Typistämällä vuosikasvua vuorimännyistä kasvaa tuuheita ja kauniin pyöreitä.
Vuorimännyn keväisiä vuosikasvaimia, jotka kasvavat pituutta ja niihin kehittyvät neulaset. Typistämisajankohta ei ole vielä tässä kehitysvaiheessa.

Vuorimännyn vuosittainen typistys

Vuorimännyt ovat suloisia taimena, mutta valitettavan usein kasvavat ulos muodostaan vuosien kuluessa. Ne saa kuitenkin helposti pysymään tiiviinä ja kauniina, kun muistaa lyhentää vuosikasvuja kerran vuodessa. Lyhentämättä ne kasvavat oikullisesti ja kasvattavat toisinaan pitkiä vuosikasvuja, jotka vapaasti rehottaessaan pilaavat kasvin ilmeen. Vaikutelma voi tulla ränsistynyt ja harva havupensas. Pienellä vaivalla vuorimännyt saadaan säilyttämään mätäsmäisen muotonsa. Silloin ne hurmaavat yksin ja ryhmässä.

Tasaiset mättäät pysyvät muodossaan vuodesta toiseen, kun niiden jokaisen oksan vuosikasvua typistetään ja jätetään jäljelle kasvusta vain vähän.

Rempseämpää, vaikkakin kurissa pysyvää ja tuuheaksi muodostuvaa kasvua saadaan aikaan typistämällä pienempi osa vuosikasvuista. Jos vuosikasvut ovat kovin pitkiä, samaan vaikutelmaan päästään typistämällä kaikkia oksia, mutta jättämällä ne eri pituisiksi.

Näin onnistut:

  • Typistä vuosittain.
  • Oikea ajankohta on juhannuksen lähestyessä. Silloin vuosikasvu on saavuttanut pituutensa, mutta neulaset ovat vielä supussa ja oksa puutumaton.
  • Katkaise versot yksittäin haluamastasi kohdasta sormin  tai oksasaksilla. Näin saat luonnollisen näköisen lopputuloksen. Suuren määrän vuorimäntyjä voi trimmata pensassaksilla, jolloin useampi vuosikasvu taittuu yhdellä nipsaisulla. Leikkuukohdan määrittely ei ole näin tehtynä kovin tarkkaa ja sakset trimmaavat osan neulasistakin lyhyemmiksi.
  • Vuosikasvua on jätettävä ainakin vähän, koska siihen muodostuvat uudet kasvupisteet.
  • Vanhemman oksan katkaiseminen tyrehdyttää katkaistun oksan kasvun.