Cucurbita
Kesäkurpitsa Atena Polka F1
- Keltainen, pitkänomainen kesäkurpitsalajike.
- Käytetään tuoreena kurkun tapaan tai ruuanlaitossa. Soveltuu hyvin myös säilöntään. Kesäkurpitsa on ruuissa parhaimmillaan nopeasti kypsytettynä, kun se on vielä napakkana.
- Poimi kesäkurpitsat pieninä, jolloin ne ovat maukkaimmillaan. Jos hedelmät pääsevät kasvamaan suuriksi, niitä voi hyödyntää raasteena esimerkiksi leivonnassa, kasvisletuissa ja paistoksissa.
Kylvä siemenet yksittäin ruukkuihin parin sentin syvyyteen. Esikasvatus kestää 3–4 viikkoa ennen istutusta kasvupaikalle yleensä toukokuun lopussa tai kesäkuun alkupuolella. Älä anna kylvöksen kuivua ja karaise taimet ennen istutusta totuttamalla ne hiljalleen uusiin olosuhteisiin.
Eteläisessä Suomessa on mahdollista kylvää suoraan maahan kesäkuussa. Jos lämpöä riittää, siemenet taimettuvat nopeasti, mutta kylmässä ja märässä maassa siemenet voivat mädäntyä.
Kastele taimia lämpimällä vedellä ja lannoita säännöllisesti, sillä kasvu vaatii ainakin lisätyppeä.
Kasvupaikkavaatimus
Myyntikoko
annospussi
5,95 €
