Viininlehtikääryleet

Käytä kääryleisiin nuoria lehtiä, jotka ovat vielä ohuita ja taipuisia, kun ne ovat jo suuria, mutta eivät vielä ole saavuttaneet aivan täyttä kokoa. Vanhemmatkin lehdet ovat käyttökelpoisia. Niistä saa tukevammat kääryleet, joissa on enemmän purutuntumaa.

Perinteisesti viininlehtikääryleet täytetään mausteisella riisillä, mutta jos ei erityisesti tavoitella  kreikkalaisten dolmadesien reseptiä, niihin voi hyvin käyttää lihaa tai kasviksia maun mukaan, riisillä höystettynä tai ilman. Riisin sijaan herkulllista, ja terveellistä, tulee myös  kaura- tai ohrajyvistä.

Kypsennä riisi kuullotetun sipulin ja valkosipulin kanssa liemikuutiolla ja tuoreella chilillä maustetussa vedessä. Heitä lopuksi joukkoon kourallinen tai pari silputtuja, tuoreita yrttejä (esim. persilja, minttu, ruohosipuli, kynteli, timjami…) ja reilu ropsaus sitruunan mehua. Mausta tarvittaessa lisää esim chilikastikkeella ja sumakilla.

Ryöppää tuoreet viininlehdet muutaman minuutin ajan ja huuhtele ne kylmässä vedessä. Käytä jokaiseen lehteen n. ruokalusikallinen täytettä ja kääri ne kuin kaalikääryleet tiukaksi paketiksi. Asettele ne vieri viereen voideltuun uunivuokaan, voitele pinta öljyllä ja kaada liemeksi öljyllä ja sitruunan mehulla maustettua vettä niin että kääryleet juuri ja juuri peittyvät.

Peittele muutamalla kerroksella tuoreita viininlehtiä tai kostutetulla ja rypistetyllä leivinpaperilla sekä alumiinifoliolla. Kääryleiden pinta ei saa kuivua. Paista 175 ° 45 min tai tunti. Tarjoa kuumana, haaleana tai huoneenlämpöisenä (jääkaappikylmänä maut hieman piiloutuvat). Herkullista esimerkiksi tsatsikin kanssa.