Usein kysyttyä pihakasveista ja puutarhanhoidosta
Kokosimme yhteen puutarhureillemme usein esitettyjä kysymyksiä
Kasvien valinnasta
Mistä kasveista saisi nopeakasvuinen näkösuojan tontin rajalle?
Lähtökohtaisesti nopeinta näkösuojaa saadaan, kun istutetaan jo valmiiksi suurikokoisia taimia tai nopeakasvuisia lajeja. Lajien valinnassa on oleellisen tärkeää ottaa huomioon, että kasvuolosuhteet ovat valitulle lajille suotuisat. Kun tämä toteutuu, kasvit voivat hyvin ja ne kasvavat mahdollisimman vauhdikkaasti täyteen kokoonsa. Suomi on pitkä maa, joten ilmastollinen kasvuvyöhyke antaa viitteitä kasvin alueellisesta talvenkestävyydestä.
Kasvupaikkatekijöistä voit lukea lisää täältä.
Kasvuvyöhykkeiden lisäksi muut olosuhteet, kuten maan laatu, istutusalueen valoisuus tai kuinka leveäksi tai korkeaksi kasvillisuus halutaan, ovat tärkeitä lajin valintaa rajaavia seikkoja. Esittelemme muutamia, monenlaisissa oloissa viihtyviä, korkeahkoja kasveja, jotka soveltuvat näkösuojaksi rajalle.
Hyvän ympärivuotisen ja tiiviin näkösuojan saa havupuista, esimerkiksi kartiotuijiin kuuluvasta brabantintuijasta (Thuja occidentalis ’Brabant’). Niitä on saatavissa pienistä yli kahden metrin korkuisiin asti ja ne menestyvät hyvin ainakin III-vyöhykkeellä asti. Myös kapeakasvuiset kartiomarjakuuset (Taxus x media ’Hicksii’ ja ’Hillii’) ovat suosittuja, tuuheita aitakasveja.
Nopeakasvuisia ja peittäviä koristepensaita ovat esimerkiksi kanukat (Cornus), joissa on n. kaksimetrisiksi kasvavia lajikkeita ja aroniat (Aronia x prunifolia). Monet pajut (Salix) kasvavat savimaassakin ja ovat nopeakasvuisia, jos kasvupaikka ei ole kuiva.
Mongolianvaahtera (Acer tataricum ssp. ginnala) on oivallinen ja kestävä aitakasvi, joka kasvaa 3-5 metriä korkeaksi. Leikattuna aitana se kasvaa tuuheana ja kapeana, mutta leikkaamattomana siitä voi kasvaa monirunkoinen ja veistoksellinen pikku puu. Upea syysväritys kohottaa lajin koristearvoa.
Näkösuojaa voi rakentaa myös monilajisella aidanteella, jonka muoto on vapaampi kuin suoralinjaisella aidalla. Aidanteessa istutusalue voi olla esimerkiksi polveileva tai kaareva, joten se vie perinteistä aitaa enemmän tilaa. Aidanteen etu on monimuotoisuus ja runsaat, mielenkiintoiset yksityiskohdat. Kyseessä on siis ennemminkin tontin rajalla sijaitseva, monilajinen istutusalue. Siihen voi paikkoihin, joihin erityisesti kaivataan näkösuojaa, istuttaa pensaiden joukkoon korkeampikasvuisia puita tai köynnöksiä kehikkoon tuettuina. Köynnökset antavatkin nopeasti paikallista suojaa katseilta.
Aidanteeseen sopii myös erinomaisesti istutettavaksi lehtipensaiden joukkoon muutamia havukasveja, kuten tuijia tai marjakuusia tuomaan suojaa erityisesti talviaikaan, jolloin kesävihannat pensaat ovat pudottaneet lehtensä.
Miksi suosikkikasvini ei menesty pihallamme?
Kasveilla on erilaisia kasvupaikkavaatimuksia, jotka ovat oleellisia niiden menestykselle. Valon kasvi ei viihdy ja kasva kauneimmilleen varjossa eikä kosteikkokasvi rehevöi kuivassa. Väärissä oloissa kasvit joutuvat sinnittelemään eivätkä siksi kasva lajityypilliseen tapaansa. Jos olot ovat erilaiset kuin kasvin tarpeet, kasvit alkavat hiljalleen taantua ja saattavat jopa kuolla pois.
Tärkeimmät kasvupaikkatekijät ovat:
- ilmastollinen kestävyys (puuvartisilla kasvuvyöhykkeet)
- valoisuus (aurinko, puolivarjo, varjo)
- kasvualustan laatu (esim. multava vai hiekkapohjainen, luonnostaan kuiva, kostea tai märkä) ja koko (esim. syvyys)
- avoimuus tai suojaisuus
- mikroilmasto (rakennusten tai muiden kasvien läheisyys, vesielementit jne)
Kun otat kasveja ostaessasi huomioon niiden kasvupaikkavaatimukset, saat puutarhaasi pitkäikäiset ja kauniina kasvavat kasvit.
