Prunus cerasifera 'Matjunin'
Kirsikkaluumu 'Matjunin'
- 'Matjunin'-lajike on tummanpunalehtinen ja tunnetaan myös nimellä ’Punainen Paroni’.
- Kaunis koristepuu, sillä keväisin puu peittyy hennon vaaleanpunaisiin kukkiin.
- Punaiset hedelmät ovat makeita ja mehukkaita.
- Pölytyksen varmistamiseksi pihaan kannattaa istuttaa toinenkin kirsikkaluumulajike.
Kirsikkaluumut ovat eurooppalaisten ja aasialaisten luumujen risteymiä, joita kutsutaan myös hybridiluumuiksi tai myrobalaaneiksi. Ne kukkivat usein aikaisemmin kuin tavallinen luumu (Prunus domestica). Kirsikkaluumun pölyttäjäksi tarvitaan toinen kirsikkaluumulajike, ellei kyseessä ole itsepölytteinen kirsikkaluumun lajike.
Kirsikkaluumut ovat monirunkoisia pikkupuita, joiden oksissa on oraita ja jotka tekevät juurivesoja. Kirsikkaluumu täyttyy valkoisista kukista samaan aikaan kun lehdet puhkeavat tai jopa hieman ennen. Hedelmät ovat pienempiä kuin luumut.
Kirsikkaluumu tarvitsee tuulen- ja hallansuojaisan, lämpimän ja aurinkoisen kasvupaikan. Kasvualustan tulisi olla hyvin vettä läpäisevää. Tiivis savimaa tulee salaojittaa hyvin tai istuttaa puu laajaan kohopenkkiin. Hiekansekainen, kalkittu multava kasvualusta.
Muista suojata puu jyrsijöiltä, jäniksiltä ja hirvieläimiltä.