Perhosten ja pölyttäjien houkuttelijat



Auringonkukka, Helianthus

Punahattu, Echinacea purpurea ’Magnus’

Punalatva, Eupatorium purpureum

Syyssyrikkä, Buddleja davidii ’Black Night’

Pihasyreeni, Syringa vulgaris ’Alba’

Monilajisessa puutarhassa on yleensä automaattisesti kasveja, jotka houkuttelevat perhosia ja muita pölyttäjiä luokseen. Aurinkoon ja mieluiten tuulen suojaisaan paikkaan sijoitetut, tiheät kasvustot ja eri aikaan kukkivat, tuoksuvat kukat houkuttelevat perhosia, kimalaisia ja mehiläisiä siirtymään kukasta kukkaan.

Luonto kiittää ja tuottaa satoa ihmisille ja eläimille, kun puutarhaan istutetaan jo varhain keväällä kukkivia mesikasveja ja huolehditaan, että kukintaa riittää myös kesään ja syksyyn. Monet elo-syyskuun kukkivat perennat ovatkin suurten päiväperhosten houkuttajia. Niiden lepattamista sankoin joukoin pääseekin seuraamaan erityisesti loppukesällä.

Vaikka täysikasvuisten perhosten seuraaminen on hauskaa, niitä ei ole, ellei huolehdita myös toukkien ravinnonsaannista. Tähän sopivat monet ns rikkaruohokasvit, kuten pietaryrtti, nokkonen, karhunputki ja maitohorsma. Kun puutarhassa on luonnontilainen nurkkaus, kasvavat nämä lajit itsekseenkin, eikä kitkeminenkään rasita niin paljon.

Kesäkukat

  • Auringonkukka (houkuttelevat myös petohyönteisiä, jotka pitävät kirvat ja muut tuholaiset kurissa)
  • Heliotrooppi
  • Jättiverbena
  • Koristetupakka
  • Olkikukka
  • Pensastädykkeet (Hebe)
  • Ruiskukka

Sipulikukat

  • Idänsinililja, Scilla
  • Kevätkello, Leucojum
  • Lumikellot, Galanthus

Perennat

  • Akankaalit, Ajuga
  • Asterit, Aster
  • Esikot, Primula
  • Harsokukat, Gypsophila
  • Hohdekukat, Helenium
  • Imikät, Pulmonaria
  • Kaunokaiset, Bellis
  • Kaunokit Centaurea
  • Ketoneilikat, Dianthus
  • Käenkukat, Lychnis
  • Kylmänkukat, Pulsatilla
  • Kärsämöt, Achillea
  • Lehtosinilatvat, Polemonium
  • Maksaruohot, Sedum
  • Mintut, Mentha
  • Mirrinmintut, Nepeta
  • Nauhukset, Ligularia
  • Piikkiputket, Eryngium
  • Punahatut Echinacea (erityissesti neito- ja nokkosperhoset, sitruunaperhoset ja amiraalit suosivat)
  • Punalatvat, Eupatorium (paras perhosperenna?)
  • Punatähkät, Liatris
  • Pähkämöt, Stachys
  • Päivänkakkarat, Leucanthemum
  • Rantakukat, Lythrum
  • Ruusuruohot, Knautia, päivä- ja yöperhosia, kukkakärpäsiä
  • Tähtiputket, Astrantia
  • Vuohenjuuret, Doronicum

Puuvartiset

  • Syyssyrikät, Buddleja, paras perhosten houkuttelija, myös vaeltajaperhosia houkutteleva
  • Hedelmäpuut
  • Herukat, Ribes
  • Karhunvadelmat, Rubus
  • Kuusamat, Lonicera
  • Koivu (mahlakasviksi)
  • Raidat Salix (yö- ja päiväperhoset, tärkeä varhaiskevään mesikasvi mehiläisille ja kimalaisille)
  • Pihasyreenit, Syringa vulgaris, erityisesti yöperhoset, kuten kiitäjät
  • Puistosyreenit, Syringa x henryi
  • Pihlaja-angervo, Sorbaria
  • Vihmat, Cytisus

Yrtit ja vihannekset

  • Basilika
  • Iisoppi
  • Laventeli
  • Meirami
  • Oregano
  • Rohtosalvia
  • Ruohosipuli,etenkin pienet perhoset, sinisiipi, hopeatäplä
  • Timjami
  • Retiisi ja retikka