Istuttamisesta
Miksi istutuskuopan on oltava niin iso, vaikka juuripaakku on pieni?
Kasvualustaa täytyy muokata taimen juuristoa laajemmalta alueelta, jotta voidaan
- muokata maata rakenteeltaan kasville sopivaksi ja kuohkeaksi.
- parantaa kasvualustaa lisäämällä siihen ravinteikasta multaa hyvän kasvuun lähdön varmistamiseksi.
- varmistua siitä, että maa on sopivan läpäisevää tai tiivistä ja parantaa sen ominaisuuksia tarvittaessa.
- taata kasvin juuristolle riittävästi laadukasta kasvutilaa moniksi tuleviksi vuosiksi.
Ovatko tukikepit tosiaan tarpeellisia puun taimille?
Tukikepit ankkuroivat vasta istutetun puun juuret paikoilleen, jotta esim. tuuli ei keikuttele juuripaakkua. Heilahtelu katkoo hennot, uudet juurikasvut ja puun kehitys häiriintyy tai hidastuu. Puuta ei kuitenkaan saa sitoa liian tukevasti, jotta latvus pääsee liikkumaan.
Miksi paakun pintaa kiertävät juuret pitää katkaista ennen istuttamista?
Juuripaakun ulkopintoja kiertävät juuret on syytä varovasti aukoa, typistää tai katkaista kiertyminen pystysuuntaisilla viilloilla, jotta juuristo pääsee jatkamaan kasvua normaalisti. Jos näin ei toimita, kiertyneet juuret jatkavat kiertymistä ja voivat tukahduttaa kasvin, kun ne kasvavat paksuiksi ja kiertyvät yhä tiukemmin itsenä ympärille. Alttiimpia kiertymisen seurauksille ovat monivuotiset, puuvartiset kasvit eli puut, pensaat ja havukasvit sekä puuvartiset köynnökset.
Pitääkö kangasverkko juuripaakun ympäriltä poistaa ennen istuttamista?
Verkkoa ei pidä eikä saa poistaa. Sen tehtävä on suojata juuristoa ja pitää juuripaakku koossa. Juuret kasvavat verkon läpi ja kangas maatuu pian. Jos kankaassa on solmuja, jotka jäävät istutuksen jälkeen maan pinnan yläpuolelle, ne voi katkaista, mutta vasta istutuksen jälkeen. Samoin runkoa mahdollisesti kiristävät kuminauhat katkaistaan istutuksen jälkeen.
Suurikokoisten puiden juuripaakku on saatettu tukea rautalankaverkolla. Sitäkään ei poisteta vaan sen annetaan maatua itsekseen.
Kasvien hoidosta
Miksi kasteluohjeet eivät kerro täsmällisesti, kuuinka monta litraa ja kuinka usein kasvit tarvitsevat vettä?
Kastelutarpeen oikea mitoittaminen onkin yksi vaikeimpia tehtäviä puutarhanhoidossa.
Tehtävä on vaikea siksi, että kastelun tarpeeseen vaikuttavat monet muuttujat. Sellaisia ovat esimerkiksi kasvin laji ja koko, kasvualustan laatu, esim. läpäisevyys ja koko, säätila ja muut paikalliset olosuhteet, kuten valoisuus, tuulisuus jne. Näistä syistä täsmällisiä ohjeita on vaikea antaa ja päätös kastelusta ja annostelusta on tehtävä kulloisenkin tilanteen mukaan ja paikan päällä.
Mutta kun opettelet arvioimaan kastelun tarpeen, sinun ei koskaan tarvitse miettiä, pitääkö kastella vai pitää siitä taukoa. Arvioinnissa tärkeää on
- havainnoida kasvin olemusta, onko se terhakka vai nuutunut ja ovatko lehdet hyvässä nestejännityksessä.
- tunnustella maan kosteutta sormin hieman pintaa syvemmältä, myös ruukkuistutuksissa.
- arvioida tarvittavan kastelualueen laajuus (esim. latvuksen kokoa seuraillen)
- veden annostelussa tarkistetaan kastelun jälkeen, kastuiko maa syvältä vai vain pinnasta.
Pääset alkuun tutustumalla kasteluoppaaseemme. Sieltä löytyvät myös Kastelukouluvideot.
Pitääkö pensaita leikata joka vuosi?
Pensaita leikataan vain jostakin syystä, ei koskaan tavan vuoksi. Hyviä syitä leikkaamiselle ovat mm. muotoilu, haaroittumiseen innostaminen tai vanhan pensaan nuorentaminen. Erialisia leikkaustapoja ovat esimerkiksi alasleikkaus tai harventamalla leikkaaminen.
