hedelmät eivät kolhiinnu tai vioitu kovin helposti.
- Malto on kiinteä, makea ja mehukas.
- Tarvitsee pölyttäjän, esimerkiksi punaluumut, 'Sinikka' tai kriikunat sopivat pölyttäjiksi.
Luumupuut tarvitsevat tuulensuojaisan, lämpimän ja aurinkoisen kasvupaikan. Kasvualustan tulisi olla hyvin vettä läpäisevää. Tiivis savimaa tulee salaojittaa hyvin tai istuttaa puu kummulle. Hiekansekainen, kalkittu multava kasvualusta.
Luumupuut tulevat satoikään keskimäärin 4-5 vuoden kuluttua istutuksesta.
Luumupuita leikataan verrattaen vähän ja yleensä elokuussa, sillä keväisin puu vuotaa runsaasti mahlaa. Toinen ajankohta on aikaisen kevättalvella (maaliskuussa) ennen kun nestevirtaukset lähtevät liikkeelle. Latvaversoa voi lyhentää istutuksen yhteydessä, mikäli se on liian pitkä. Muutoin latvuksesta poistetaan vain kuolleet, vioittuneet tai liian tiheässä kasvavat versot.
Muista suojata puu jyrsijöiltä, jäniksiltä ja hirvieläimiltä.
Menestymisvyöhyke
I-III
Kasvupaikkavaatimus
Myyntikoko
150-200
Kukinta-aika (kk)
5
Kukan väri
valkoinen
Kasvukorkeus (m)
2-4
46,95 €