Pihaelämää ja kasvun katselua

Puutarhureillahan ammatti on usein myös harrastus, jota kasvukaudella voi olla vaikea harjoittaa käytännössä. Kiireisessä sesonkityössä taotaan silloin kun rauta on kuumaa ja levätään sitten myöhemmin rospuuton aikaan.

Voi olla, että omalla pihalla rikkaruohot kitkee ja nurmikot leikkaa puoliso, koska puutarhuriahan ei näy mailla halmeilla ennen kuin syksymmällä. Kuinka mukavaa onkaan käyskennellä niinä muutamina vapaahetkinä pihalla, katsella kasvien kasvamista ja nyppäistä kuihtunut kukinto tai rikkakasvi sieltä täältä.

Puutarhuri istahtaakin hetkeksi vanhalle kaivonkannelle puun oksien suojaan ja suunnittelee huvittaisiko katsella vai viitsisikö puuhailla.

Onhan somaa siinä ihailla luonnonkukkia, jotka ovat lennähtäneet perennapenkkeihin kukoistamaan. Tuossa rönsyleinikki aukaisee kymmenet pienet aurinkonsa. Kukintansa aikaan ei voi olla ihmettelemättä, onko kauniimpaa perennaa olemassakaan.

Sen englanninkielinen nimitys onkin erityisen osuva, Buttercup, voikippo. Suomeksi sen nimi voisi olla vaikka auringonkulta, eikä proosallisesti kasvutapaa kuvaava rönsyleinikki.

No, tunteet viilenevät kukinnan loputtua ja rönsyleinikin näytettyä kasvuvoimansa ja leviämisintonsa yli muille tarkoitetun elintilan.

Puhtipulverin pölyssä tartutaan toimeen

Muutaman kerran puutarhuri ryhtyy harrastuksenaan tositoimiinkin. Itsekin nielaisen puhtipulverin viimeistään siinä vaiheessa, kun perennapenkin rikkakasvit, nämä rönsyleinikit ja muut, alkavat lakastua ja kypsyttää siementä. Kun siemenet tipahtelevat maahan, muodostavat ne mojovan siemenpankin, josta ammentaa kasvua jopa vuosien ajan.

Tungen itseni keskelle kukkapenkkiä rikkaraudan kanssa ja alan irroitella vuohenputkikasvustoa. Kasvihan kyllä irtoaa helposti, mutta kasvaa taas nopeasti uudelleen pienestäkin juurenpätkästä. Sen juuristo on hauras ja se suikertaa pitkät matkat pintamullan alla ja katkeaa kovin herkästi.

Tiedän, että pitkän päälle en voita sotaa, mutta pienehkön rajaselkkauksen, puolustaessani itse valitsemieni puutarhakasvien elintilaa, voin voittaa.

Tarkkaillaan hedelmien kasvua ja avitetaankin hieman

Heinähelteillä puutarhuri vetää vesiletkun hedelmäpuun alle latvuksen reunoja seuraillen. Juuri tuossa rajakohdassa on runsaasti hiusjuuristoa, joka hanakasti hyödyntää vesitilkat. Paitsi että nyt annan vettä runsain mitoin kerralla, ei sitten tarvitse jatkuvasti lirutella.

Runsaat kerta-annokset ovatkin hyödyllisimpiä. Vesi imeytyy syvälle maahan, sinne missä juuretkin ovat. Kuivuudesta kärsivä hedelmäpuu tuottaa pieniä hedelmiä ja voi tiputtaa ennenaikaisesti suuren osan sadostaan, jos voimaa ei riitä sadon kypsyttämiseen. Puut ovat viisaita ja osaavat helpottaa oloaan kriisiaikoina.

Kasvaakseen makeiksi hedelmät tarvitsevat valoa ja auringon lämpöä. Loppukesällä onkin sopiva hetki harventaa tiheän puun oksistoa tämän vuoden kasvun osalta. Leikkaan kaikki pystyyn kasvavat uudet oksat kokonaan pois ja lyhennän monia muitakin. Valo ja lämpö pääsee puun sisään, hedelmät makeutuvat ja näin ensi kevään leikkausurakasta on jo leijonanosa tehty.

Ryhdyn versojen karsimiseen vasta aikaisintaa heinäkuun loppupuolella, kun kauden kasvut on kasvettu. Aikaisin leikatut oksat voivat kasvaa uudelleen vielä saman kesän aikana, mutta loppukesällä leikatut pysyvät loppuvuoden poissa.

Sadetta enteillen

Pitkän kuivan kauden jälkeen puutarhuri auttaa janoista puutarhaa kastelemalla ennen sadetta. Esikastelu valmistelee maata vastaanottamaan kosteutta kun sitä taivaalta vihdoin suodaan. Rutikuivaksi ehtinyt maa imee huonosti ja vesi juoksee ojiin pintoja pitkin, imeytymättä juurikaan sinne, missä kosteutta tarvittaisiin. Keinokastelun tarvekin vähenee, jos luonnon suoma vesi imeytyy oikeaan paikkaan.

