Puulilja

Lilium 'Honeymoon'

Puulilja

  • Aurinkoisen keltaiset kukat ovat ilmeikkäitä, sillä väri vaalenee kukan ulkolaitaa kohti.
  • Tummat heteet erottuvat kauniisti kukka vasten.
  • Upea tuoksu leijailee kukkien ympärillä.
  • Tarvitsee paljon valoa, mutta ei pidä paahteesta.

Puuliljat ovat idän- ja trumpettililjojen risteymiä. Ne kasvavat täysikasvuisina todella  kookkaiksi, jopa reilun parin metrin korkuisiksi. Myös kukat ovat valtavia. Tanakat varret jaksavat kuitenkin kannatella itsensä pystyssä, mikäli liljoilla on riittävän syvä ja kuohkea, hyvin salaojitettu kasvualusta eikä kasvupaikka ole alttiina koville tuulille. Tuetaan tarvittaessa.

Liljan sipulien istutus:

  • Älä istuta kuivaan maahan. Kastele kasvualusta tarvittaessa ennen kuin istutat sipulit.
  • Lisää kasvualustaan uutta, lannoitettua ja kalkittua multaa.
  • Hyvä kasvualusta on multava, läpäisevä ja kuohkea.
  • Istuta sipulit mahdollisimman pian ostamisen jälkeen. Istuta ne n. 20 cm:n syvyyteen, 30-35 cm:n välein.
  • Kasvun alettua kastele tarvittaessa lisää. Maan kosteutta voi tunnustella pintaa syvemmältä sormin. Kuivassa maassa kukinta menee nopeammin ohi ja kasvu jää pieneksi. Maa ei kuitenkaan saa olla jatkuvasti litimärkää.
Kasvu­paikka­vaatimus
Myynti­koko
2 kpl pss
Kukinta-aika (kk)
8-9
Kukan väri
Keltainen
Kasvu­korkeus (m)
1-2,5
5,95 €