Miten suojaan nuoren tuija-aidan talveksi kevätauringolta?
Nuoren tuija-aidan juuristo on vielä pieni, joten se on alttiimpi kuivumiselle kuin vanhempi, jo paikoilleen vakiintunut aita. Siksi aidan kastelu syksylläkin voi olla tarpeen. Jos syksy on kuiva, vielä pintajuurinen aita kärsii veden puutteesta. Ja kuivuus jatkuu, kun maa jäätyy eikä siitä heru kosteutta kasvien käyttöön. Ikivihreänä tuija-aita haihduttaa talvellakin. Varjostamalla voi talviaikana vähentää haihduntaa, mutta se ei korvaa mahdollista kastelun puutteesta johtuvaa nestevajausta.
Varjostuskankaaksi valitaan ilmaa, kosteutta ja ehdottomasti myös valoa läpäisevä materiaali, esimerkiksi puutarhamyymälöistä saatava varjostuskangas. Tuijat ja muut ikivihreät kasvit tarvitsevat valoa talvella, joten pimentävä, tiivis peitto on haitallinen. Läpäisevä kangas päästää myös kosteuden lävitseen ja on silti hengittävä, joten homeet eivät pääse vaivaamaan kasvustoa.
Varjostuskangas asetetaan paikoilleen aikaisintaan, kun maa on jäätynyt ja viimeistään, kun aurinko alkaa paistelemaan kevään tuloa ounastellen. Ainakin eteläisimmässä Suomessa tuo hetki on usein jo pian vuoden vaihteen jälkeen. Jos maa ei jäädy lainkaan, varjostus ei ole tarpeen, sillä kasvit saavat maasta tarvitsemansa kosteuden.
Kangasta ei asetella suoraan oksien päälle, sillä ne saattavat vaurioitua talven tuiskuissa. Siksi jo syksylllä, ennen maan jäätymistä, asennetaan maahan esim. tolpat, joihin varjostuskangas kiinnitetään. Tolppien olisi syytä yltää korkeammalle kuin tuijien latvat, jotta ne eivät taivu kankaan alla. Kun rakenteet ovat valmiina paikoillaan, suojan asentaminen oikeaan aikaan on nopeaa ja helppoa. Kankaan voi kiinnittää puisiin tolppiin vaikkapa niittipyssyn avulla, metallisiin vaikkapa nippusiteillä.
Varjostuskangas otetaan pois, kun maa on sulanut ja aitakasvit saavat jälleen maasta kosteutta. Jos talvi on ollut vähäluminen, saattaa maa keväällä olla yllättävän kuivaa, joten nuorta tuija-aitaa on syytä tarpeen mukaan kastella. Jos ja kun kasteluun ryhdytään, annetaan kerralla niin paljon vettä, että koko juuristoalue kostuu koko syvyydeltään. Pelkän pintamaan kostuttelusta ei ole mitään hyötyä.
Lumi on hyvä pakkassuoja juuristolle, mutta emme suosittele lumen kolaamista oksien päälle, sillä neulaset saattavat tiivistyneen lumikasan alla ruskettua.
Lannoittamisesta
Voiko käytettyjä kahvinporoja käyttää lannoitteena?
Kahvipapujen pH on alle viisi, eli kahvi on hapan neste. Siksi käytetyt kahvinporot sopivat lannoitteeksi hapanta maata suosiville kasveille, kuten pensasmustikoille, alppiruusuille, hortensioille ja atsaleoille. Kalkinsuosijoille, kuten tillille, persiljalle ja ruohosipulille poroista voi olla haittaa.
Kahvi on kuitenkin hyvää ja ravinteikasta maanparannusainetta, joka soveltuu erinomaisesti kompostoitavaksi. Koska kompostissa on paljon muitakin ainesosia, happamoituminen ei liene ongelma. Tarvittaessa kalkitaan esimerkiksi samassa yhteydessä, kun maatunut komposti levitetään. Kalkkia ei pidä lisätä kompostiin, sillä se haittaa maatumisprosessia ja pieneliöiden toimintaa.
Kahvinporot homehtuvat nopeasti, joten ne kannattaa levittää sanomalehden päälle kuivumaan, jos poroja kertyy runsaasti eikä kompostoimismahdollisuutta ole. Kuivat porot säilyvät hyvin ja levittäminenkin on helppoa. Käyttömääristä ei liene olemassa tarkkoja ohjeistuksia. Nyrkkisääntönä kannattaa ripotella mullan pintaan ohuelti, mieluummin varovaisesti kuin liian runsaasti. Homehtumista ehkäisee, jos porot voi sekoittaa pintamultaan. Homehtuminen ei kuitenkaan ole kasveille vaarallista. Ruukussa kasvaville kasveille on annostelussa oltava hyvin maltillinen, eikä poroilla pidä lannoittaa kuin kerran tai pari vuodessa.
