Varkaat (rengastettuina) poistetaan vajaan 10 cm:n mittaisina.
Varkaat (rengastettuina) poistetaan vajaan 10 cm:n mittaisina.

Latva katkaistaan, kun kukkaoksia on 3–4.
Latva katkaistaan, kun kukkaoksia on 3–4.

Kypsat tomaatit

Omat tomaatit tuoksuvat ja maistuvat

Kotipuutarhuri varaa aurinkoisen ja lämpimän seinustan syyskesällä kypsyville, tuoksuville ja maukkaille tomaateille. Lasitettu parveke sopii myös mainiosti tarkoitukseen.  Tomaatin monissa muodoissa on valinnan varaa. Kokeilunhaluinen kasvattaa monta erilaista ja taloudellinen valitsee käytettävissä olevaan paikkaan kasvutavaltaan sopivimman. Valikoima on näin keväällä parhaimmillaan, mutta vaihtelee myymälöittäin.

  • Karaise tomaatintaimia, ennen kuin istutat ne ulos, kasvihuoneeseen tai lasitetulle parvekkeelle. Varaudu suojaamaan niitä öisin, kunnes hallanvaara on ohi. Karaisu tapahtuu noin viikossa, kun ulkoilutat taimia muutaman tunnin päivässä suojaisassa, puolivarjoisassa paikassa.
  • Istuta pensastomaatit puolen metrin välein, runkotomaatteja voi istuttaa 2–3 tainta neliölle.
  • Ravinteikas, kalkittu  puutarhamulta tai kasvusäkit ovat sopivia tomaatin kasvualustoja.
  • Koska varteen kasvaa helposti uusia juuria, voit istuttaa taimet paljon syvempään siten, että pätkä vartta jää mullan alle. Varteen kasvavat uudet juuret ankkuroivat kasvin tukevasti alustaansa.
  • Lannoita viikottain ja pidä multa tasaisen kosteana.
  • Hedelmän kehitys vaatii pölytyksen, joten varmista ainakin kasvihuoneessa sen onnistuminen esim täristämällä varovaisesti täysin auki olevia kukkia.
  • Erityisesti runkotomaatit kaipaavat tiheässä kasvavien lehtien harventamista rungon alaosasta, jotta alimmaisetkin hedelmäoksat saavat valoa ja värittyvät hyvin.
  • Ensimmäisset tomaatit kypsyvät parin kuukauden kuluttua istutuksesta.

Runkotomaatti

Kasvatetaan naruilla tuettuna. Sivuoksat eli varkaat poistetaan, kun ne ovat vajaan 10 cm:n mittaisia. Silloin ne katkeavat helposti sormin. Latva katkaistaan, kun kukkaoksia on 3–4, yleensä elokuun alkupuolella. Tämän enempää kasvi ei jaksa hedelmiä kesän aikana kypsyttää. Jos kukkatuotannon annetaan jatkua, kasvu ei kohdistu hedelmien kasvattamiseen ja kypsyttämiseen.

Runkotomaatteihin kuuluvat mm. kasvihuonetomaatit, suosittu ja satoisa Tanskan Vienti –lajike sekä pihvi- ja luumutomaatit. Runkotomaateissa on myös keltaisia lajikkeita.

Minitomaatti

Kasvutavaltaan pieni ja matala, pyöreä pensas. Myös hedelmät ovat minikokoisia, halkaisijaltaan 2–3 cm, punaisia tai keltaisia. Minitomaatti sopii vaikka parvekelaatikkoon tai pihapöydän koristeeksi. Erittäin maukkaita.

Kirsikkatomaatti

Kasvaa korkeaksi köynnökseksi, voi kasvattaa runkotomaatin tavoin. Tarvitsee tuen. Runkotomaattina kasvatettaessa varkaat poistetaan. Koristeellinen ja satoa tuottava myös monihaaraisena. Tomaatit kirsikan kokoisia, punaisia tai keltaisia. Erittäin maukkaita.

Päärynätomaatti

Kasvaa kuten kirsikkatomaatti. Hedelmä on pieni, keltainen, päärynän muotoinen. Maku makea ja mieto. Tästä lapset pitävät.

Pihvitomaatti

Pihvitomaatti on saanut nimensä suuren hedelmänsä ansiosta. Kasvatetaan runkotomaattina. Maultaan se on makean mieto.

Luumutomaatti

Soikean muotonsa mukaan nimetty. Kasvatetaan runkotomaattina. Kiinteälihainen, sopii erinomaisesti esimerkiksi grillattavaksi ja tomaattisoseeseen. Makeita ja maukkaita.

Pensastomaatti

Kasvaa pensastavana, matalahkona. Ei yleensä tarvitse tukea tai tueksi riittää tanakka keppi. Varkaita ei tarvitse poistaa. Hedelmän koko vaihtelee lajikkeittain, mutta on useimmiten golfpallon kokoluokkaa.

Amppelitomaatti

Rento-oksainen tomaatti, josta varkaita ei poisteta. Verson kasvu on lyhyehkö. Mainio amppelikasvi myös koristeellisuutensa puolesta.