Pation ja parvekkeen elävä syksy

Viilenevä sää tuo taitekohdan parveke- ja patioelämään. Ruukuissaan kesäkukat alkavat nuutua, koska niiden kasvuvoima hiipuu ja uusien nuppujen kasvu hidastuu, vaikka varsinaisesti pakkasen puolella ei olisi vielä käytykään. On tullut aika uudistaa ruukkuistutukset, sillä viihtyisänä patio tai parveke houkuttelee edelleen oleskeluun ja syyssäistä nauttimiseen.

Kaikkia ruukkuistutuksia ei tarvitse uudista kerralla. Osa kesäkukista sopeutuu hyvin kylmään ja kukoistaa myöhäiseen syksyyn. Jos ruukuissa jo kasvaa monivuotisia perennoja tai puuvartisia pikku puita tai pensaita, niitä kannattaa nyt täydentää kylmää kestävillä kausikasveilla. Tähän sopivat mainiosti Calluna-kanervat, skimmiat, hopealangat ja muut syys- ja talvisesongin kaunistukset. Pienikin uudistaminen raikastaa istutukset ja ryhdistää nekin kasvit, jotka ruukussa vielä jatkavat kasvuaan.

Talvenvihreää

Jos patio- ja parvekekasvit ovat koostuneet yksivuotisista kesäkukista, on hyvä aika miettiä, millaiset kasvit tuovat ilmettä talviseen ruukkupuutarhaan. Havukasvit somistavat oleskelutilan vehmaudellaan, kun kesävihannat kasvit jo pudottavat lehtensä. Valitse havukasvit ruukun mukaan, sillä niitä on syksyisinkin saatavissa monia lajeja ja monessa koossa. Osa lajeista on tarkoitettu monivuotiseen kasvuun, osa vain yhden talven iloksi. Puutarhurit myymälässämme auttavat valinnassa mielellään.

Monivuotisina havukasvit menestyvät, jos valitaan ilmastollisesti kestäviä lajeja ja istutetaan suureen ruukkuun. Suuri ruukku antaa juuristolle tilaa kasvaa ja runsas multatila suojaa juuristoa kylmältä. Käyttökelpoisia ovat mm. katajat, tuijat ja vaikkapa vuorimännyn hidaskasvuiset muunnokset.

Kuvan modernin terassin istutukset on tarkoitettu monivuotisiksi. Kalustukseen sopivat selkeät linjat ja pelkistetyt kasvivalinnat, jossa havukasveja keventävät monivuotiset koristeheinät. Neliön- ja suorakaiteen muotoisilla ruukuilla on helppo rajata tilaa. Kulmat tuovat ruukkuihin lisätilaa mullalle ja juuriston kasvulle, joka on monivuotisissa ruukkuistutuksissa erityisen tärkeää.

Ruukkujen muotokieli vaikuttaa koko terassin ilmeeseen.

Runkopuita

Eri korkuiset kasvit tuovat patiolle ja parvekkeelle viihtyisyyttä ja ne muodostavat ympärilleen toisiaan tukevaa pienilmastoa. Ei kannata arastella valita mukaan istutuksiin kesävihantia lehtipuita, sillä monet niistä ovat kauniita myös lehdettömään aikaan. Muotoaan korostamaan ne kaipaavat usein rinnalleen joitakin ikivihreitä kasveja, jotka tuovat myös lisää vehreyttä ja runsauden tuntua.

Kolmen ruukun yhdistelmässä taustalla japaninvaahtera, (Acer palmatum ’Atropurpureum’) ja valkoisissa ruukuissaan japaninsarat (Carex morrowii ’Ice Dance’) ja reunan yli ryöppyävät pikkutalviot (Vinca minor.)

Korkeutta saadaan esimerkiksi pienikasvuisilla lehtipuilla, jotka on kasvatettu varrentamalla. Niiden runngot eivät kasva korkeutta, mutta tukevoituvat. Sellaisia löytyy esimerkiksi seuraavista lajeista:

  • riippahernepensas, Caragana arborescens ’Pendula’
  • pallopikkusyreeni ’Palibin’, Syringa meyeri ’Palibin’
  • alppipaju, Salix helvetica
  • kuriilienkirsikka, Prunus nipponica var. kurilensis

Lehtipuut ja pensaat ovat veistoksellisia lehdettömänäkin aikana. Oksille pimeitä iltoja valaisemaan asetetut pienet tuikut tuovat lämmintä tunnelmaa ja houkuttelevat terassille tunnelmoimaan kenties kuuman kupposen kanssa.

Sirot japaninvaahterat ovat upeita kauniin kasvutapansa vuoksi. Ne ovat arahkoja, mutta kestävimmillä lajikkeilla on hyvät mahdollisuudet talvehtia lasituksen suojissa ainakin ruukkua pakkaselta suojaten (esim. pakkaspeitolla ja säkkikankaalla).

Kuvan japaninvaahtera kasvaa etelärannikolla lasituksen suojaamalla terassilla ja on selviytynyt sen suojassa kaksi talvea.