Voinko huonovointisen kasvin kuntoa kohentaa lannoittamalla?
Lannoittaminen auttaa silloin, kun kasvi kärsii ravinteiden puutteesta. Mutta lannoite ei ole lääke muihin vaivoihin. Usein huonokuntoinen kasvi ei kykene ottamaan lannoitteen sisältämiä ravinteita vastaan, vaan ne voivat jopa heikentää sen vointia ja hidastaa toipumista.
Selvitä aivan ensimmäiseksi, mikä on huonovointisuuden syy, sillä siihen puuttumalla voit kohentaa kasvin vointia. Jos esimerkiksi
- kasvisi kärsii kuivuudesta, kastellaan perusteellisesti
- kasvilla on niukka tai huonolaatuinen kasvualusta, parannetaan sitä
- kasvitauti vaivaa, pyritään saamaan se hallintaan
- tuholaiset vaivaavat, torjutaan ne
- kasvupaikka on väärä, mietitään, voiko kasvin siirtää jne.
Vasta kun kasvi on toipunut koettelemuksestaan, voit antaa lannoitetta. Keväällä annetaan eri lannoitetta kuin keskikesän jälkeen, joten ota kasvukauden vaihe huomioon ja noudata aina lannoitepussin annosteluohjetta. Liian runsas lannoitus voi polttaa juuristoa ja vaurioittaa kasvia.
Kasvien vaivoista ja vaurioista
Neulaset eivät havupuussa pysy ikuisesti. Puun sisäosassa ruskettuvat neulaskerrat ovat vaihtumassa ja on aivan normaali ilmiö. Eritoten nuorissa tuijissa ilmiö on silmiinpistävä ja herättää siksi usein huolta. Tilanne tasoittuu, kun puu kasvaa kokoa ja tuuheutta.
Huoleen on aihetta, jos neulaset ruskettuvat laajentuen oksien päistä, sillä siellä sijaitsevat uudet kasvupisteet. Jos ne kuolevat, uutta kasvua ei vauriokohtaan enää tule. Kuljetuksissa taittuneet oksat voivat myös ruskettua viiveellä. Taitos ei välttämättä näy päällepäin oksassa, mutta nestevirtaukset ovat katkenneet. Nämä vauriot ovat yleensä satunnaisia oksia siellä täällä. Kuiva oksanpää nyppäistään pois ja uutta kasvaa tilalle.
Miksi tuijat/ kuuset/ katajat kuivuivat keväällä, vaikka näyttivät hyviltä koko talven?
Havupuut ovat voineet vaurioitua jo aikaa ennen kuin niiden ulkonäöstä ongelman huomaa. Vaurio ei välttämättä ole tapahtunut talven aikana vaan jo edellisenä kesän tai syksynä. Kun vaurio on silmin nähtävillä, sitä ei voikaan enää korjata.
Esimerkiksi edellisenä kasvukautena kärsitty kuivuus saattaa näkyä neulasissa vasta seuraavana keväänä. Jos kuivuus jatkuu syksyyn, seuraa maan jäätyessä todella pitkä jakso, jolloin havukasit eivät saa juuristonsa kautta uutta kosteutta. Talven aikainen haihduttaminen pahentaa ongelmaa edelleen.
Keväällä neulasten kuivahtaminen on usein merkki edellisen kasvukauden ongelmista, joten syyn selvittämiseksi kannattaa katse kohdistaa kuluneen kasvukauden oloihin.
Kuoleeko puu, jonka runkoa on talvella syöty?
Jyrsijätuhot aiheuttavat puille eri asteisia vaurioita riippuen siitä, kuinka paljon kuorta on syöty. Jos kyseessä on osittainen runkovaurio, puu saattaa toipua siitä hyvin. Kaikki vauriot kuitenkin voivat heikentää puuta ja altistavat sen mm. lahottajasienille.
Jos runkoa on syöty osittain, mutta ei kauttaaltaan puun ympäriltä, siistitään jyrsityt reunat veitsellä, jotta niihin ei jää rispaantuneita kasvinosia. Yllättävän suuretkin haavat arpeutuvat ja paranevat hyvin.
Jos oksia on syöty kokonaan tai osittain, leikataan ne terveeseen osaan asti tai tarkistetaan siistimisen tarve samaan tapaan kuin yllä.
Huonoin ennuste puulle on silloin, kun rungon kuori on kaluttu kauttaaltaan ympäri. Nuoret puut ovat kaikkein arimpia, koska kaarna on vielä ohutta eikä suojaa kuten vanhan puun kaarna. Aivan kuoren alla kulkevat puun neste- ja ravinnevirtaukset latvuksen ja juuren välillä. Kun kuori on poissa, nestevirtaus katkeaa ja puu nääntyy.