Sateen jälkeen maa näyttää kostealta. Tarkistan kuopaisemalla lapiolla, imeytyikö kosteus riittävän syvälle. Ammattilainenkin joskus yllättyy, miten huonosti maa kastuu kuivan kauden jälkeen. Jos sadetta ei tullut riittävästi, lisäkastelu sateen jälkeen optimoi tässäkin veden kulutusta.

Yrttitarha muhkeimmillaan

Itse kullakin on puutarhassaan lempilapsensa. Minun ovat yrtit, joista rakkaimpia ovat erilaiset timjamit, tarhasuolaheinä ja lipstikka. Kaksi viimeisintä ovat jo vuosia vanhoja, takuuvarmoja talvehtijoita.

Lipstikkani kasvaa kukkavanoineen tavattoman korkeaksi. Sen kukinta menee nopeasti ohi ja pullistuvat siemenet kasvavat vauhdikkaasti kokoa. Mutta kuinka helposti varret taittuvatkaan paisuvien siemenien alta sateen sattuessa kohdalle.

Taittuessaan varsien nestevirtaukset katkeavat, eivätkä siemenet kasva enää eivätkä kypsy. Koska himoitsen lipstikan siemeniä, aion nyt varautua ennen kohtalokasta sadetta.

Pystytän korkeiden kukkavanojen tueksi kepit ja sidon varret löyhästi tukinarun varaan. Toivon, että siementertut ovat nyt turvassa ja saavat kasvurauhan. Ja että ennätän korjata sadon ennen kuin siemenet tipahtelevat omia aikojaan maahan.

Sadonkorjuu tapahtuu siten, että katkon siementertut kippoon kokonaisina. Kypsät siemenet ovat jo oikeastaan kuivia, mutta keskentekoisina korjatut tarvitsevat hieman kuivatusta ennen purkittamista. Kokonaisissa siemenissä maut säilyvät pitkään. Useimmiten murskaan siemenet huhmaressa juuri ennen käyttöä.

Tarkkana tässä saa olla, tiedän sen vuosien kokemuksesta. Lipstikan siemensato voi mennä niin monessa kohdassa haaskuuseen, jos en ryhdy toimeen oikeaan aikaan. Vielä toistaiseksi satomahdollisuus näyttää lupaavalta.

Tarhasuolaheinä on kevään kiireisimpiä vihertäjiä ja lipstikan lehtien tapaan parhaimmillaan varhaisvihanneksena. Mieluiten maustan runsaalla suolaheinäsilpulla vaalean kastikkeen, johon lisään happoa valkoviinistä tai tilkasta sitruunamehua. Erityisen herkullista siitä tulee, kun sulatan joukkoon pehmeää vuohenjuustoa. Kastike on täydellinen pari paistetulle kalalle tai kesävihanneksille.

Molempien suosikkieni nautintakautta voi jatkaa leikkaamalla kasvusto alas keskikesällä. Lipstikasta leikkaan ne rähjääntyneet varret, joissa ei ole kukintoa. Suolaheinän leikkaan kokonaan alas siinä vaiheessa, kun kukkavarsia väkisinkin puskee ylös. Kukinta heikentää makua ja tyrehdyttää lehtien kasvun. Uusi kasvusto on jälleen mehevää ja luovuttaa arominsa auliisti kesäkokin keitoksiin.

Kun sadepäivä koittaa

Sateen sattuessa viimeistelen poudalla korjattua, kuivumassa olevaa yrttisatoa.

En välitä kuivata suolaheinää, mutta timjamia korjaan pitkin kesää sitäkin ahkerammin. Kuivaan oksat ja riivin kuivat lehdet purkkeihin. Koska timjamissa on runsaasti lajikkeita, hyllystäni löytyy useampaa sorttia, jokaiselle on oma purnukkansa.

Kuivattuna lipstikkakin on lyömätön. Toki pakastankin sitä tuoresilppuna, mutta kuivattuna valmistan paa-a-ljon lipstikkasuolaa. Käytän siihen hienoa merisuolaa 1/3, kuivattuja lipstikkahiutaleita 2/3 (tai enemmänkin) ja surautan ne tehosekoittajassa tasaiseksi. Purkissa on nyt nopeakäyttöinen ja täyteläinen mauste, joka korvaa täysin vaikkapa liemikuution. Tällä maustetusta ruuasta ei umamia puutu.

Lehtipuun siimeksessä

Vaikka puutarha-alalla työn touhua riittää koko sulan maan ajan, tässä työssä voi täysin kokea koko vuodenkierron. Kevään heräämisestä kasvun kukoistukseen, kesän täyttyessä kasvun hiipumiseen ja lopulta talveen valmistautumiseen. Oma tapani seurata vuoden kiertokulkua on pysähtyä kahvikupilliselle puutarhaan, antaa ajatuksen vaeltaa ja katsella ajan kulumista.

.