Katso vinkit ruukkuistutusten suojaamiseen talvetus-oppaasta

Ammenna kasvien monimuotoisuuudesta

Korkeammat kasvit tarvitsevat rinnalleen matalampia. Lasitus suo mahdollisuuden monille ainakin osittain ikivihreille perennoille säilyä kauniin pitkälle talveen, tai kenties sen ylikin. Ilman lasitustakin pärjää. Monet perennat esimerkiksi talvehtivat usein hyvin ruukuissaan. Silmää viehättäviä istutuksia rakentuu erilaisia lehtimuotoja ja -värejä yhdistelemällä, kasvien toisteisuudella tai erikokoisia ruukkuja yhdistelemällä.

Valitse esimerkiksi näitä kestäviä, talvellakin kauniita lehtiperennoja:

  • keijunkukat, Heuchera, paljon upeita lehtivärejä ja saattavat pitää lehtensä kevääseen asti
  • koristeheinät, paljon eri sukuisia ja eri kasvutavoilla, joukossa talvenvihreitä ja talventörröttäjiä
  • pikkutalviot, Vinca minor, säilyttävät lehtensä talvella ja riippuvat kauniisti ruukun reunan yli
  • jouluruusu, Helleborus, viihtyy viileässä ja säilyttää nahkeat lehtensä talvellakin

Näyttäviä ruukkuistutuksia syntyy, kun käytetään periaatteena yksi kasvi kussakin ruukussa. Yksinkertainen metodi helpottaa ruukkujen sommittelua ja tuottaa rauhallisen lopputuloksen. Aluksi kasvi voi näyttää vaatimattomalta, mutta kasvaa pian ja täyttää koko ruukun.  

Todella suuriin ruukkuihin voi toki tehdä usean lajin sommitelmia. Kuvaesimerkissä kiinankatajan tyvelle istutetut kesäkukat vaihtuvat syksyisempiin kesän taittuessa kohti loppuaan.

Haltiankukka, Heucherella, on hieno lehtiperenna.
Oshimansara on osittain talvenvihreänä säilyvä koristeheinä.
Kiinankataja saa tyvelleen sesongin mukaan vaihtelevat kausikasvit.

Ryhmän kiinnostavuus kasvaa, kun yhdistelet erilaisia lehtimuotoja, kuten leveälehtisiä kapealehtisiin. Koristeheinät ovat hieno ryhmä korkeita ja matalia lajeja, joilla korostetaan, kevennetään ja tuuheutetaan istutusryhmää, aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Samoin havukasvien erilaiset neulaset ja värit erilaisine kasvutapoineen tekevät ryhmästä monikäyttöisen myös ruukkuistutuksissa.

Unohtamatta syksyn kausikasveja, kuten

  • skimmia
  • marjakanervat
  • lamosalali
  • lankaköynnös
  • muratti
  • kanervat
Valkoiset kanerva, syklaami ja marjakanerva korissa.
Syyskosteassa sammalet säilyttävät tuoreutensa ruukuissakin.
Ensilumi kuorruttaa marjakanervaa.
Istutusaltaan väripilkkuna ovat pensasmustikan leimuavan punaiset lehdet takana kasvavia katajia vasten.

Vinkkejä sommitteluun

  • Mitoita ruukkujen koko tilaan sopivaksi: isoon tilaan isot, pieneen tilaan pienet ruukut. Valitse kasvit ruukkuihin sopiviksi, ei toisin päin. Yleisin virhe on liian pieneen ruukkuun istuttaminen.
  • Sommittele ruukut ryhmiksi. Yhdistä esimerkiksi muutama samanlainen, mutta erikokoinen ruukku tai muutama hieman erilainen, tyyliltään yhteensopiva ruukku.
  • Istuta pieniin ruukkuihin vain yksi kasvi. Käytä ryhmän ruukuissa eri kasveja.
  • Isoon ruukkuun mahtuu useampikin kasvi. Yhdistele oman maun mukaan joko samanlaisia tai erilaisia kasveja. Käytä eri korkuisia kasveja, sillä ne tuovat istutukseen ilmavuutta ja näyttävyyttä.

Vinkkejä monivuotisiksi tarkoitettujen ruukkukasvien istutukseen ja hoitoon

  • Käytä pohjareiällisiä ruukkuja, jotta liika vesi pääsee valumaan pois. Käytä tarvittaessa aluslautasia.
  • Istuta uuteen, ravinteikkaaseen multaan.
  • Kastele syksyllä, kunnes multa jäätyy. Älä luota siihen, että pinnalta kostea multa on sitä myös syvemmältä. Mullan jäätyessä sen pitäisi kuitenkin olla vain kosteaa, sillä litimärkä multa voi vaurioittaa jäätyessään juuristoa.
  • Aloita keväällä kastelu heti, kun multa sulaa. Pidä tilannetta silmällä ja tunnustele sormin, sillä varsinkin lasituksen takana multa sulaa yllättävän aikaisin. Kasvit kuolevat useammin kevään kuivuuteen kuin talven pakkaseen.
  • Lannoita keväällä, noudata annostelussa purkin käyttöohjetta.

Lempeä valaistus parvekkeella tai patiolla, lämmittävä välly pepun alla ja ja kuuma kupponen käsissä on takuuvarma resepti jatkaa puutarhakautta kesän taittumisen jälkeenkin. Päivän pituudesta viis.