Miksi suosikkikasvini eivät menesty pihallamme?
Kasveilla on erilaisia kasvupaikkavaatimuksia, jotka ovat oleellisia niiden menestykselle. Valon kasvi ei viihdy ja kasva kauneimmilleen varjossa eikä kosteikkokasvi rehevöi kuivassa. Väärissä oloissa kasvit joutuvat sinnittelemään eivätkä siksi kasva lajityypilliseen tapaansa. Jos olot ovat erilaiset kuin kasvin tarpeet, kasvit alkavat hiljalleen taantua ja saattavat jopa kuolla pois.
Tärkeimmät kasvupaikkatekijät ovat:
- ilmastollinen kestävyys (puuvartisilla kasvuvyöhykkeet)
- valoisuus (aurinko, puolivarjo, varjo)
- kasvualustan laatu (esim. multava vai hiekkapohjainen, luonnostaan kuiva, kostea tai märkä) ja koko (esim. syvyys)
- avoimuus tai suojaisuus
- mikroilmasto (rakennusten tai muiden kasvien läheisyys, vesielementit jne.)
Kun otat kasveja ostaessasi huomioon niiden kasvupaikkavaatimukset, saat puutarhaasi pitkäikäiset ja kauniina kasvavat kasvit. Voit lukea lisää kasvupaikkatekijöistä Oppaistamme.
Voinko lannoittamalla auttaa huonokuntoista kasvia?
Lannoittaminen auttaa silloin, kun kasvi kärsii ravinteiden puutteesta. Mutta lannoite ei ole lääke muihin vaivoihin. Usein huonokuntoinen kasvi ei kykene ottamaan lannoitteen sisältämiä ravinteita vastaan, vaan ne voivat jopa heikentää sen vointia ja hidastaa toipumista.
Selvitä aivan ensimmäiseksi, mikä on huonovointisuuden syy, sillä siihen puuttumalla voit kohentaa kasvin vointia. Jos esimerkiksi
- kasvisi kärsii kuivuudesta, kastellaan perusteellisesti
- kasvilla on niukka tai huonolaatuinen kasvualusta, parannetaan sitä
- kasvitauti vaivaa, pyritään saamaan se hallintaan
- tuholaiset vaivaavat, torjutaan ne
- kasvupaikka on väärä, mietitään, voiko kasvin siirtää jne.
Vasta kun kasvi on toipunut koettelemuksestaan, voit antaa lannoitetta. Keväällä annetaan eri lannoitetta kuin keskikesän jälkeen, joten ota kasvukauden vaihe huomioon ja noudata aina lannoitepussin annosteluohjetta. Liian runsas lannoitus voi polttaa juuristoa ja vaurioittaa kasvia.
Miksi samalla tavalla hoidetun aidan kasveista osa kituu, osa voi hyvin?
Mikäli kyseessä ei ole kasvitauti tai ulkoinen vaurio, samanlainen hoito ja sama määrä kastelua kullekin kasville ei aina olekaan sopivaa kaikille aidan kasveille. Syynä on usein erilainen kasvualusta tai kasvuolosuhteet, kuten valon määrän vaihtelu eri kohdissa aitaa. Esimerkiksi maan kosteuden pidätyskyky voi vaihdella puolenkin metrin matkalla merkittävästi. Se johtuu kasvualustan alla olevan perusmaan laadun vaihtelusta. Jos esimerkiksi perusmaa vaihtuu läpäisevästä moreenimaasta saviseksi tai kallioksi, käyttäytyy myös kasvualusta vaihtelevasti. Samoin aidan osat voivat reagoida erilaisiin tuuli- tai valo-oloihin, mikäli osa aidasta on vaikkapa talon varjossa, osa auringossa. Perusmaa voi vaikutta talvehtimiseenkin, sillä läpäisevä maa on lämmin, vettä keräävä savimaa taas kylmempää.
Mitä ovat punaiset pilkut pensaan kuolleissa oksissa? Kuoleeko kasvi siihen?
Punaiset näppylät ovat punanäppy-nimisen sienitaudin (Nectria cinnabaria) itiöpesäkkeitä. Sieni tarttuu kuolleeseen tai kuolemassa olevaan kasvinosaan ja muodostaa helposti havaittavia, lohenpunaisia tai oransseja nystyröitä. Elävässä oksassa tartunta kertoo kasvin olevan jo hyvin huonokuntoinen, sillä terveeseen kasvustoon se ei kiinnity.
Puussa tai pensaassa voi olla vahingoittunut oksa, johon punanäppy tarttuu. Jos muu osa kasvista on hyvinvoiva, tauti ei vahingoita koko kasvia.
Miksi luumupuun/kirsikkapun lehdet reikiintyvät?
Haulitauti, Stigmina carpophila, reikiinnyttää lehdet. Se on sienitauti, joka leviää erityisesti tiheissä kasvustoissa, jotka pysyvät kosteina pitkään sateiden ja kasteen jäljiltä. Tauti vaivaa aika yleisesti luumu- ja kirsikkapuita.
Pahassa tartunnassa reikiä voi olla niin paljon, että ainakin osa lehdistä putoaa ennenaikaisesti ja hedelmiin tulee tummia painaumia. Puun yleiskunto voi silloin myös heiketä, sillä lehdistön kautta tapahtuva yhteyttäminen häiriintyy. Yleensä haulitauti on puille aika vaaraton, sillä sitä esiintyy yleisimmin loppukesällä ja syksyllä, kun kasvu luontaisestikin on lopuillaan. Haulitautia ei myöskään esiinny joka vuosi yhtä paljon.
Haulitaudin ensi oireina ovat ruskeat ja pyöreät laikut lehdissä. Kun ruskettumat putoavat pois, jää jäljelle pyöreitä reikiä, kuin olisi haulikolla ammuttu. Tautiin ei ole hoitokeinoa, mutta sitä voi ennalta ehkäistä pitämällä huolta luumupuun hyvästä voinnista mm. suotuisan kasvupaikan valinnalla sekä hyvästä kasvualustasta ja sen riittävästä kosteudesta huolehtimisella. Kuivuudesta kärsivä puu saa helpommin tartunnan, mutta kosteus lehdistössä edesauttaa taudin leviämistä. Kovin tiivisoksaista puuta on hyvä hieman harventaa loppukesällä tai alkusyksystä.
Luumu- ja kirsikkapuut pitävät lämpöisestä ja aurinkoisesta paikasta ja läpäisevästä maasta. Niitä ei pidä leikata keväällä, sillä leikkaushaavat voivat vuotaa runsaasti ja heikentää puuta. Jos kastelua tarvitaan kasvukauden aikana, kastellaan suoraan juureen, jolloin lehdistö pysyy kuivana. Sadetinkastelu pitää lehdistön pitkään kosteana.
Kuvassa näkyy haulitaudin ruskeita laikkuja, joita on osittain vieri vieressä niin, että ne ovat yhdistyneet. Muutama pyöreä reikä on myös näkyvissä. Taudin lievähkössä tartunnassa erillisiä reikiä voi olla paljonkin, mutta laikkujen yhdistymistä ei tapahdu.
Mitä on homeen näköinen kasvusto pensaan/puun lehdissä?
Kyseessä on härmäsieni (Erysiphe), joka leviää itiöinä ilmateitse ja peittää lehtiä jauhemaisella tai hometta muistuttavalla kerroksella. Aluksi se muodostaa lehtiin pilkkuja, mutta peittää lopulta koko lehden. Kosteina kesinä se iskee helposti tiiviisiin kasvustoihin, joissa kosteus pysyy pitkään. Kuivina kesinä kasvit saattavat altistua härmälle siksi, että kuivuus heikentää niiden vastustuskykyä.
Härmä ei yleensä ole kohtalokas kasville, vaikka erityisesti nuorten kasvien elinvoimaa tauti voikin verottaa. Sairastunutta lehteä ei voi parantaa, mutta tautia voi ennalta ehkäistä ja ainakin tartunnan alkuvaiheessa myös leviämistä estää.
Härmän tärkein torjuntakeino on pitää kasvuolot sellaisina, että kasvit voivat hyvin. Silloin ne kykenevät parhaiten vastustamaan taudinaiheuttajia. Saastuneiden lehtien poistaminen ja hävittäminen vähentää taudin leviämistä. Myöskään talveksi maahan ei leviämisvaaran vuoksi pidä jättää härmäisiä lehtiä.
Lehtilannoksena annettavat hiililannokset ehkäisevät myös härmätartuntaa ja saattavat pysäyttää alkavan tartunnan. Hiililannoksia myydään Jaakontaika tai Karbon Kick -kauppanimillä. Käyttöohjeeseen kannattaa perehtyä ja sitä on syytä noudattaa tarkkaan.
Miten torjun muumiotaudin omenapuusta?
Muumiotauti (Monilinia)on sienitauti, jonka itiöt leviävät ilmateitse, hyönteisten mukana ja sadeveden välityksellä. Tartunnan saanut hedelmä saa pintaansa ruskeita laikkuja, jotka kasvavat ja leviävät lopulta koko hedelmään. Laikuissa on pisteittäin vaaleita itiöpesäkkeitä, joista tauti leviää edelleen.
Itse puu ei ole sairas, vaikka toisten lajikkeiden hedelmät ovat alttiimpia muumiotaudille kuin toiset. Tauti säilyy saastuneissa hedelmissä. Jos muumiohedelmiä ei poisteta puusta ja maasta huolella, voi tauti haitata satoa vuodesta toiseen. Samoin käy, jos sairaat hedelmät ja saastuneet lehdet kompostoidaan huolimattomasti, jolloin itiöt voivat selvitä talven yli ja jatkaa keväällä elonkiertoaan. Erityisen hyvin tauti leviää puuhun talveksi jääneistä muumiohedelmistä. Muumiopuun lehdet haravoidaan syksyllä pois huolella, sillä niiden joukossa on takuuvarmasti tauti-itiöitä.
Ennaltaehkäisyssä on tärkeää pitää puun oksisto ilmavana, jolloin lehvästön kosteus kuivuu nopeasti. Samoin kasvualustan tasaisesta kosteudesta on syytä pitää huolta, sillä kuivuudesta märkyyteen heilahteleva kosteustilanne voi altistaa taudeille. Heikentynyt puu (ja muumiotaudista puheen ollen sen sato) saa helpommin tartunnan kuin hyvinvoiva puu, ja hyväkuntoinen pystyy itsekin vastustamaan tauteja.
Yleensä muumiotauti ei vaivaa omenapuita joka vuosi samalla tavalla. Esimerkiksi sateisena kesänä kosteus säilyy pitkään lehdistössä ja altistaa itiöille, jotka myös viihtyvät kosteudessa.
Muumiotauti voi vaivata myös mm. luumu- ja kirsikkapuita.
Miten pääsen eroon kirvoista?
Tehokkainta on pitää silmällä kirvojen saapumista ja ryhtyä torjuntaan, kun ne eivät vielä ole valloittaneet kasveja kauttaaltaan. Kannattaa tarkkailla alku- ja keskikesällä erityisesti pensaiden uusinta kasvustoa oksien kärjissä, lehtien alapintoja ja nuppuja, joissa on kirvojen mielestä mehukkainta kasvinestettä. Muurahaiset voivat paljastaa kirvat, sillä ne elävät symbioosissa. Jos näet muurahaisia kuljeksimassa kasvien varsissa ja nupuissa, siellä mitä luultavimmin on myös kirvoja. Alkuvaiheessa muutamat kirvat tai niiden munat ja toukat voi torjua ihan vain pyyhkäisemällä ne sormin pois.
Myrkyttömiä torjuntakeinoja ovat maitoliuos (puolet vettä, puolet rasvatonta maitoa) ja nokkosvesi (1 kg tuoreita nokkosia, 5 l haaleaa vettä, valmis vuorokauden päästä). Nesteen on osuttava kirvojen ja niiden toukkien päälle. Siksi aine ruiskutetaan suihkupullolla lehtiin kauttaaltaan, myös alapinnoille. Käsittelyjä pitää uusia muutaman päivän välein, mikäli uusia kirvoja on kuoriutunut munista.
Saatavilla on myös pyretriinipohjaisia torjunta-aineita, joita voi pienellä alalla käyttää. Tutustu sen käyttöohjeeseen ja noudata tarkasti. Haittapuolena on, että se tappaa myös puutarhan hyödylliset hyönteiset, jotka pitävät mm. kirvoja saaliinaan. Kirvoja popsivat monet muutkin kuin leppäkertut ja niiden toukat, esimerkiksi kukkakärpästen toukat ja pihtihäntäiset tai loispistiäiset. Monet pikkulinnut syöttävät kirvoilla poikasiaan. Luonnonmukaisuutta kannattaakin puutarhassa edesauttaa, sillä luonto itse pitää usein huolta sopivasta tasapainosta, vaikkakin puutarhassa luontoa täytyneekin aina vähän auttaa.
Tärkein ennaltaehkäisevistä torjuntakeinoista on pitää kasvit hyväkuntoisina, sillä silloin ne selviävät parhaiten kirvojen hyökkäyksestä. Kuivuudesta tai ailahtelevasta kosteustilanteesta kärsivät kasvit ovat alttiimpia. Sopiva ravinnetilanne auttaa kasveja myös torjumaan tuholaisia. Liiallinen lannoitus on yhtä haitallista kuin liian vähäinen ravinnetilanne. Huonokuntoinen kasvi on kuin huomioviiri, joka ohjaa tuholaiset luokseen.
Miten pääsen eroon vuohenputkesta?
Vuohenputki, Aegopodium podagraria, on sitkeä, innokas leviämään ja monivuotinen perennakasvi. Sinnikkäällä kitkennällä ja näännyttämisellä sekin tokenee. Kitkiessä on poistettava juurta mahdollisimman paljon, sillä niin saadaan hidastettua vuohenputken kasvua. Juuret tosin ovat hauraat ja helposti katkeilevat ja uusi kasvu alkaa pienestäkin juurenpätkästä.
Eniten juurta saa irtoamaan kosteasta maasta. Kitkentäraudalla tai istutuslapiolla nostetaan kasvupistettä ylös ja jos maa on kuohkeaa, saadaan aika pinnassa kulkevia juuria hyvin poistettua. Jos vain lehtiruusuke katkaistaan, jää kasvupiste paikoilleen ja uusi kasvu on todella nopeaa. Valitettavasti juurta jää jäljelle, joten uutta vuohenputkea nousee väistämättä. Mutta jos sekin poistetaan ennen kuin se kasvaa vahvaksi, hiipuu tämänkin sitkeän sissin kasvuvoima lopulta.
Nyrkkisääntönä kitkennässä on ajoittaa työ keväälle, kun kasvu on innokkainta. Hyöty on suurin, kun vuohenputkeen on kasvanut pari lehteä. Tässä vaiheessa se on käyttänyt kasvuvoimaansa tuhlaillen, joten on toivoa, että uusi kasvu olisi hitaampaa. Keskikesällä tarvitaan kuitenkin toinen kitkentäkierros ja syksyllä kolmas. Syyskitkentä helpottaa kevään urakkaa.
Toinen tapa on tukahduttaa kasvu peittämällä vuohenputken valloittama alue esimerkiksi pressulla. Peittoa on kuitenkin pidettävä paikoillaan vähintään kasvukausi, luultavasti kauemminkin. Samalla tietenkin tukahtuu kaikki muukin ruohovartinen kasvusto. Ja pressun reunoilta on myös valmistauduttava torjumaan vuohenputkea, sillä se saattaa sitä kautta sinnitellä uuteen kasvuun.
Sadosta
Miksi tänä vuonna ei tullut luumuja, vaikka viime vuonna saimme runsaan sadon?
Osalle luumulajikkeista on tyypillistä sadon jaksottaisuus. Kun sato on ollut erityisen runsas, jää sato seuraavana vuonna huonoksi. Ensi vuonna on jälleen odotettavissa parempi sato, mikäli mm. pölytys onnistuu hyvin. Jos kukkia ei puissa keväällä juuri ollut, on kyse luultavasti tästä jaksottaisuudesta.
Jaksottaisuutta saattaa lisätä, jos runsaan sadon vuonna muut olosuhteet ovat olleet kuluttavia. Viime vuonna kesän pitkät kuivuusjaksot saattoivat tuoda tällaista lisähaastetta. Luumupuut ikään kuin keräävät voimia välivuoden aikana, sillä kukka-aiheiden kehittäminen, kukinta ja sadon kypsyttäminen vievät paljon puun energiaa.
Kuivuuskauden sattuessa hedelmien kasvun vaiheeseen, puuta voi auttaa kunnollisella kastelulla, joka tehdään koko latvuksen leveydelle. Kosteuden pitäisi ulottua syvälle juuristoon, jotta siitä on apua. Kerta-annos on siis runsas, täysikasvuiselle puulle ennemminkin satoja kuin kymmeniä litroja. Kannattaa tarkistaa maata lapiolla kuopaisemalla, onko kosteus imeytynyt, sillä kuiva maa imee vettä huonosti. Tarvittaessa kastellaan lisää. Tällaista kastelua ei tarvitse kovin usein toistaa, kun taas usein tehty veden pieni lirauttelu eli pintamaan kastelu on hyödytöntä.
Joskus voi käydä niinkin, että kukkia on runsaasti, mutta raakileita ei ala muodostua tai ne tipahtelevat pikkuruisina. Silloin on kyse yleensä siitä, että pölytys epäonnistui tai jäi vajavaiseksi. Syynä on usein kukinnan aikainen kylmä sää, jolloin pölyttäjät eivät ole liikkeellä. Ristiinpölytys toisen luumulajikkeen kanssa lisää sadon määrää ja laatua itsepölytteisilläkin lajikkeilla.
Sadon jaksottaisuutta voi esiintyä muillakin hedelmäpuilla runsaan satovuoden jälkeen.
Miksi omenapuun raakileet putoavat jo pieninä?
Jos kukinnan aikaan on ollut viileää tai kovin sateista ja hyönteisiä vähän liikkeellä, saattaa pölytys jäädä vajaaksi. Raakileet alkavat kasvaa, mutta putoavat pois paljon ennen kuin ne kasvavat täysikokoisiksi.
Jos raakileita muodostuu ylenpalttisesti, saattaa puu hankkiutua eroon osasta raakileita, vaikka pölytys olisi onnistunutkin mainiosti. Todella runsassatoisena vuonna raakileet eivät mahtuisi kasvamaan normaalisti ja niiden kypsyttäminen kuluttaisi puun voimia liiaksi. Kyseessä voi siis olla luonnon oma raakileharvennus. Jos puu ei itse hoida harvennusta, kannattaa se tehdä käsin, jotta sadon laatu paranee.